Arki yksin

Aika usein mielessä käy se, kuinka ihanaa se olisikaan jos isi olisi meidän elämässä paljon enemmän, jokaisena arki-iltanakin. Harva osaa sitä arvostaa, en minäkään, ennen kuin sen ilon menettää. Aina yhä uudelleen koittaa se sunnuntain inhottava hetki, kun joudutaan luopumaan isistä taas muutamaksi päiväksi. Tiedän, on  yksin huoltajia ja merimiesten yms lentokapteenien vaimoja, jotka ovat vielä paljon enemmän yksin, mutta suurin osa on siinä asemassa, että saa sen toisen puolikkaan arvokkaat auttavat kädet kotiin joka ikinen iltapäivä ja illan päätteeksi saa käpertyä toisen viereen nukkumaan. Voi kun kaipaan sitä ja osaan taas todella arvostaa, kun se hetki joskus taas koittaa.

Ei sillä, aika hienosti meillä menee arki kolmestaankin. Mutta ehkä sitä kehtaa sanoa, että vähän väsyttää. Lapset on ihania ja maailman rakkaimpia, mutta välillä yöheräilyt ja arjen pyöritys tuntuu 24/7 työltä. Maailman ihanin työ, mutta välillä vähän raskas. Olen toki sitä mieltä, että ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön, en siis missään nimessä ole lapsia tähän maailmaan tuonut toisten hoidettaviksi ja hoidan heitä mielelläni ihan itse, mutta  välillä vaan kaipaan niitä toisia käsiä jotka jakaisivat näitä hetkiä kanssani.  Iltaisin, kun kaikki olemme samaan aikaan nälkäisiä ja väsyneitä, on olo yksin aika voimaton. Mutta tieto torstaista ja saapuvasta isistä lämmittää aina mieltä kovasti.

Onhan tässä paljon positiivistakin. Asioita osaa arvostaa ihan eri tavalla. Kun se kuuluisa oma aika on todella harvinainen käsite, sitä todella arvostaa. Toinen ei ole itsestään selvyys, kun häntä joutuu ikävöimään viikottain. Ystävien tärkeys korostuu, kun saa kokea, miten moni niin pyyteettömästi tarjoaa apuaan ja seuraansa.

Rakastan tätä 'työtä' ja elämääni, mutta aina löytyy joku pienen pieni epäkohta, ja meillä se on isin puuttuminen arjesta. 

Raskaudesta palautuminen

Itse synnytyksestähän minuun ei jäänyt jälkeäkään, ei edes pientä asfaltti-ihottumaa, sen suhteen olen todella onnekas! Mutta raskaudesta jäi. Vatsaa 'koristaa' tiikerin raidat eikä se löysä nahkakaan kovin kaunis ole.  Kiloja tuli raskausaikana noin 13, joista lähes samantien putosi reilu puolet. Mutta sen jälkeen on paino junnannut samassa ja edelleen löytyy kehosta 5-6 extrakiloa. Ja ne kilot näyttäisivät olevan tiukassa.

Tottakai se vaikuttaa, että kyseessä oli jo toinen raskaus ja ikää taas vähän enemmän. Silti oma keho ahdistaa vaikka se arvokkaan työn onkin tehnyt jo kahdesti. Viimeksi kilot tippui vauhdilla, tosin imetyskin hiipui tuolloin samaan tahtiin, liekö syynä ollut nuorempi ikä, liian vähän syöminen, stressi itkevästä lapsesta vai kaikkien summa. Väkisinkin sitä vertailee palautumista viime raskauteen, vaikka pitäisi nyt osata nauttia imetyksen onnistumisesta. Tällä kertaa treenasin läpi raskauden, toisin kuin viimeksi, ja aloitin treenit (neuvolatädin luvalla) jo 10 päivää synnytyksen jälkeen. Onhan se aivan eri tilanne kuin viimeksi. Lihaskuntotreenissä kun on vaikea saada painoa putoamaan, oikeastaan päinvastoin, se helposti vain kasvaa. Ei siis saisi tuijottaa vain vaakaa, mutta väkisinkin siihen sortuu. Olenkin ajatellut lisääväni vähäksi aikaa aerobista liikuntaa ja vähentäväni rankkaa kuntosalitreeniä hieman, kunhan saan 'terveen' paperit ensi viikon jälkitarkastuksesta.

Eikä tässä nyt pelkkää liikuntatottumusten erilaisuutta, ikää tai raskautta nro 2 voi syyttää, kyllä sitä taas aikamoisessa irtokarkkikoukussa ollaan.  Mutta koska en suosi mitään hetkellisiä dieettejä, vaan pyrin elämäntapaan, en rupea mihinkään karkkilakkoihin, koska lopun elämääni en sellaiseen pysty, kokeilen vain vähän vähentää sitä sokerin popsimista, koska viime aikoina se on kieltämättä ampunut vähän yli.

Lisäksi niitä on myös niitä pakollisia fyysisiä muutoksia, joita raskaudesta seuraa, kuten lantion leventyminen. Toisilla se palautuu, toisilla ei koskaan. Toivon kuuluvani niiden palautuvien joukkoon, mutta hyväksyn myös tottakai, jos se nyt vaan sattuu jäämään vähän leveämmäksi. Hyvältä kuitenkin vaikuttaa, sillä tänään sain napin kiinni jo ennen raskautta käyttämistäni housuista (tietysti nahkalöllykät vielä pursuilee), tuskin olisi mennyt, jos lantio olisi kovin paljon leventynyt.

Jokatapauksessa, itselleen on oltava armollinen ja nautittava tästä hetkestä. Kyllä se kroppa palautuu ajan kanssa ainakin osittain, ja jos ei palaudu, niin ehkä se kova työ saa vähän näkyäkin. Lapset on kuitenkin aina miljoona kertaa tärkeämpiä kuin muutama nahkalörpäke vyötäröllä! Liikutaan siis liikunnan ilosta, ei pakkomielteestä timmimpään kroppaan, se on vain mahdollinen kiva lisäbonus hyvinvoinnin ja ilon ohessa. 

Iloisia liikuntahetkiä kaikille just sulle täydellisessä kropassa!

Reilu 7 viikkoa synnytyksestä.

Ristiäiset

Sunnuntaina 8.11, isänpäivänä, meillä vietettiin kuopuksemme ristiäisiä. Nimeä pohdittiin viime metreille saakka, mutta lopputulokseen olemme enemmän kuin tyytyväisiä. Teimme Kimmon kanssa kaiken itse, joten voitte vain kuvitella, miten monta tuntia vietettiin torstaina kaupassa, perjantaina ja lauantaina sekä sunnuntai-aamuna hellan äärellä ja lauantaina myös mopit ja rätit kourassa. Mutta lopputulos oli kaiken vaivan arvoista. Itse tehdyt on aina itsetehtyjä ja säästyyhän siinä samalla melkoinen summa rahaakin, jos kakut olisikin tilattu esimerkiksi pitopalvelusta.

Itselleni omien lasteni juhlat on tärkeitä, enkä tahdo järjestää niitä 'vain vähän sinnepäin' -meiningillä, vaan tahdon panostaa niin paljon kuin suinkin vaan pystyn. Siitä toki seuraa melkoinen stressi, joka sitten purkautuikin juhlan jälkeen flunssana. Täällä siis vietellään edelleen sairastupaa,  kun esikoinenkin on ollut yskäinen ja nuhainen. Jos huomenna jo päästäisiin harrasteiden pariin. 

Itse juhla sujui hienosti. Juhlakalu itse oli rauhallinen ja tyytyväinen oma itsensä, kunhan masu vaan oli täynnä. Karkki taas nautti läheisensä huomiosta minkä ehti ja pisti vähän väliä show:n pystyyn. Mutta kaikki varmasti ymmärtää taaperoiden vaan käyttäytyvän niin. Kuopus sai itselleen ihanat ja varmasti läheiset kummit ja nimekseen Konsta Julius. Tarjottavat näytti maistuvan ja tunnelma oli ihanan rento ilman sen suurempia jäykistelyjä. Itselle jäi hyvä ja kaunis muisto tärkeästä päivästä. Toivotavasti se välittyy myös kuvista.