Ystäviä, sukulaisia, uintia ja herkkuja

Ihana viikonloppu taas takana päin. Vaikka se oli todella kiireinen, nautin siitä paljon. Perjantaina töiden jälkeen hain Karkin hoidosta ja mentiin kotiin pikaisesti syömään ja pakkaamaan kimpsut kasaan. Ja eikun nokka kohti Forssaa. Ipad on paras kaverini pitkillä ajomatkoilla Karkin kanssa kaksin; laitan vain kännykästä yhteyspisteen padille ja netflixistä lastenelokuvan pyörimään. Näin pysyy Karkkikin tyytyväisenä takapenkillä. Kati jälleen kerran hemmotteli mua perillä ihanilla herkuilla. Syötiin kana-juusto- nachoja ja jälkkäriksi irtokarkkeja samalla, kun yritettiin katsoa salattuja elämiä ja vain elämää. Lapset toisinaan pitivät huolen siitä, ettei me ihan liikaa liikututtaisi vain elämän kappaleista pitämällä sellaista mekkalaa, ettei edes kuultu kaikkia kappaleita. Etenkin Karkki, joka taisteli unta vastaan viimeiseen asti.

Karkki ja Tenho on kyllä ylisöpöjä keskenään. Halailevat, suukottelevat ja naureskelevat yhdessä. Heidän voi antaa rauhassa touhuta keskenään omia leikkejään ja juoruta itse aikuistenjuttuja kahvipöydässä, eikä tarvi pelätä ainakaan kovin suurta tappelua syntyväksi sillä välin. Ehkä vain 3 viikon ikäero asettaa heidät niin samalle viivalle taitojen suhteen, että kummankaan ei tarvitse pomottaa toista. Aivan ihanat ystävykset <3

Lauantaina heräiltiin jo kukonlaulun aikaan Karkin kanssa. Tuntuu, ettei tyttö nuku millään kuutta pidempään, vaikka kuinka rilluteltaisiin illalla myöhään. Karkki on tainnut periä "unenlahjansa" isältään, eli unta ei tarvita kovinkaan paljoa yötä kohti, kun taas minä voisin nukkua molempien yöunien verran putkeen. Onneksi hyvä aamiainen runsaan kahvin kera piristi kummasti! Leipien jälkeen oli tarjolla vielä Katin loihtimaa suussasulavaa amerikkalaista juustokakkua. Kymmenen aikoihin aamulla lähdettiin uimaan Forssan Vesihelmeen. Katin perheellä oli ensin puolen tunnin mittainen sisarusuinti lasten kanssa, jonka aikana me Karkin kanssa saunottiin ja vietettiin aikaa lasten altaassa. Sisarusuinnin jälkeen Kati ja Tenho liittyi meidän seuraan. Karkki nautti uinnista hurjasti ja halusi jopa monta kertaa liukumäkeen, josta pudottiin hetkeksi kumpikin veden alle. Karkki halusi istua altaan reunalla ja pudottautua veteen niin, että otan sitten vasta hänestä kiinni. Rohkea tyttö, selkeästi vuoden vauvauintiharrastuksesta on jotakin iloa ollut. Ainut, mikä pelotti, oli ison altaan tunnin välein tulevat aallot. Jouduttiin tunnin pulikoinnin jälkeen lopettelemaan uintia, kun alkoi lapset niin kovasti väsymään. Meille aikuisillekin iski kova nälkä, joten napattiin kebabit matkaan mukaan ja mentiin vielä Katille syömään. Juotiin kahvit päälle kera juustokakun ja sitten lähdettiinkin ajelemaan kohti kotia. Takapenkillä oli koko matkan ajan hyvin hiljaista, taisi huonot yöunet ja uinti tehdä tehtävänsä.

Kotona valmistauduin illan rientoihin samalla kuunnellen perjantain vain elämää -jakson biisit uudelleen. Pian sisko nappasikin mut kyytiin ja mentiin Minnan kaverin tupareihin/valmistujaisiin. Lahjaksi vietiin trivial pursuit party -versio, jolla saatiin hauska peli illan aikana aikaiseksi. Tarjottavaa riitti ja ne maistui paremmin kuin hyvin. Oli mukava ilta pirteiden ihmisten seurassa. Kun muut lähtivät turkuun jatkamaan iltaa, tuli Kimmo ja Karkki hakemaan tämän väsyneen äidin kotiin nukkumaan. Ja antoivat mun vielä nukkua sunnuntaina aamulla lähes kymmeneen, teki kyllä niin terää saada välillä nukkua kunnolla. 

Sunnuntaina lähdettiin Karkin kanssa aamiaisten jälkeen ensin puistoon vähän leikkimään ja sitten kunnon vaunulenkille ihanaan syyssäähän. Aurinko paistoi ja olo oli pirteä, joten tuli käveltyä 10 kilometrin lenkki kauniissa maisemissa tytön nukkuessa päikkäreitä. Kotiin kun päästiin, lähdettiinkin kiireellä mun mamman herkkupöytien ääreen. Ja taas vedettiin superähky päälle, maha ääriään myöten täyteen. Karkki veti omaa showtaan sukulaisten edessä ja nautti huomiosta. Kotiin saavuttiin melko myöhään ja loppuilta menikin kotia järjestellessä ja löhötessä.

Mites teidän viikonloppu meni? Nautitteko tekin samanlaisesta hulinasta vai viihdyttekö paremmin rauhassa?

Arkiviikon hulinat

Nyt on jo perjantai, enkä ole mitään kertonut tämän viikon touhuista töiden lisäksi. Maanantaina ja tiistaina olin Heidin kanssa testailemassa tällä kertaa Länsikeskuksen Elixiaa. Myös elokuun s-ryhmän ostokset -vihkosessa oli nimittäin viikon tutustumispassiin kuponki. Ja olihan se kyllä hieno paikka. Etenkin saunaosasto. Aloitin tällä viikolla ensimmäistä kertaa kokeilemaan 4-jakoista ohjelmaa, maanantaina tein olkapäitä ja ojentajia, tiistaina rintaa ja hauista. Uusi sali ei ehkä ole paras mahdollinen kokeilupaikka, koska joutuu hakemaan painoja uusissa laitteissa, mutta siitä huolimatta taisi treeni kuitenkin osua oikeaan paikkaan. Molempina päiviä hyvän treenin jälkeen saunottiin normi-, infrapuna- ja höyrysaunassa vielä toinen pitkä tovi. Tiistaina myös Minna oli saunomisissa mukana ja pulahdin jopa 2 kertaa kylmävesialtaaseen saunomisten välillä (10 astetta). Kuvia näiltä päiviltä mulla ei ole lainkaan, koska etenkään noin suositulla ja tasokkaalla salilla en kehdannut heilua kamera kourassa. Jos asuisin vieressä, tahtoisin ehdottomasti käydä tolla salilla. Tosin, juurikin noi saunat on se asia, mikä siellä houkuttaa, ja mulla ei ehkä olis aikaa yleensä siellä istuskella, ainakaan aamureenin jälkeen. Oma sali on aina tuttu ja turvallinen ja etenkin ihanan hiljainen "maalaiskuntosali". 

Hyvä lounassalaatti.

Keskiviikkona pidin lepopäivää liikunnasta ja vietin aikaa vain kotona. Olinhan kaksi arki-iltaa ollut jo pitkän ajan poissa kotoa ja nähnyt Karkkia harmittavaisen vähän. Keskiviikko sujahtikin ohitse arkiaskareissa, siivoillessa ja loppuviikon ruokia laittaessa. Ja tietenkin myös Karkin kanssa touhutessa.

Karkki.

Torstaina otin itseäni niskasta taas kiinni ja heräsin klo 4.45 aamusalille. Herääminen on yhtä tuskaa, mutta pikkuhiljaa salilla fiilis kohoaa kattoon. Ja etenkin pimeänä ja sateisena iltana ei voi olla tyytyväisempi, kun on jo aamulla treenaillut, eikä tarvi lähteä lämpimän teekupin ääreltä enää mihinkään. Tein salilla selkäpäivän ja koska olin taas ainut aamuvirkku, kehtasin napsia kuviakin suomipopin pauhatessa. Onneksi kävin piristämässä itseäni kunnolla, sillä klo 8:00 oli taas edessä piinapenkki nro 2. 11 puudutuspiikin piston jälkeen oli koko naama puuduksissa ja turvonnut. Ja leuka särkenyt vähän vielä tänäänkin. Mutta mä selvisin tästäkin! Enää ei ole jäljellä kun..... Torstain työpäivän sinniteltyäni buranan voimin vietiin Karkki illalla puistoon leikkimään ja tehtiin taas vähän kotiaskareita. Väsy tulee tosi aikaisin, kun on herännyt niin aikaisin, joten vällyjen alla olin jo ennen kello yhdeksää. 

Salijuttuja.

Puistossa.

Perjantainakin aloitin aamun aikaisella salilla, vuorossa oli neljäs treenipäivä tähän viikkoon, jalat. Ja hyvä treeni olikin, kun taas sain yksinäni leikkiä kameran kanssa. Tänään työpäivän jälkeen on edessä mukava viikonloppu, tuskin maltan odottaa! Ohjelmassa on yökyläilyä ihanan ystävän luona, uintia, tuparit/valmistujaiset ja iso-mummon kaalikääryleitä. Mutta näihin palailen taas ensi viikon puolella. Mukavaa viikonloppua myös sulle! 

Ikuinen elämäntapamuutos

Pohdin kauan, kehtaanko julkaista tällaisia kuvia itsestäni, mutta toisaalta, fakta on se että joskus on tullut oltua "vähän" tuhdimmassa kunnossa. Kuvat kuitenkin motivoivat parhaiten sekä minua, että toivottavasti teitäkin harrastamaan liikuntaa ja elämään terveesti, jottei enää tarvitsisi vaihtaa vaatteita suurempiin. Postauksen on tarkoitus muistuttaa minua siitä, miten kova työ palkitaan ja kannustaa jatkamaan samaan malliin. Toivottavasti se edes vähän motivoi myös teitä!

Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, on liikkuminen aina ollut mulla lähellä sydäntäni, joskus enemmän ja joskus vähän vähemmän. Yläasteaikoihin saakka olin aina hyvin hoikka ja "alipainoinen" ja voisin syödä mitä vain tai olla liikkumatta ilman, että se näkyi liiemmin kehossa. Lukioaikoina alkoi ehkä "naiselliset ruumiinrakenteet" pikkuhiljaa tulemaan enemmän esiin ja samalla huomasin, että sillä alkoi pikkuhiljaa olemaan myös vaikutuksia, liikkuiko ja mitä söi. Tuolloin harrastin kyllä aktiivisesti, mutta elämään tuli myöskin seurustelukumppani ja alkoholi. Lukioaikoina taisi kroppaan kertyä niin baarista kuin leffaillan sipseistäkin pari kiloa kovasta treenistä huolimatta. 

En löytänyt kuvia noilta ajoilta kotoani.
AMK aikoihin seurustelin jo Kimmon kanssa ja elämään kuului viikonloppuriennot kavereiden kanssa. Tein koulun lisäksi osa-aikaisesti töitä kaupoissa ja meno oli todella hektistä. Söin kun ehdin mitä sattuu ja ehdin liikkua ihan liian vähän. Tähän kun lisättiin vielä viimeisen vuoden opinnäytetyörumba, pakka oli selvä. Kävelin AMKsta ulos 10 lisäkiloa vartalollani.

Vuosien 2011-2012 vaihteessa päätin pistää elämäni totaaliseen remonttiin. Vähensin/lopetin epäterveellisiä tapoja ja otin roppakaupalla uusia, hyviä tapoja tilalle. Kevään aikana laihduinkin noin 5 kiloa; todellisuudessa rasvaa paloi pois vielä enemmän ja painavampaa lihasta tuli tilalle. Kävin kolme kertaa viikossa kuntosalilla ja juoksin 2 pitkää lenkkiä. Tuolloin tietotaitoni ei ollut liikunnan ja syömisen saralla edes sillä tasolla, mitä se on nyt, ja söinkin jokseenkin väärin, sekä veivasin koko kroppaa salilla joka kerta. Onneksi siitä huolimatta sain tuloksia aikaan. Juoksin puolimarathonissa elämäni parhaan ajan ja ainakin käsivarret sai uusia muotoja. Inbody näytti keskiarvoa parempaa tulosta ja opin nauttimaan uudesta elämäntyylistäni. 

Sitten tulin raskaaksi. Muuttuva kroppa oli samaan aikaan ihana, mutta myös pelottava asia. Juuri kun olin päässyt liikakiloista eroon, alkoi masu kasvaa. En kerännyt raskauden aikana kuin 13 kg ja harrastin liikuntaa säännöllisesti. Mutten kuitenkaan uskaltanut harrastaa kuntosalia tai muuta "raskasta lajia" vaan tyydyin lähinnä kävelyyn. 

Raskauden jälkeen lähti kilot nopeammin kuin uskalsi toivoa, mutta tottakai kroppa oli silti täysin erilainen kuin ennen. Lihakset puuttui ja keskivartaloa koristi löysä nahka ja rasvakerros. 

Onneksi ennen raskautta elämään tulleet terveelliset elämäntavat olivat tulleet jäädäkseen ja kesän aikana juoksinkin jo ahkeraan lenkkejä. Ja elokuussa aloitin jälleen tärkeän kuntosaliharrastuksen. Tuolloin, reilu vuosi sitten aloin treenaamaan kolmijakoisella saliohjelmalla ja samaa jakoa olen tunnollisesti jo yli vuoden ajan säännöllisesti tahkonut. Ja tuloksiakin on tullut. Viime kesänä ei leukoja mennyt yhtään, nyt olen parhaimmillani saanut jo yli 10 putkeen. Painot ovat tasaiseen tahtiin nousseet ja lihakset kasvaneet. Kehonkoostumus on luutavasti parempi kuin koskaan ja mikä tärkeintä, voin itse paremmin kuin ikinä ja tunnen oloni kotoisaksi omassa kropassani. Tämä on juurikin sitä, mitä minä haluan tehdä jatkossakin. Tärkeintä on nauttia siitä, mitä harrastaa ja olla sinut itsensä kanssa. Aina voi ja pitää oppia uutta sekä haastaa itseään, jotta mielenkiinto ja into säilyy. Elämäntapamuutoksessa ei koskaan pääse ns. maaliin, vaan se on ikuista opettelua ja uusia haasteita. Se on kamppailua pahoja mielitekoja vastaan ja kompromisseja hyvien sekä vähemmän hyvien tapojen välillä. On sallittava itselleen niitä huonojakin vierailuja, mutta opittava palaamaan ajoissa kotiin hyvien tapojen luokse. 

Oletko tehnyt itse lupausta paremmista elämäntavoista? Pysynyt niissä? Löytänyt sen itselle tärkeimmän ja rakkaimman lajin? 

Uusi salijako

Kuten tulen kertomaan vielä julkaisemattomassa ikuinen elämäntapamuutos -postauksessa, olen jo yli vuoden verran treenannut salilla 3-jakoisella ohjelmalla. Olen lähes joka viikko tunnollisesti käynyt kolme kertaa salin puolella hikoilemassa. Ja tasaiseen tahtiin on tuloksia tullut, kuitenkin alkuun nopeammin, myöhemmin vähän hitaammassa tahdissa, niinkuin luonnollisesti kehitys menee. En tietenkään ole tahkonut joka kerta täysin identtisesti yhtä monta toistoa, samoja liikkeitä ja samoja painoja, vaan muuttanut sarjojen- ja toistojen lukumäärää, painoja kasvattanut pikku hiljaa ja tehnyt milloin mitäkin liikkeitä tietylle lihakselle. Olen lähinnä fiilispohjainen treenaaja, ja teen vähän sen mukaan, miltä tuntuu. Useimmiten tykkään haastaa itseäni, mutta joskus on kevyempikin treeni kohdallaan. Treeni ei saa olla pakkopullaa tai väkisin vääntämistä, vaan haastavaa hyvän maun rajoissa. Jakoni on ollut seuraava:

1. Rinta + Ojentajat + Olkapäät
2. Selkä + Hauis
3. Jalat + Vatsat

Nyt ajattelin vähän uudistaa ja monipuolistaa treenejäni, joten otin kokeiluun 4-jakoisen ohjelman. Googlettelin asiaa, ja löysin mielestäni kivan jaon:

1. Ojentajat + Olkapäät
2. Rinta + Hauis
3. Selkä
4. Jalat

Tarkoitukseni on tehdä joka toinen viikko 3-jakoisena ja joka toinen 4-jakoisena. Näin kroppa saa vähän erilaista ärsykettä viikottain. 3-jakoisessa ohjelmassa jokainen lihas saa vähemmän toistoja, mutta ehkä silloin taas pystyn tekemään isommilla painoilla. Nelijakoisessa toistoja kertyy samassa ajassa tietylle lihakselle taas enemmän ja painot ovat maltillisemmat. Katsotaan, onko tällaisesta uudistuksesta mitään iloa kehityksen kannalta. Ainakin se varmasti tuo uutta mielenkiintoa ja intoa treenaamiseen! Pimeä ja ankea syksy kaipaakin uusia tuulia.

Salitreenin lisäksi pyrin toki myös harrastamaan jotakin aerobista, kuten kävelyä, juoksua, pyöräilyä, mahdollisesti jumppia jne.

Onko ihan hölmö idea teidän mielestänne? Teetkö itse uudistuksia liikunnan suhteen piristääksesi syksyä? 

Arvostus

Iän ja kokemusten karttuessa omat arvostusten kohteet muuttuu. Ihminen kasvaa henkisesti ja oppii näkemään maailmaa uudella silmällä. Ihminen oppii uutta ja tekee tietoisia valintoja opittujen asioiden, arvostusten kohteiden ja kokemuksen kautta. Tärkein oppi ja päämäärä elämässä olisi mielestäni kuitenkin omien arvojen kehittymisen lisäksi oppia arvostamaan toisen ihmisen arvoja. Tämä ei ole kuitenkaan mikään helppo tehtävä ja vie aikaa oppia arvostamaan ihmisiä juuri sellaisina, kuin he ovat.

Blogistakin on varmasti helppoa löytää ja vähintäänkin lukea rivienvälistä niitä arvoja, joita minä pidän elämässäni tärkeimpinä. Perhe, ystävät, liikunnallisuus, terveys, kokemukset... Itse esimerkiksi arvostan enemmän kokemuksia, kuin materiaa, lue: ostan mielummin etelänmatkan kuin desinglampun. Ymmärrän kuitenkin, että jollekin toiselle ei matkustus olekaan lähellä sydäntä, vaan haluaakin käyttää ylimääräiset taskunpohjalle jääneet rahat merkkilaukkuun tai auton päivittämiseen. Itse arvostan aikaa perheen ja etenkin Karkin kanssa, mutta ymmärrän sen, että esimerkiksi lapsettomilla ja kotikaupungistaan poismuuttaneilla saattaa ystävien kanssa vietetyt baari-illat olla se viikonlopun kohokohta. Itse arvostan hyvinvoivaa ja liikunnallista kehoa, jonka eteen on nähty vaivaa, kuin taas joku toinen voi pitää sitä itserakkaana ja turhamaisena. Ymmärrän senkin, osa haluaa käyttää vapaa-aikansa esimerkiksi mielummin konsolipelien parissa kuin kuntosalilla hikoillessa.

Nämä ovat vain joitakin pieniä esimerkkejä ihmisten erilaisista arvomaailmoista. Onhan niitä vielä isompiakin arvomaailmakysymtyksiä, kuten uskonto, perinteinen perhe vs. homoliitot ja koulutustaso jne. Ketään ihminen ei ole täydellinen ja pysty sanomaan, että ei koskaan tuomitse, hyväksyy kaikki ihmiset juuri sellaisina kuin he ovat ja toivovat jokaiselle ihmiselle pelkkää hyvää. Mutta hyvä päämäärä elämässä olisi tähdätä siihen. Oppia arvostamaan sitä, mikä toiselle on tärkeää.

Oletteko samaa mieltä? Tähdätäänkö kaikki kohti toisten arvostamista?

Tää on parasta just nyt!

Mulla oli jälleen kerran ihan huippu viikonloppu, kuten ehkä otsikostakin voi päätellä!

Perjantai-aamuna, tai tarkemmin aamuyöllä mun käsityksen mukaan, heräsin jo 4.30!! Karkki inahteli sängyssään, enkä saanut enää unta, joten päätin pukea vaatteet niskaan ja lähteä salille. Jalka + vatsa -treeni kulki superhyvin aikaisesta ajasta huolimatta. Sain olla suurimman osan ajasta ihan yksikseni, joten uskalsin napsasta muutaman kuvankin tällä kertaa. Sain myös valita itse radiokanavan, suomipopin, koska olin ensimmäinen. Aamun toinen vakiotreenaajamies sai tullessaan nyt tyytyä tähän ainaisen radio rockin sijaan. 

Salilla 05:10.

Töiden jälkeen vietin koko perjantai-illan Karkin seurassa. Katsottiin hyviä ohjelmia, syötiin herkkuja ja mentiin ajoissa nukkumaan. 

Äidin ja tyttären laatu-aikaa! 

Kun on pieni hetki omaa aikaa: päivällistä ja salkkarit! 

Äidin iltaherkut kun Karkki nukkuu. 

Lauantaina vain elämää -ohjelman parissa vietetyn rauhallisen aamiaishetken jälkeen lähdettiin jälleen treffaamaan "valmennusäitejä", tällä kertaa Iinan upeaan kotiin. Me mentiin Karkin kanssa paikalle juosten ja alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen jaksoin juosta takaisinkin Iinan kattaman herkullisen aamiaisen jälkeen. Oli taas kiva nähdä niin lapsia kuin aikuisiakin. Karkkikin nukahti vaunuihin istuvaltteen välittömästi kivan leikkihetken päätteeksi. 

Kotona iski vaihteeksi nälkä, ja koska aikutaulu oli tiukka, Kimmo kävi hakemassa meille herkkua, kebabia. Pakattiin auto, vietiin Karkki mummonsa hellään huomaan ja ajeltiin mökille. 

Meillä oli ihan huippuhauska ilta/yö! Oli lämmin ilma, hyvää seuraa, musiikkia, kepeä tunnelma, sauna, lautapelejä, hyvää ruokaa ja etenkin juomaa. Sinä iltana muutaman kerran soinut Robinin tää on parasta just nyt -biisi sopi niihin hetkiin paremmin kuin nenä päähän. Ilta venyi hyvässä tunnelmassa pitkään aamuyöhön saakka. 

Laadukkaat kuvat illasta. 

Aamulla oli vähän väsynyt tunnelma, mutta kahvin ja tukevan aamiaisen jälkeen jaksettiin reippaasti siistiä paikat ja lähteä hakemaan murua mummolasta. Jälleen kerran oli tyttö viihtynyt paremmin kuin hyvin. Lähdettii Karkin kanssa samantien perinteisesti jokasunnuntaiseen tapaamme Papille syömään herkullista lohikeittoa ja pannaria. Loppu sunnuntai-ilta mutustettiin sipsejä kotisohvalla ja paineltiin nukkumaan rättipoikkiväsyneinä ennätysaikaisin. 

Oliko sulla yhtä hauskaa kun mulla viikonloppuna? 

Treeniä ja lapsiperheitä

Tämä viikko on ollut hurjasti parempi kuin viime viikko! Olo on nimittäin ollut vihdoinkin terve ja olen päässyt tekemään muutakin, kuin kuluttamaan kotisohvaa. Kotisohvaa ei ole kyllä ehtinyt alkuviikkona edes hipaista, ja hyvä niin. Fiilis on niin korkealla kun voi taas liikkua ja nähdä ystäviä.

Heti maanantaina aloitin aamuni taas normaaliin tapaan kuntosalitreenillä. Ja voi miten siitä nauttikin pitkän tauon jälkeen. Energiaa olisi riittänyt vaikka muille jaettavaksi, niin hyvin treeni kulki levon jälkeen. Tein rinta, ojentaja ja olkapäätreeniä. Töiden jälkeen mulle tuli kylään yksi kaveri kaksostyttöjensä kanssa. Lähdettiin heti vaunukävelemään ja samalla reissulla vietiin Karkki hetkeksi puistoon leikkimään. Kaksoset kun ovat liian pieniä leikkimään, sai Karkki rauhassa vallottaa niin keinun kuin liukumäenkin. Juotiin vielä iltateet meillä lenkin päätteeksi kera itseleipomieni mokkapalojen ja omenakaurapaistoksen.

Salijuttuja.

Tiistaina Kimmo täytti 27 vuotta <3 Koska en keksinyt mitään persoonallista materialistista lahjaa, kirjoitin Kimmolle vanhanaikaisen kirjeen (tosin tietokoneella), jossa kerroin, mitä hän meille merkitsee. Taisi olla mieluisa yllätys. Lisäksi pidän jo toista vuotta putkeen tulevana viikonloppuna Kimmolle juhlat mun perheen mökillä, jonne tulee meidän tiivis ystäväporukka viettämään railakasta yötä. Tiistaina töiden jälkeen mulle tuli kylään yksi ystävä kahden lapsensa kanssa. Toinen lapsista on puoli vuotta Karkkia vanhempi, toinen suloisuus vasta viisi viikkoa vanha. Meno oli Karkin ja vajaan kaksi vuotiaan välillä niin kovaa, että siirryttiin melko nopeasti sisältä meidän pihaan purkamaan lasten energioita. Koska meno oli niin villiä, jäi tämä visiitti aika lyhyeksi, ehkä ensikerralla päästään juttelemaan vähän paremmalla ajalla. Vieraiden lähdettyä lähdin juoksemaan Karkin kanssa reilun viiden kilsan lenkin. Hyvin kulki ja sain nauttia lämpimästä syysillan auringon laskusta samalla nimeten luonnon asioita Karkille. Joskus on kiva yhdistää niitä itselleen tärkeitä asioita aikaa säästääkseen, nytkin sain samaan aikaan viettää aikaa Karkin kanssa, ulkoilla ja urheilla. Kotona mentiinkin lenkin päätteeksi koko perhe vielä yhdessä saunomaan. Saunan jälkeen on ihanaa painella höyhensaarille peiton alla.

Päivällistä.

Eilen aloitin päivän taas kuntosalitreenillä; vuorossa oli hauis ja selkä. Jälleen kerran kulki treeni todella hyvin ja kello kulki taas liian nopeaa tahtia. Olisin viihtynyt vielä paljon kauemminkin salilla. Tällä kertaa oli muutama muukin aamuvirkku treenailemassa, joten en kehdannut napsia kuvia. Töiden jälkeen tuli Heidi tyttärensä kanssa kyläilemään. Kahviteltiin, vaunukäveltiin ja vähän puistoiltiinkin Karkin kanssa. Ja kohta olikin jo kello niin paljon, että ystävät lähti ja Karkin oli aika mennä nukkumaan.

Alkulämmöt salilla.

Leikkipuistossa ilmeellä! 

Tänään Kimmolla jatkui työt pitkästä aikaa pekkasputken jälkeen, ja arjen aikataulutus tulee taas astetta vaikeammaksi. He alkavat tekemään ilmeisesti "kymppituntista" -päivää, joten sekä Karkin vienti, että tuonti perhepäivähoitoon tulee mun vastuulle. Tämä tulee siinä mielessä häiritsemään, että mun aamusali-tapa ei olekaan enää niin yksinkertaista järjestää. Jos tahdon käydä salilla aamulla, on mun oltava takaisin kotona jo ennen klo 6.30, eli salille tarvitsisi rynnätä jo heti aamu viiden jälkeen. Onkohan musta heräämään ihan noin aikaisin?! Nyt kun Kimmo on ollut kotona Karkin kanssa nukkumassa, olen herännyt 5.40, survonnut aamupuurot naamaan ja rynnännyt salille jo heti kuuden jälkeen. Ja sieltä ajanut suoraan töihin suihkuun. Näin on jäänyt koko ilta aikaa kotitöihin, perheen kanssa oloon ja ystävien näkemiseen. Lisäksi Kimmo on kotona ollessaan hoitanut enemmän kotitöitä, kuten ruoan laiton, nyt on sillekin varattava aikaa enemmän. Saas nähdä, miten tämä normaali arki tästä lähtee taas rullaamaan.

P.S. Odotan jo innolla lauantaita, kun pitkästä aikaa pääsen "rilluttelemaan" hyvässä seurassa. Vaikka oman lapsen seura onkin maailman parasta, on välillä ihan hyvä päästä tuulettumaan aikuiseen seuraan. Viikonloppuun on suunnitteilla myös muutakin kivaa tekemistä, mutta näistä kertoilen sitten ensi viikon alussa.

Joudutaanko muissa perheissä järjestelemään arkirutiinit uuteen uskoon kun työkohde muuttuu?

Blogi löydettävissä nyt myös bloglovinista!

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Fitnessbuumi: tervettä vai anorektista? Amatöörin näkökulma

Viimeaikoina etenkin blogimaailmassa on paljon puhuttu nykyisestä fitnessbuumista ja sen vaikutuksista vartaloihanteisiin. Ehkä uskaltaudun nyt itsekin ilmaisemaan oman mielipiteeni asiasta, vaikken siitä todellisuudessa edes mitään tiedä. Olen vain seurannut blogimaailmassa mm. yhtä menestynyttä bikinifitnesskisaajaa ja anonyymien keskusteluja ruokavalioista ja treeneistä erinäisten blogien sivuilla. Ja huolestunut näistä keskusteluista. Otattehan huomioon, että näkökulma on amatöörin ja itseoppineen harrasteliikkujan, joka vain yrittää saada keskustelua aikaan paljon puhutusta tärkeästä aiheesta. 

Ensinnäkin, arvostan suuresti sitä itsekuria ja määrätietoisuutta, johon fitnessmaailmassa menestyneet ihmiset kykenevät. Itse olen aivan liian "herkkuperse" noudattamaan mitään tiukkoja ruokavalioita. Fitnessihmiset omistautuvat asialleen 110 %, itsellä kun taas on aina vähintään 10 rautaa tulessa ja keskittymiskyky yhteen asiaan aina koetuksella. Fitnessihmisten elämässä on erilaisia kausia, on kisakautta ja "offia", massakautta ja "rasvat pois" -kautta. Itse lähinnä tähtään kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin jatkuvasti, ilman hetkellisiä diettejä. Ja siinäkin epäonnistun aika ajoin. 

Mutta ymmärtääkö kaikki blogimaailmassa pyörivät nuoret, että kyse tosiaan on vain ja ainoastaan hetkellisestä kisakunnosta tiukan ja osaavan valvonnan alaisuudessa? Olen ymmärtänyt, että nuoret ihannoivat matalan rasvaprosentin lihaksikasta fitnessvartaloa, ja yrittävät päästä samaan ilman osaavaa valmennusta näännyttämällä itseään ja nostelemalla rautaa liian monta tuntia päivässä. Näin he vaarantavat terveytensä tähtäämällä pysyvään "kisakuntoon", joka ei missään tapauksessa ole mahdollista. 

Minusta on hienoa, että ihmiset ovat innostuneempia liikkumaan, mutta pitääkö kaikki vetää "överiksi"? Eikö voitaisiinkin ihannoida sitä "off-kuntoa" ja tähdätä hyvinvointiin niin ruoan kuin liikunnankin kanssa. Pitää mielessä, että miten hieno asia se naisen vartalo onkaan kaikkineen monimutkaisineen toimintoineen, eikä pilata sitä näännyttämällä itseämme rasvattomiksi lihavartaiksi. 

Ylläoleva teksti on kärjistettyä ja yleistävää, jonka ei ole tarkoitus ketään loukata. Arvostan suuresti ammattiurheilijoita, mutta minusta on huolestuttavaa lukea, miten jonkun nuoren mielestä kanan rintafileekin on liian rasvaista ja epäterveellistä. En itse halua missään nimessä opettaa omaa tytärtäni tulevaisuudessa tavoittelemaan "kympin rasvaprosenttia", vaan toivon, että voin esimerkilläni opettaa häntä terveisiin ja realistisiin elämäntapoihin. Toivon, että voin opettaa hänelle, että naisvartalo on aina kaunis ja erilaisuus on rikkaus.

Korostan vielä, etten itsekään ole mikään "pro" -kultaisen keskitien kulkija, vaan itsekin ailahtelen ja poukkoilen milloin mihinkin. Tähtäimeni ei kuitenkaan ole se rasvaton lihavarras, vaan terveelinen, hyvinvoiva keho, jossa just mun on hyvä olla. Olen ikuinen hyviin elämäntapoihin tähtäävä "keskirasvainen osittain lihaisa wilhelmi-makkara". 

Mitä mieltä te olette? Onko nykyinen ihannevartalo jo epärealistinen? 

Ystävät

Mitä ystävyys merkitsee? Millainen on hyvä ystävä? 

Olen lähiaikoina pohtinut näitä kysymyksiä. Jokaisella on rajallinen aika käytettävänään sosiaaliseen elämäänsä, joten miksi ihmeessä kiireisen arjen keskellä käyttäisi tätä aikaansa vähemmän tärkeisiin tuttaviin. Saman ajan voi viettää niiden tärkeiden ihmisten ympäröimänä, jolloin ikäänkuin siitä ajasta saa maksimaalisen hyödyn eli sosiaalisen kanssakäymisen tarpeen tyydytettyä täysin. Vähän niinkuin lapsena pelatuissa sims-peleissä; sosiaalisen kanssakäymisen pilari tulee sitä nopeammin täyteen, mitä parempaa seura on. Enkä tällä väitä, että sosiaalinen elämä olisi jotakin suorittamista/pakkopullaa, päinvastoin, se on hyvin tärkeä osa jokaisen elämää. 

Itse en viihdy kovinkaan hyvin jatkuvasti valittavien/negatiivisten ihmisten ympäröimänä. En pidä suppeakatseisista, tuomitsevista ja pinnallisista ihmisistä, ja olenkin pyrkinyt karsimaan tällaisia mulle turhia tuttavuuksia tärkeiden ihmisten tieltä pois. Aina ei seuraansa voi valita, mutta silloin kun se on mahdollista, en halua tuhlata aikaa ilkeisiin ja arvosteleviin ihmisiin. Aikuisiällä sitä pikkuhiljaa oppii ymmärtämään, ettei voi eikä pidä miellyttää kaikkia ja on ihan ok valita itse ne ihmiset, joiden seura todella antaa paljon. 

Olen erittäin onnekas, sillä olen saanut elämääni ihania perheenjäseniä ja ystäviä. Paljon myös hyviä kavereita, joista voi syntyä hyviäkin ystävyyssuhteita. Kaipaan paljon sosiaalista kanssakäymistä ja onnekseni sitä myös saan paljon perheeltä ja ystäviltä.Olen myös sitä mieltä, että koskaan ei voi olla liikaa kavereita/ystäviä. 

Hyvä ystävä merkitsee todella paljon, se on yksi elämän tukipilareista ja onnellisuuden tuottajista. Pitkät juttutuokiot hyvien ystävien kanssa avartavat maailmaa ja saa ihmisen näkemään asioihin muitakin näkökulmia, kuin omansa. Ystävyyskin voi olla kompromisseja ja erimielisyyksiä, mutta useimmiten se antaa paljon enemmän kuin ottaa. Hyvälle ystävälle voi kertoa asioista suoraan ja saada suoran mielipiteen takaisin ilman, että tulee heti tuomituksi milloin huonoksi äidiksi tai milloin tekopyhäksi tai epäaidoksi. Hyvälle ystävälle voi kertoa arkaluontoisimmatkin asiat niinkuin ne ovat, ilman pelkoa, että kohta asiasta tietää "puoliTurkua". Hyvä ystävyys säilyy, vaikka asuttaisiinkin kauempana toisistaan tai nähtäisiin harvemmin, sillä hyvän ystävän kanssa tavatessa ei tule vaivaantuneita hiljaisuuden hetkiä. Hyvän ystävän kanssa nimittäin hiljaisetkaan hetket eivät tunnu vaivaantuneilta, on ihan ok välillä vaipua omiin ajatuksiinsa.

Joten kiitos sulle, joka tunnistat itsesi tästä, on rikkaus mulle, että just sä olet mun ystävä!

 

Mistä on hyvä viikonloppu tehty?

Hyvä viikonloppu koostuu ystävistä ja perheestä, hyvästä ruoasta ja kauniista säästä, lapsen naurusta ja pimenevistä syysilloista. Niistä koostui mun viikonloppu. 

Perjantaina vietin aikaa työkavereiden ja heidän (sekä oman) lasten seurassa rapukekkereiden merkeissä. Itse en ainoatakaan rapua syönyt, en ihan hirveästi niistä välitä ja toiseksi, Karkki piti huolen siitä, ettei äidin tarvi turhan paljoa pöydässä istuskella. Sillä välin kun muut lapset kiltisti mutustivat popcornia äitiensä sylissä kahvipöydässä, kiipeili mun täystuho sohvalla ja tuoleilla ja tutki jokaikisen kaapin minkä löysi. Sain kuitenkin mahan täyteen muita herkullisia juttuja. Oltiin ajoissa illalla kotona ja loppuilta vietettiin telkkarin ääressä. 

Karkki katsomassa telkkaria iltapuuron jälkeen maha pystyssä.

Lauantaina mun vointi alko olemaan jo lähes terve, mutta Kimmolla huononi. Siitä huolimatta rauhallisen aamiaisen jälkeen lähdettiin reippaasi hakemaan Minnaa (siskoa) ja mentiin kaikki Kaarinan HopLoppiin. Ei oltu ennen siellä käyty, ainoastaan mehukattimaailmassa, mutta tykättiin myös tästä paikasta kovasti. Ja etenkin Karkki nautti niin kovin kummitädin kanssa peuhaamisesta, ettei ruokailusta meinannut tulla mitään. Pyrin siihen, että myös Karkille viikonloput ovat arjesta poikkeavia spesiaaleja hetkiä täynnä. Vaikka viikonloput poikkeavatkin arjesta jo siten, että ollaan kummatkin vanhemmat kotona eikä viedä tyttöä perhepäivähoitoon, tarvitsee hän lisäksi mukavia leikkituokioita läheistensä kanssa. Toki niitä arkenakin on, mutta silloin suurin osa valveillaoloajasta menee kuitenkin hoidossa. 

HopLopissa

Leikkien jälkeen paineltiin nälkäisinä Karkin mummon kanssa Masku Cafeen lounaalle herkuttelemaan. Ja pallomahat saatiinkin ahmiessamme ihania kotiruokia napaan huokeaan 8,5 €:n hintaan. Oli lohta, lihapullia ja kievinkanaa kera lisukkeiden, salaattipöydän ja kahvin. Ja Karkki sai erittäin hyvää palvelua; hänelle tuotiin jopa suklaapatukka ilmaiseksi. Eikä siinä kaikki, tästä pöydästä jatkettiin vielä matkaa appilan kahvipöytään herkuttelemaan omenakaurapaistoksella ja jäätelöllä, nam! 

Jäätelö on niiiiin hyvää!

Uskaltauduin turvonneen mahan kanssa uhmaamaan yskääni ja päätin kävellä kotiin ihanan syksyisessä, mutta aurinkoisessa säässä. Miten luksuksesta voikaan pieni kävelykin tuntua yli viikon kestäneen sairastelun jälkeen. En saanut tästä tarpeekseni ja kävelin vielä jonkin matkaa myös ystäväperheen luo kunnes hyppäsin Kimmon ja Karkin kyytiin. Illan isäntä loihti meille maukkaat alusta loppuun itse tehdyt hampurilaiset, kyllä maistui, vaikka koko päivä oltiinkin jo syöty. Loppuiltakin meni sipsikulhojen ja karkkien äärellä, välillä tosin saunoen ja vanhoja valokuvia naureskellen. Niin kivaa meillä oli, että tuli lähdettyä kotiin vasta 01.30. 

Sunnuntaina väsytti ja paljon, kun piti nousta Karkin kanssa, mutta äkkiä sitä herää kahvin voimin uuteen päivään. Jälleen kerran oli upea aurinkoinen syys-sää, joten lähdin kävelylle ja leikkipuistoon Karkin kanssa. Uskaltauduin myös ottamaan muutamia juoksuaskelia ja hyvin tuntui kulkevan, ehkä siis on tauti vihdoin selätetty! Leivoin päiväuniaikaan mokkapaloja tuliaisiksi Papin luo ja ensi viikon kahvivieraita varten sekä söin herkullista välipalaleipää. Käytiin koko poppoo Papin luona syömässä herkkuja ja höpöttelemässä kuulumisia. Karkki taas riehakkaalla pikkumyy-hulinallaan viihdytti koko porukkaa. Kotona riehuttiin Karkista viimeisetkin mehut ulos ennen yöunia. 

Puistossa

Mokkapalat

Herkuttelua

Leikkejä

Minkälaisista asioista teidän viikonloppu koostui? Kivaa ja energistä sekä tervettä tulevaa viikkoa kaikille! Otetaan aurinkoisista päivistä kaikki ilo irti! 

Kotisohvan kulutusta

En yleensä ole valittavaa tyyppiä vaan yritän aina pysyä mahdollisimman positiivisena ja energisena, löytäämään ne pienetkin ilonaiheet surullisistakin jutuista. Tällä viikolla on positiivisuuttani kuitenkin vähän koeteltu. 

Kaikki minut hyvin tuntevat ihmiset tietävät etten ole ollenkaan kotityyppiä, joka viihtyy hyvin kotisohvalla useammankin illan peräkkäin. Olen koko ajan menossa tai tekemässä jotakin. Ja jos olen kotona, touhuan sielläkin koko illan istahtamatta pitkiksi ajoiksi. Kotisohvakin on silloin ihan kiva, jos samalla saan viettää aikaa ystävien kanssa, mutta muulloin olen mielelläni näkemässä ystäviä/tuttuja jossakin tai liikkumassa salilla tai lenkkipolulla.

Voitte siis vai kuvitella, kuinka turhauttavaa minulle on tällainen viikko, kun itse on sen verran yskäinen ja äänetön, ettei uskalla harrastaa liikuntaa ja lapsi nuhainen, jotta ei voi myöskään treffata äitikavereita. Olen siis tiiviisti tapittanut koko viikon kiltisti kotisohvalla. Onhan minulla tietysti ollut hyvää seuraa, Karkki ja Kimmo, mutta jotenkin kaipaan jatkuvasti jotakin tekemistä/sosiaalista kanssakäymistä. Ollaan me mm. viety Karkkia puistoo leikkimään ja saunottu kahtena iltana limoja pois keuhkoista, mutta silti on ikäänkuin huono omatunto siitä, etten ole tehnyt mitään. Ehkä joskus olisi ihan hyvä oppia myös nauttimaan siitä kotona olosta ja laiskottelusta potematta heti huonoa omatuntoa. 

Olenpahan ainakin uskaltautunut vihdoin julkistamaan näitä höpöttelyjäni. Parin viikon ajan olen tehnyt luonnoksia s-postiini (tästä johtuu se, että alun postaukset on sekalaisessa järjestyksessä kun olen ne kaikki julkaissut yhdessä ryppäässä), ja lopulta uskaltauduin ne julkaisemaan. Olen todella pitkään jo pohtinut blogin pitämistä, mutta vasta nyt koin, että voisin olla valmis tähän maailmaan. Olen "hyväksyttänyt" tekstejäni nyt siskollani ja Kimmolla, ehkä seuraavana askeleena näytän tätä parhaimmille ystävilleni. Kimmolta tuli hämmästynyt kommentti; täähän on jopa ihan hyvä (taisi ollettaa että olen todella, todella surkea kirjoittaja). Tästä on hyvä jatkaa!

Ohjelmarikkaampaa ja terveempää viikonloppua niin mulle, kuin kaikille muillekin! 

Ihana, Kamala viikonloppu

Taas mennään jo tiistai-aamussa, mutta palataan vielä hetkeksi tapahtumarikkaaseen viikonloppuun. Perjantaina töiden jälkeen vietin aikaa Karkin kanssa, kun Kimmo lähti viettämään viikonloppua mökkeillen kavereidensa kanssa. Me syötiin, katsottiin doraa (äiti sähläsi samaan aikaan bloggerin kanssa) leikittiin ja luettiin. Ennen kahdeksaa siskoni saapui meille Karkin yöunen vahdiksi, kun lähdin tapaamaan vauvajumpan äitejä. Täällä järjestettiin kerran viikossa vauvajumppaa ja tutustuttiin äitien kanssa sen verran hyvin, että alettiin näkemään myös jumpan ulkopuolella. Tällä kertaa vietettiin aikaa yhden äidin upeassa talossa ilman lapsia. Meitä pääsi tällä kertaa mukaan neljä äitiä viettämään iltaa yhdessä syöden herkkuja ja pelaten jälkipyykki-lautapeliä. Hauskaa oli ja maha turvotti herkkujen jäljiltä. Kotonakin olin vasta lähempänä puoltayötä ja löysinkin siskon nukahtaneena netflixin leffa telkkarissa pyörien. Reippaasti lähti kuitenkin kotiinsa ajelemaan ja mun oli pakko ihan vaan vielä vähän änkeä niitä irtokarkkeja napaan. Torstaina ostamastani reilun KILON säkistä meni varmaan jo kolmannes omaan napaan perjantain aikana + kaikki muut herkut äititapaamisessa, huhhuh.

 

Lauantaina noustiin jo hyvin aikaisin (ihan liian aikaisin äidin mielestä) syömään rauhassa aamiaista ja katselemaan doraa (äiti greyn anatomiaa hetken). Ääneni oli jo perjantaina jokseenkin möreä ja hiipui täysin lauantain aikana, lähes kuiskasin jo illalla, ei hyvä. En edes uskaltanut lähteä juoksemaan Karkin kanssa aamulla, vaikka kovasti olin niin suunnitellut tekeväni. Noh, sainpahan kerrankin aikaiseksi pestyä kaikki osat meidän sängystämme; peitot, tyynyt, lakanat ja jopa petauspatjan. Heidi tuli meille kympin jälkeen tyttärensä kanssa. Siinä hetki juoruiltiin, katseltiin Karkin pienet vaatteet läpi ja pikkuhiljaa lähdettiin ajelemaan pizzabuffaan. Länsikeskuksen s-ketjun pizzabuffassa on loistava ja viihdyttävä alue lapsille, joten tykätään mennä sinne syömään ja viettämään aikaa, kun ei tarvi koko ajan olla viihdyttämässä Karkkia. Heidin tyttö on vielä vähän pieni leikkimään, mutta viihtyy onneksi hyvin myös vaunuissa. Taidettiin me istua siellä 2,5 h verran herkkuja jälleen kerran napaan tunkien. Mutta maha tuli täyteen ja oli kivaa! Viskibassoääneni oli ehkä hieman nolo; muut vanhemmat katselivat kummaksuen jos kävin pihisemässä jotakin Karkille. Ehkä olisi pitänyt todeta että kyllä, olen eilen polttanu kaksi askia tupakkaa ja juonut viskipullollisen. Hetki ehdittiin tämän jälkeen vielä kiertää länsikeskuksessa; käytiin kirpputorilla ja citymarketissa. Kirpparilta mukaan matkaan tarttui jumppatossut Karkille ja citymarketista hullunhalpa vaippatarjous. Sitten kotiin kiiruusti odottelemaan seuraavia vieraita. Pitkäaikainen lapsuudenystäväni Hyvinkäältä tuli meille yökyläilemään miehensä ja kaksospoikiensa kanssa. Oltiin viimeksi nähty kesäkuun alussa, joten jo olikin aika päästä antamaan 1-vuotis syntymäpäivälahja kummipojalle ja tämän kaksosveljelle. Juttua riitti ja keiteltiin kahvit kera mustikkapiirakan ja vaniljajätskin. Karkilla ei ollut kovin hyvin asiat sinä iltana, mutta kun kaikki lapset ainakin toistaiseksi nukkuivat, herkuteltiin vielä kanasalaatilla ja patongilla. Valvottiin taas lähemmäs puoltayötä ja koko yö meni todella levottomasti. Lapset itkivät vuorotellen ja kaiken kukkuraksi mun vointi huononi, yöllä yskitti vähän väliä todella paljon.

 

Karkki pizzabuffassa.

Aamulla fiilis oli jo jokseenkin kamala, ääntä ei tullut ja väsymys painoi silmiä. Silti reippaasti noustiin ylös syömään aamiaista ja tekemään aamutoimia. Ehdittiin hetki ulkoilla lasten kanssa meidän pihassakin. Sitten vieraiden tarvitsikin lähteä, koska munkin piti lähteä vähä kurjempaan tilaisuuteen, nimittäin sedän hautajaisiin. Vein Karkin matkalla mummonsa luokse hoitoon ja mentiin muun kantaperheen kanssa hautajaisiin. Tilaisuus oli todella liikuttava, olihan vainaja ihan liian nuori vielä kuolemaan. En ole ollut sedän kanssa kovinkaan paljon tekemisisssä, mutta silti tilaisuus liikutti, etenkin nähdessä niitä ihmisiä, joille setä oli todella rakas. Lisäksi oloni huononi koko ajan, silmiin särki ja väsytti, ja kurkusta ei tulllut pihaustakaan. Olin pitkän ja surullisen päivän jälkeen ihan poikki ja loppu sunnuntai menikin lepäillen ja jälleen kerran herkkuja popsien.

Hetkeksi kun käänsin selkäni, oli autossa jo uusi kuski.

Toivottavasti olo paranee äkkiä ja ensi viikko alkaisi vähän iloisemmissa tunnelmissa. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! 

Piinapenkissä

Tänään aamulla mulla oli taas edessä suoranainen piinapenkki, kylmän paniikkihien paratiisi ja kauhuäänien konserttitalo; HAMMASLÄÄKÄRI. Miten se voi olla niin monelle niin kamala painajaisten aiheuttaja?! Ja kun se kerran on niin kamalan kivuliasta, niin minkä ihmeen takia ei ennaltaehkäistä sinne joutumista?!

Hammaslääkärin pelko varmasti lähinnä johtuu siitä kivusta, jota siellä kokee. Ja tätä kipua kokee vähemmän, mitä paremmin on hoitanut hampaansa. Silti, ainakin minä, yleensä hetken hammaslääkärin jälkeisinä päivinä hoitelen hammasvälitkin erittäin tunnollisesti, mutta pian kivun ns. unohduttua jää myös hampaista huolehtiminen vähemmälle. Tyhmää, kyse on kuitenkin hyvinvoinnista ja osaltaan ulkonäöstäkin, onhan nätti hymy aina parempi kuin keltaiset harvahampaat tai suu tiukasti supussa.

Lapsena pelkäsin hammaslääkäriä niin pajon, että sain ilokaasua hammaslääkärireissuilla. Ja jonkin pienen bonuksen sen jälkeen, kun olin ollut reipas (sekä lääkäriltä että äidiltä). En tiedä mistä pelko on alunperin alkanut, onko mulla sitten ollut jo lapsena helposti reikiintyvät maitohampaat tms. En kuitenkaan muista, että esimerkiksi vanhempani olisivat tätä pelkoa muhun tartuttanut, he suhtautuivat mielestäni hammaslääkäriin ihan neutraalisti. Jostakin se pelko on kuitenkin tullut ja jäänyt asumaan.

Toivon, ettei Karkki ole perinyt mun reikiintyvää hammaskalustoa tai saanut karies-bakteeria. En halua, että hän koskaan joutuu ravaamaan hammaslääkärissä yhtä paljon kuin minä. Ja jos joutuu, toivon ettei hän pelkää. Teen kaikkeni ainakin omalta osaltani, ettei Karkki saa hammaslääkärinpelkoa multa, ja sen vuoksi voisikin olla hyvä, että hyvähampainen ja peloton isi veisi hänet jatkossa hammaslääkärikäynneille. 

Nyt vanhemmiten kun on tullut hammaslääkärin penkkiä kulutettua vähän liikaakin, on pelko hieman hellittänyt. Ehkä se osittain johtuu siitä, että usein vertaan mielessäni hammaslääkäriä synnytykseen. Eihän mikää voi sattua yhtä paljon kuin se. Toisaalta hammaslääkäristä ei saa muuta kuin ison laskun ja kipeän suun peräänsä, synnyttämästä kuitenkin saa maailman tärkeimmän lahjan. Mutta ymmärrätte varmaan pointin. Myös hyvillä lääkäreillä on varmasti osuutta asiaan. Olen saanut viimeisimmillä käynneillä erittäin hyvää palvelua ja olen oppinut sietämään kipua vähän paremmin ajan myötä. 

Tälläkin kertaa teki kipeää, etenkin 8 PIIKKIÄ, joilla puudutettiin koko yläleuka. Muuten putsaus ei kovin paljoa tuntunutkaan ja selvisin melko vähillä hikipisaroilla reissusta. Mitä nyt oli koko naama puutunut ja täysin kaikkensa antanut olo, kun sieltä lähdin. Ja taas kerran ulos marssiessani päätin, että tästä lähtien hoidan hampaani huolella.

Todellisuudessa päätin niin viimekerrallakin, ja tällä kertaa pysyin päätöksessä, aloin nimittäin säännöllisesti puhdistamaan hammasvälejä. Hampaiden kunto kun on huonolla tolalla osittain omasta syystä, mutta myös raskaushormonien vuoksi. Ja tällä käynnillä sain jopa kehuja, että ikenet näyttävät jo paljon parempivointisilta, kun välejä on hoidettu. Hyvä minä! Edessä on vielä alaleuan hampaiden samanlainen puhdistuskäynti parin viikon kuluttua.

Ja lopuksi LUPAAN julkisesti pitää hammasvälit kunnossa, onhan kyse omasta hyvinvoinnista ja hymystäni. 

Pelkäättekö te hammaslääkäriä? Onko siihen jokin erityinen syy? 

Tapahtumarikasta arkea

Keskiviikkona vietettiin tosiaan töiden jälkeen laatuaikaa siskon kanssa ja tehtiin kirpputorikierros. Tai, noh, oltiin vaan yhdellä kirpputorilla kun aika tuli vastaan, mutta siitä huolimatta tehtiin ihan superkivoja löytöjä. Löysin ison kassillisen hyvännäköisiä paitoja itselleni pilkkahintaan ja Karkille pipon sekä talvitossut. Ennen raskaaksi tuloa en koskaan käynyt kirpputoreilla, mutta mielestäni lapselle on enemmän kuin järkevää ostaa niitä vaatteita kirpputoreilta. Ne kun kasvavat koosta toiseen ensimmäisten vuosien aikana niin hurjaa tahtia, etteivät ne käytetyt vatteetkaan ole kuin pari hassua kertaa käytettyjä ja täysin moitteettomassa kunnossa. Silti hinta on murto-osa alkuperäisestä kaupan hyllyn hinnasta. Itse en ole ostanut Karkille yhden käden sormia enempää vaatteita uusina, olen tehnyt vain ja ainoastaan loistavia kirpputorilöytöjä. Ja lahjaksi on tyttö saanut jos jonkinmoista tuliterää hepenettä. Silti on tyttö kulkenut siisteissä ja ainakin mun silmää miellyttävissä vaatteissa. Kirpputorikävijänäkin kehittyy, silmä oppii löytämään ne parhaat pöydät ja yksilöt valtavasta tarjonnasta. Esittelen itselleni löytämiä juttuja pikkuhiljaa kuvien kautta, kun sellaisia saan räpsittyä. Koska olen vasta aloitteleva bloggari, ei minulta löydy tuliterää järkkäriä eikä todellakaan kuvaajanlahjoja, joten pahoittelut siitä, että tänne tulevat kuvat tulevat olemaan itse otettuja tökeröjä iphonelaatuisia selfieitä. Nyt alkuun kun oppisi edes muistamaan kuvata vähän useammin. Pikkuhiljaa hyvää tulee pätee kaikkeen, eikö?!

 

Torstain halusin pyhittää Kimmolle ja Karkille, koska koko keskiviikon olin poissa kotoa. Ja toiseksi Kimmo menee viikonlopuksi poikien mökkireissulle, joten oli kiva nähdä häntäkin välillä. Aamulla juoksin lenkin ennen töihin lähtöä, vaikkakin Karkin huonosti nukuttu yö meinasi saada minutkin kääntämään kylkeä ja jäädä nukkumaan tunniksi pidempään. Mutta onneksi nousin ylös, kyllä se aamulenkki piristää aina kummasti! Töiden jälkeen siis suoraan kotiin murujen luo. Käytiin täyttämässä jääkaappi k-supermarkettien superpäivillä, ja tulihan sieltä taas ostettua kilo irtokarkkejakin, hupsista! Tarkoituksena kuitenkin on, ettei ne kaikki päädy mun kurkusta alas, vaan että viikonlopun vieraatkin söisivät osan, mutta siitä sitten viikonloppuna lisää. Leivoin myös mustikkapiirakan viikonlopun vieraille ja annoin Karkin remuta kylvyssä pitkät pätkät.

 

Perjantaina väsytti aamulla jo ihan tosissaan ja nenäkin oli täysin tukossa, mutta siitä huolimatta tsemppasin ja lähdin salille. Onneksi, sillä tällä kertaa jalkatreeni kulki erittäin hyvin, vaikka nenä tukkeessa olikin. Lämmittelin juoksumatolla 10 min, jonka jälkeen tein seuraavanlaisen treenin: smithissä kyykkyjä 4 sarjaa, jalkaprässissä 4 sarjaa, jalanojentajassa etureisiä 4 sarjaa ja smithissä askelkyykkyä molemmille jaloille 2 sarjaa. Jokaisessa välissä tein vatsoja rullalla, leuanvetotangossa tai laskevassa penkissä. Hiki tuli ja reippaana töihin.

 

Pian pääsen viikonlopun viettoon; sen kivoista ja vähemmän kivoista jutuista tarinoin taas ensi viikolla. Ihanaa viikonloppua kaikille!

Viikonloppu

Viikonloppu meni taas yhdessä hujauksessa, niin kuin lähes aina, kun on kivaa tekemistä. Perjantaina menin suoraan töistä siskoni kanssa treenailemaan Turun jokivarren Elixiaan, koska olimme saaneet sinne viikon mittaiset treenipassit. Tänään oli vuorossa jalkapäivä. Lämmiteltiin cross trainerilla, jonka jälkeen tein kyykkyjä smithissä, jalkaprässiä, etureisiä jalanojentajassa ja peppua jalkojen koukistajassa. Päälle vielä leukoja, vatsoja rutistuslaitteessa ja vatsoja rullalla. Tehokas treeni! Mentiin vielä hetkeksi juoruilemaan saunaan siskon kanssa. Sitten äkkiä kotiin perheen luo. Oli tottakai pakko hakea perjantaikarkit kaupasta ja niitä mussutella samalla kun leivoin lauantain vieraita varten mutakakun marenkipäällisellä ja mustikkapiirakan. 

 Lauantaina aamu alkoi ihanan rauhallisesti aamiaista syöden ja greyn anatomiaa katsellen. Karkki katseli samaan aikaan lempisarjaansa Doraa. Hyvä ystäväni Heidi tuli hakemaan ja lähdettiin jälleen Elixialle treenaamaan. Olin tehnyt jo aiemmin viikolla kaikki 3-jakoisen ohjelmani treenit, joten tein jokaiselle lihakselle yhden liikkeen. Lämmiteltiin juoksumatolla. Sitten tein penkkipunnerrusta, etuolkapäitä laitteessa, ojentajia taljassa, selkää alataljassa, hauiskääntöjä eristettynä, jalkoja prässissä ja vatsoja sekä rutistuslaitteella että pyörällä. Lisäksi ne pakolliset leuanvedot. Ja jälleen saunaan juoruilemaan. Kello kulkikin uskomatonta vauhtia ja tästä pitikin suoraan rynnätä ystäväperheen kanssa syömään Raisiossa olevaan kebab-pizzeria Victoryyn. Siellä on joka päivä edullinen buffet, jossa on pizzaa, salaattia, kebab-lihaa, ranskalaisia, riisiä, limsat.. syö niin paljon kuin jaksat periaatteella. Käytettiinkin koko 2 tunnin parkkikiekon aika syömiseen ja kuulumisten vaihtoon Karkin ja saman ikäisen pojan riehuessa pallomeressä. Koska lapset eivät vielä saaneet telmiä riittävästi, jatkettiin matkaa turussa sijaitsevaan Leaf-Areenan mehukattimaailmaan. Se on jättiläismäinen leikkipuisto lapsille. Oli ihanaa katsella, miten innoissaan Karkki jaksoi juosta liukumäestä toiseen lähes 3 tunnin ajan vain 10 minuutin päikkärien voimin. Oman lapsen ilo on ehkä parasta, mitä tiedän! Ajomatka kotiin ei sitten sujunutkaan ihan niin mukavasti, väsynyt neiti kirkui takapenkillä koko matkan. Meillä jatkettiin iltaa leipomusten, karkkien, sipsien ja lautapelien parissa, kun saatiin väsyneet lapset nukkumaan. Itsellekin uni tuli helposti touhukkaan päivän jälkeen.

 Sunnuntaina yökyläilijät söivät aamiaisen ja lähtivät, koska meillä oli treffit "valmennusäitien" kanssa. Täällä järjestettiin perhevalmennusta ennen ja jälkeen synnytysten, ja ollaan pidetty säännöllisesti yhteyttä näiden ihanien äitien kanssa. Tällä kertaa mukaan tuli lapsien lisäksi myös isät. Yksi perhe ei päässyt paikalle, mutta siitä huolimatta meillä oli mukava parin tunnin jutustelutuokio Lauran laatiman herkullisen brunssin parissa. Käytiin Karkin kanssa lepäilemässä kotona hetkinen ja lähdettiin Papin (mun isän) luokse. Oli kivaa nähdä pitkästä aikaa, kun Papi oli ollut reissussa Vietnamissa reilut 2 viikkoa. Jutusteltavaa riitti ja tuliaiset oli Karkille enemmän kuin mieluisat. Meillä on "kantaperheeni" kanssa (sisko, veli ja Papi) ihana tapa tavata lähes joka sunnuntai ruoan parissa ja jutustella viikon kuulumisia. Näin Karkkikin näkee isoisäänsä, kummitätiään ja enoaan viikottain. Loppu sunnuntai-ilta menikin väsyksissä kotisohvalla nuokkuen ja herkkuja napaan mättäen. Pikkuhiljaa voisi oppia vähentämään sitä viikonloppuherkutteluakin. Mutta nyt nokka kohti herkuttomampaa arkea. Kivaa tulevaa viikkoa kaikille!

Minä bloggaajana

Ajatukseni itsestäni bloggaajana ailahtelee, enkä oikein vielä osaa päättää, mitä tältä oikein haen. En osaa sanoa, paljonko haluan itsestäni ja läheisistäni tarinoida julkisesti, ja millaista lukijakuntaa blogilleni toivon. Tällä hetkellä en ole vielä kenellekään edes maininnut, että saattaisin alkaa bloggaamaan, kokeilen ensin innostunko itse tosissani. Kaipaan ehkä hieman vieläkin (uskokaa tai älkää) sisältöä päiviini ja julkista päiväkirjaa pitämällä saisin myös itselleni muistoja pysyvään talteen.

Luulen, että tästä on muotoutumassa blogin nimenkin mukainen sekalainen lifestyle-blogi, joka ei keskity vain yhteen osa-alueeseen elämässäni. En koe olevani perhebloggaaja, koska kuluuhan suuri osa arkipäivistäni erossa tytöstäni enkä myöskään fitnessbloggaaja, sillä liikunta on vain myös murto-osa tavallista päivääni, enkä ole tavoitteellinen fitnessihminen (kaukana siitä). Luulen, että suurimmaksi osaksi haluan tänne kertoa ihan arkisia päivän kuulumisia, ihan vaan senkin takia, että voin myöhemminkin palata tähän aikaan lukemalla omia ajatuksiani. Luulen, että jonkinverran saatan ottaa kantaa erilaisiin väitteisiin ja sillä hetkellä tapetilla oleviin asioihin. Tosin, olen ehkä maailman surkein uutisten seuraaja.

Tekstini saattaa alkuun tuntua tönköiltä, ja ehkä se suodaan minulle, olenhan vasta aloitteleva ja siipiäni blogimaailmassa kokeileva kirjoittaja. Uskon, että jokainen bloggari, on sitten menestynyt tai vain omaksi ilokseen kirjoitteleva, kehittyy hurjasti tekstin tuottajana blogitekstien määrän kasvaessa. En halua ottaa mallia muilta, sillä tahdon, että blogi pysyy ehdottomasti mun näköisenä, ei kopiona toisten blogeista, olipa kirjoittajanlahjani kuinka surkeat tahansa.

Ajattelin blogissa kertoa avoimesti omasta itsestäni, pidänhän tätä ihan omalla nimellänikin. Sain myös luvan kutsua parempaa puoliskoa, Kimmoa nimellä. Tytärtäni ajattelin kutsua lempinimellä "Karkki" sen enempää päätöstäni perustellen. Julkaisen meistä kaikista kuvia, sillä niinhän olen tehnyt jo facebookin ja instagramin suhteenkin. En kuitenkaan halua loukata kenenkään yksityisyyttä ja pyrin kysymään aina ystäviltäni/perheenjäseniltäni luvan lisätä kuvia heistä/kertoa heistä blogissani.

Pidän myös oikeuden itselläni olla julkaisematta loukkaavia/herjaavia/asiattomia kommentteja blogissani, jos/kun sellaisia blogiin tulee. En myöskään lupaa vastata kaikkiin henkilökohtaisimpiin kysymyksiin, jos sellaisia tulee.

Myönnän myös avoimesti, että olen todella, TODELLA surkea tämän bloggerin kanssa, ja siksi blogi näyttää nyt siltä, kuin näyttää. Yritän oppia pikkuhiljaa muokkaamaan siitä sellaisen, kuin tahtoisin sen näyttävän. Voi olla, että menee hetki. Lisäksi kuvat tulevat valitettavasti olemaan melko surkeita peiliselfieitä iphone laadulla, sillä en omista hienoa järjestelmäkameraa enkä tahdo/halua/jaksa olla jatkuvasti vinkumassa jotakin ottamaan kuvaa musta.

Jos vielä kaiken tämän jälkeenkin olet innokas seuraamaan minua, olen enemmän kuin iloinen, tervetuloa matkaani mukaan!

Minä ja liikunta

Aloitetaampa ihan alusta.. Olen kotoisin jokseenkin urheilullisesta perheestä, sillä innostukseni juoksuun on mm periytynyt isältäni, joka on jo vähintään vuosikymmenen ellei kahden verran juossut marathoneja. Pienestä lähtien on minun annettu vapaasti valita harrastukseni, kuitenkin musiikkiin ja liikuntaan kannustaen. Olen harrastanutkin elämäni aikana jos jonkinmoista urheilulajia. Ala-asteen alussa muistan voittaneeni hiihtokilpailut ja pärjänneeni telinevoimistelussa sekä juoksussa. Olen tanssinut kaverini kanssa showdancea ja ratsastanut koko lapsuusikäni. Pahimmassa teini-iässä taisi liikunta olla vähäistä, mutta jo lukioaikoina jatkoin taas juoksemista, valitsin kaikki mahdolliset liikuntakurssit ja aloitin cheerleadingin. Talvisin laskettelin vähintään viikon verran. Jossakin kohtaa cheerleading vaihtui ryhmäliikuntatunneiksi ja vähitellen niiden rinnalle syntyi innostus myös kuntosaleihin, nykyään on kuntosali ehdoton ykkönen. Juoksu ja laskettelu ovat pysyneet rinnalla koko ajan.

 

Uskon, että lähes koko elämän jatkunut liikunta on edesauttanut innostuksen ja tavan pysymistä arjessa mukana. Ne ovat luoneet peruskuntoa, liikkuvuutta ja voimaa vähitellen, ja uskon että ne vaikuttavat taustalla edelleen. Myönnän, että välillä on tapahtunut pahojakin repsahduksia niin kunnossa, kuin sitä kautta myös vartalossakin, mutta jostakin se liikunnan ilo ja hyvä fiilis ovat tulleet takaisin yhä uudelleen ja uudelleen. Tällä hetkellä en enää voisi kuvitella elämääni ilman liikuntaa. Aika harva muu asia saa kehon ja mielen niin virkeäksi, kuin liikunta. Olen aina ollut kokeilunhaluinen ja antanut mahdollisuuksia erilaisille lajeille, ja uskon, että olen nyt aikalailla löytänyt ne minulle parhaiten sopivat lajit. Jos vain vuorokaudessa olisi enemmän tunteja, tahtoisin harrastaa vieläkin enemmän erilaisia lajeja, mutta rajansa kaikella.

 

Mitkä ovat sitten tämän hetken tavoitteet ja motivaation lähteet? Liikunnasta saan sitä omaa aikaa hektisen arjen keskellä, saan siitä virtaa ja energiaa töiden ja kodin askareiden hoitoon. Tunnen olevani paremmalla tuulella ja tätä kautta parempi äiti, puoliso ja ystävä, kun saan liikkua. Tavoitteeni ja motivaationi lähde onkin siis se tyypillinen hyvinvointi ja terveys. Toki, voin myöntää, että muuttuva ulkonäkökin on yksi iso motivaation lähde, mutten kuitenkaan ole asettanut sen suhteen sen suurempia tavoitteita. Harrastan liikuntaa hyvällä fiiliksellä, enkä ole asettanut sille sen suurempia tavoitteita. Toki iloitsen kun saan lisättyä painoja salilla tai juostua extrapitkän lenkin ja saan motivaatiota siitä, kuin inbodyn tulos on parempi kuin ennen. En kuitenkaan tähtää mihinkään kilpailuihin vaan vain ja ainoastaan omaan hyvinvointiini ja viihtyvyyteeni kropassani. Tarkoitukseni on luoda pysyvää hyvinvointia kehooni ja jättää ne ajoittain häirinneet huonot elintavat unholaan. 

 

 Mikä saa sinut motivoituneeksi? Oletko asettanut tavoitteita harrastuksellesi?

Postauksen kuvat on vuosien varrelta harrastusten parissa otettuja kuvia.