Rv 24 + 1

Taas on yksi viikko madellut eteenpäin, nyt tuntuu viikot kuluvan niin kovin hitaasti, kun odottaa Kimmon kotiinpääsyä ja kesälomia ja lämpimiä kesäiltoja jajaja tietysti sen oman murunsa näkemistäkin. "Vain" 16 viikkoa jäljellä laskettuun aikaan, tosin mun kohdalla luulen että tulee vähän etuajassa, aivan kuten isosiskonsakin. 

Raskaus etenee kohtalaisen leppoisasti. Vielä voin liikkua oikeastaan ihan miten vain ilman sen suurempia kipuja. Toki sykemittari kulkee nykyään liikunnassa mukana, kun sykkeet eivät ihan pilviin asti saisi kohota. Ainut, joka minua rasittaa, on tuon kymppikiloisen heiluvan neidin kanniskelu. Se saa aikaan kipuja niin selässä kuin vatsassakin, etenkin vatsaan saattaa alkaa kovastikin pistämään, toivottavasti edessä sijaitseva istukka ei ota tästä nyt kovasti nokkiinsa, hankalaa on olla kantamattakin. Hyvinhän tuo pikkuneiti jaksaa kävellä, mutta äidin kärsivällisyys ei ihan aina riitä kaikkien kukkien ja kivenmurikoiden hämmästelyyn. Toisinaan tuo pistävä kipu voi ilmaantua ihan istuskellessakin, mutta onneksi harvemmin. Mutta liikunnasta nautin edelleen suunnattomasti, yksi päivän kohokohdista joka ikinen kerta! 

Sokerirasitus tarvistisi varata tästä seuraavan neljän viikon sisään, voi kurjuus. Kukapa siitä nälästä ja pistoksista nauttisi, mutta tällaiselle piikkikammoiselle suursyömärille se on jo aikamoinen koettelemus. Ja tuleehan siitä taas myös työpoissaoloa aamupäivään, mutta minkäs teet, pakko on varmistaa, ettei se radi ole tietään tänne löytänyt. 

Myös hampaitani tarkkaillaan, sillä viime raskaudesta sain itselleni hyvin kamalan kiusan, vakavan ientulehduksen, jonka parantamiseksi jouduttiin käyttämään lukuisia hammaslääkärikäyntejä, pelon ja kivun hikipisaroita ja eihän se ihan ilmaistakaan "hupia" ollut. Tässä raskaudessa ovat ikenet mielestäni voineet paremmin, vuotaneet vähemmän verta, ehkä tästä voi osittain kiittää huolellista välienjynssäystä. Nenäverenvuotoa on jonkinverran ollut tällä viikolla, mutta ikenet ovat jättäneet kohtalaisen vähälle vuotonsa. Ja kiva niin, viime raskaudesta on jäänyt mieleen jatkuva veren maku suussa. 

Selittämätön unettomuus vaivasi alkuviikosta, en millään pystynyt nukahtamaan, vaikka väsy painoi. Unet jäikin parina päivänä alle 5 tunnin, ja sen huomaa heti, silmäpussit roikkui ja nyt uni maistuisi vähän liikaakin vajeen korjaamiseksi. Onneksi on viikonloppu edessä!

Yhtäkään hankintaa en ole vielä tätä poitsua varten tehnyt, vain muutamat äitiysvaatteet itselleni ostanut ja lainannut ystäviltä, ehkä sitä sitten lomalla ehtii paremmin. 

Odotan, että Kimmo pääsee näkemään ja tuntemaan mahan jo selkeät muljahtelut Pavun vetäessä rallia mahassa, itse rakastan iltaisin keskittyä pienen hetken vain Pavun liikkeisiin sängyssä maatessani ennen nukahtamista. Silloin on aina ne parhaimmat bileet! 

Loppuun haluan todeta, vaikka tämä nyt ei varsinaisesti raskauteen liitykään, niin on ollut ihana huomata, miten innoissaan Karkki on silitellyt toisten vauvoja niitä nähdessään. Hän on kovasti huolissaan, jos vauva itkee ja tahtoo antaa mm tutin vauvan suuhun. Tulee meidän pienestä Karkista varmasti mahtava isosisko, kunhan alkuharmituksesta ja pahimmista mustasukkaisuuksista päästään arkeen kiinni. 

Hupsis, kuvailu taas vähän jäänyt, ainut masukuva koko viikolta on tukka pystyssä tänä aamuna otettu. 

On se raskaus vaan ihanaa aikaa, vaikka välillä tunteekin itsensä ryhävalaaksi, kankeaksi ruikuttajaksi, pitää muistaa nauttia näistä ainutlaatuisista hetkistä! 

Arkiruokaa

Arkisin yritän syödä itse kevyemmin ja terveellisemmin, mitä ehkä viikonloppuna, jotta edes jonkinnäköinen balanssi säilyisi. Lisäksi tahdon Karkin syövän perusruokanaan mahdollisimman monipuolista ja ravitsevaa ruokaa. Toki meillä herkkujakin syödään, mutta se on toisinaan ihan sallittua jos ruokailut muuten on terveellisellä pohjalla. Itse rakastan kasviksia ihan kaikissa muodoissa, ja tahdon myös Karkin oppivan tykkäämään niistä. Myös riittävästä proteiinin saannista olen tarkka, ja siksi meillä usein arkisin syödäänkin kasvisten ja lihan tai kanan yhdistelmiä. Toki täysjyväviljat kulkevat välillä rinnalla ja viikonloppuna tulee suuhun kyllä tungettua sitä höttöviljaakin runsaan sokerimäärän kera, mutta eikös se niin fyysinen kuin psyykkinen tasapaino ole kuitenkin hyvinvoivan elämän perusta?! 

Jaaritelman jälkeen voisin siirtyä pikkuhiljaa itse ruokaan. Kun Kimmo ei ole kotona, voidaan me Karkin kanssa rauhassa syödä kunnon pupunruokaa, mihin Kimmo ei koskisi pitkällä tikullakaan, mutta mistä me tykätään kovastikin. Lähiaikoina ollaan tehty paljon erilaisia soseita/muuseja kasviksista ja lisätty kylkeen proteiinit; hyvää, ravintoainerikasta ja kohtalaisen edullistakin. Tällä viikolla soseutin bataattia, perunaa, kesäkurpitsaa, porkkanaa ja sipulia. Extrana kokeilin tällä kertaa laittaa joukkoon myös koskenlaskija murua, ja voi että miten herkullinen kasvismuusi me saatiinkaan aikaan possupihvien kylleen. Samalla paistelin vielä pannulla pari pakettia kanan fileesuikaleita halloumjuuston kera viikon toiseen ruokaan, kanasalaattiin, ja näin lähes koko arkiviikon ruoat on valmiina. 

Ei tarvitse kuin kasata annos lautaselle tai eväsrasiaan, ja monipuoliset ateriat koko viikolle on valmiina. Näin jää aikaa enemmän kaikelle muulle, kuin keittiössä kököttämiseen ja kaupassa ravaamiseen, heräteostokset vähenee ja ennenkaikkea herkuttelu vähenee. 

Suosittelen kokeilemaan erilaisia kasvismuuseja lihan/kalan/kanan kylkeen, tuo kivaa vaihtelua niille ainaisille perunoille eri variaatioina, makaroneille ja riisille. 

Viikonlopun riennot

Meillä oli jälleen viikonloppu täynnä kivoja menoja, ja hyvä niin, mua kun ei ole tehty kotona nököttäjäksi alkuunkaan, ehkä sen on voinut jo postauksistakin päätellä. Toiseksi sitä isin poissaoloa ei niin hyvin huomaa,  kun pysyy koko ajan liikkeessä. 

Perjantaina ilma oli ihanan aurinkoinen ja lämmin, joskin todella tuulinen. Vastatuulta uhmatakseni tahdoin kuitenkin päästä ulkoilemaan ja liikkumaan, joten me Karkin kanssa päädyttiin polkemaan Heidin luokse käymään. Perjantai menikin aika rennoissa merkeissä sen suurempia tekemättä. 

Lauantaina herättiin tapamme mukaan aikaisin ja syötiin rauhassa aamiaista. Jo ennen klo 9 vein tytön mumminsa kanssa leikkimään ja pääsin itse salille tekemään hauista ja selkää kaikessa rauhassa. Teki niin hyvää! Mummolassa kahviteltiin hetki ja pian olikin jo kiirus seuraavaan paikkaan. Kotona käännyttiin ja lähdettiin isomamman luokse käymään. Myös Minna tuli herkuttelemaan ihanilla letuilla ja muilla suussa sulavilla kahvipöydän antimilla. Isomamman kattaukset ei petä koskaan. Tästä jatkettiin myöhäisten päikkäreiden merkeissä matkaa kohti Hyvinkäätä. Tyttö nukkui tyytyväisenä koko parin tunnin matkan, ja kieltämättä kahvin ryystämisestä huolimatta painoi silmät kuskillakin. Perillä herkuteltiin porkkanamuffineilla ja teellä. Pian painuttiinkin talonyhtiön saunaan koko konkkaronkka. Lapset nautti vedestä ja aikuiset lämmöstä. Saunominen on tällaiselle "yksinhuoltajalle" harvinaista herkkua, yksin kun en oikein jaksa saunaa lämmitellä, koskaan kun ei voi tietää, onko Karkilla saunafiilistä juuri silloin vaiko ei. Illalla vielä nautiskeltiin Helin loihtimia herkkuja ja vaihdeltiin kuulumisia. 

Sunnuntaina aamutouhujen jälkeen lähdettiin puistoon leikkimään sateesta huolimatta, pieni happihyppely kun ei koskaan ole pahitteeksi. Lounastettiin Helillä ja juuri ennen lähtöä nautiskeltiin vielä parvekekahvit jäätelön kera auringossa. Karkki alkoi olemaan valmis päiväunille, joten oli aika lähteä kohti Turkua. Poikettiin vielä Papille pariksi tunniksi viettelemään aikaa. Kotiin päästyä oli tämä kaksikko taas aika väsynyt kivoista viikonlopun riennoista, joten ilta vietettiinkin kotona hääräillen ja sohvalla rentoutuen. 

Hupsua viikkkoa itse kullekkin! 

RV 23+0

Tänään raskautta on takana jo huikeat 23 viikkoa! Uskomatonta, miten paljon, vaikka useimmiten tuntuukin, että aika matelisi, silti sitä myös hämmästelee, miten pitkällä raskaus jo onkaan. 

Lähiaikoina olen voinut jälleen hyvin ja energisesti. Ehkä kipuilut ja supistelut lähinnä johtuivat kaikesta stressistä, sillä nyt kun tyttö on terve ja Kimmon poissaoloon taas totuttu, rulla arki ilman suurempia huolenaiheita. Yritän kaikin keinoin suhtautua positiivisesti meidän arkeen, koska silloin me kaikki voidaan paremmin. 

Vähän liitoskipuja huomasin ilmaantuvan reippaan lenkin seurauksena seuraavana päivänä, mutta muuten masu voi hyvin. Tällä viikolla on liikkeetkin nousseet ihan uuteen ulottuvuuteen, niitä tuntee pitkin päivää hyvin, hyvin useasti ja jopa toisinaan tunnen ne vatsan päältä. Ihana tunnustella papun tohinoita päivittäin. 

Maha tuntuu itsestä aivan valtavalta, ja usein muistuttelenkin itselleni, että ihan keskiarvo-maha se on ja vauvakin vastasi päivälleen kokoa. Sen taitaa vaan aina unohtaa millainen se loppuraskauden maha sitten todellisuudessa onkaan. 

Liikunta on maistunut taas todella, todella hyvältä tällä viikolla ja nautin etenkin ulkoilusta vähän myöhempäänkin ilta-auringon alla. Ruokakin maistuu, kuten aina, mutta arkisin yritän syödä vähän kevyemmin kuin viikonloppuisin. Leipähimoa hillitäkseni olen arkena korvannut aamuleivät puurolla ja raejuustolla, jos sitä leipää ei tulisi sitten ihan niin paljoa puputettua. Sekin voisi olla vähän spesiaalimpi viikonloppuherkku, kuten kaikki muutkin himon kohteet; salmiakki, suklaa, jäätelö, ruissipsit, kebab, pizza, hampparit..... En himoitse siis mitään outoa, samanlaisia herkkuja kuin ilman raskauttakin. Parempi kai himoita tuttuja ja turvallisia herkkuja (joskin ei niin terveellistä ja rasvatonta) kuin jotakin ihmeellisyyksiä; kiviä, savea, paperia... Mitä näitä kummallisia raskaushimoja ihmisiltä löytyykään. 

Tulevalla viikolla meidän pikkuinen alkaa jo kuulla, tässä kohtaa olisikin jo aihetta löytää se oma uni-cd tälle tyypille ja soittaa sitä iltaisin. Tehtiin nimittäin niin Karkin odotusaikana, ja edelleen tyttö rakastaa nukahtaa rauhassa omaan sänkyynsä tuon tutun cd:n tuudittamana. 

Edit. Tänään on jo perjantai, eli 23+1. 

Mukava viikonloppu

Nyt ehdin taas hetken höpistä, joten käytän sen ajan kertomalla meidän viime viikonlopusta, joka oli kiva ja tapahtumarikas. Perjantaina startattiin auton nokka kohti Forssaa heti työ- ja hoitopäivän jälkeen. Karkki oli innoissaan ja hoki Tenhoa autossa muutamaankin otteeseen, taisi tytöllä olla jo ikävä ystäväänsä. Miten se voikin olla, että mua alkaa aina väsyttämään ajaessani autolla pidempää matkaa. Vaikka välillä paistoi jo aurinko ja välillä vettä tuli kaatamalla, ei se helpottanut yhtään sitä suoran tien ajamista. Perillä odotti kuitenkin herkulliset muffinssit ja kahvi, lapsethan rupesivat leikkimään keskenään välittömästi. Ilta kului lepposasti kuulumisia vaihdellen ja proteiinipizzalla & karkeilla herkutellen. Tenhon ja Toukon synttärilahja taisi olla mieluinen. Karkkikin jaksoi sinnitellä hereillä lähemmäs kello 23, jonka jälkeen painuttiin kaikki väsyneinä nukkumaan. 

Lauantaina aamulla syötiin kunnon aamupala muffinssien kera ja leikin lasten kanssa Katin valmistautuessa synttärijuhliin. Ennen lähtöä syötiin vielä pizzaa ja juotiin poikien kakkukahvit, olisi ollut kiva jäädä myös varsinaisiin juhliinkin, mutta valitettavasti meillä Karkin kanssa oli jo kiire seuraaviin askareisiin. Karkki sammui autoon välittömästi vähän lyhkäisten yöunien myötä ja äiti taisteli nukahtamista vastaan koko matkan. Kotona leivottiin mansikka-valkosuklaa-juustokakkua illan kemuihin. Neljän maissa veinkin jo Karkin mummonsa hellään huomaan ja suuntasin kahvien jälkeen siskoni luo. Siellä vietettiin "illallis-brunssia" naisvoimalla. Jokainen 10 naisen tiimistä oli tuonut tarjolle jotakin herkkua ja vitsit, miten hyviä juttuja me herkuteltiinkaan monta lautasellista. Osa otti myös alkomahoolia, osa ei, ja nauru raikasi niin että vedet valui silmistyä itse kullakin. Oli huippukivaa ja teki hyvää istua iltaa aikuisten naisten kanssa samalla herkutellen mahan vielä astetta pallommaksi. Yhtään en olisi alkoholia kaivannut, sen verran hauskaa oli muistella menneitä ilmankin. Puolen yön lähettyvillä heitin kotimatkalla innokkaimmat juhlijat jatkamaan menoa Turun yöelämään ja itse painuin kotiin nukkumaan. Tuntuu se iso omakotitalo aina yksin ollessa melko kolkolta ja jopa pelottavaltakin.

Sunnuntaina aamulla pohdin hetken väsyneenä klo 8, käyttäisinkö vielä omaa aikaani nukkumisen vai nousisinko reippaana salille, kun siihen on mahdollisuus. Päädyin jälkimmäiseen, vaikka herääminen tiukkaa tekikin. Onneksi, söin rauhassa herkullisen aamiaisen ja painelin salille treenaamaan hauista ja selkää. Silti olin hakemassa Karkkia mummon luota jo heti 10 jälkeen. Pakkohan se on myöntää että se ikävä jo kolkutti heti herätessä. Eikä tainnut olla yksipuolinen ikävä, oli tainnut Karkkikin ikävöidä äitiä, sen verran tiukasti tahtoi äidin auton kyydissä olla. Kotona valmistettiin salaattia ja 12 aikoihin tuli vanha amk-aikainen kaverini kylään. Syötiin salaatit ja vaihdeltiin kuulumisia. Leikittiin Karkin kanssa ja myöhemmin juotiin vielä kahvit. Karkki nautti huomiosta ja ajasta kotona ihan selkeästi. Pian tämän kaverin lähdettyä tuli Heidi ja V vielä meille. Karkki alkoi väsymään, koska päiväunia ei oltu nukuttu, mutta kohtalaisen hyvin saatiin siitä huolimatta Heidin kanssa vaihdeltua kuulumisia leikkien ja herkuttelujen lomassa. Kerrankin meni väsynyt tyttö nukkumaan ajoissa ja nukahti sänkyynsä hetkessä, joten sai tämäkin äiti vähän rentoutua yksikseen blogeja lueskellen ja Kimmolle soitellen.

Mukavan touhukas viikonloppu taas takana. Koska ohjelmaa oli sen verran paljon, ei me ehditty ihan hirveästi isiä ikävöidä, kotona kaksin kekkuloidessa olisi tilanne ollut ihan toinen. Mutta onneksi nähtiin paljon ystäviä, sen voimalla on tämäkin viikko lähtenyt vauhdikkaasti ja energisesti liikkeelle.

Kuvia olisi ollut taas vaikka kuinka jaettavaksi mm. Forssanreissulta, mutta siellä ne on kamerassa ja perheen läppäri Kimmon matkassa, joten joudutte jälleen tyytymään iphonekuviin. 

Ajatuksia...

Tänään en saa päähäni yhtä selkeää ajatusta, josta erityisesti tahtoisin kirjoittaa, mutta mieli tekee jotakin julkaista, joten päädyin julkaisemaan sekalaisen listan tämän päivän ajatuksista. 

• PERJANTAI!!

• huippua tekemistä taas koko viikonlopuksi edessä! 

• pienisuuri ketutus siitä, että joku on kolhinut mun autoa keskiviikkona työpäivän aikana, mur! Eikä jättänyt lappua tms. Tämä kun vaan tietää paperisotaa ja rahanmenoa, auton huoltoa ja ylimääräistä säätöä. Ihan kuin niitä paperitöitä, sählinkiä ja murheita ei olisi jo tarpeeksi. Onneksi kyse on vain ja ainoastaan materiasta, joten todellisuudessa hyvin, hyvin pieni vastoinkäyminen, mutta silti ikävä sellainen. 

• Oon kyllä onnekas kun on niin huippuja tyyppejä ystävinä! 

• saan viikonloppuna mummon ansiosta omaa aikaa kokonaisen illan ja yön verran. Oliskohan sitä niin ahkera, että heräisi ajoissa sunnuntaina vielä salille ennen tytön hakua kotiin?! 

• TJ 6 viikkoa hyvinhyvin pitkään lomaan. 

• se tunne kun joutuu jättämään itkevän tyttönsä väkisin aamulla hoitoon

• luin eräästä blogista ihanista baby showereista ja aloin "salaa" haaveilla sellaisista, oishan se huippua jos sellaiset sais yllätyksenä. 

• sairaalanimien pohdintaa facebookin välityksellä Kimmon kanssa, ois ehkä astetta helpompaa kasvotusten, mutta tieto tahdotaan hyvissä ajoin

• on ne pienet liikkeet vaan jotain niin ihanaa! 

• missäköhän se kesä viipyy?! 

• RV 22+1

• nyt alkoi viikonloppu, pian näen Karkin ja pääsen viettämään kivaa iltaa ystävän luokse! 

Onko ihan hölmöä julkaista välillä tällaisia ajatuksen sekamelskoja, jos ei saa päähänsä yhtäkään selkeää aihetta, tykkäsittekö? Ja aina saa toki toivoa kirjoituksia eri aiheista, mielelläni otan ideoita vastaan.

Huisia viikonloppua myös sulle! Nautitaan! 

Iloja ja suruja

Anteeksi blogihiljaisuus. Olen päättänyt, etten nyt ota mitään stressiä blogin suhteen, kun oma arkikin on sen verran hektistä, että kirjoitan tänne kuulumisia, kun ehdin. Olisin motivoitunut ja innokas kirjoittelemaan vaikka kuinka, mutta aika vain ei millään tahdo riittää. Joten iso kiitos teille, jotka jaksatte roikkua mukana, vaikka postausten väli on saattanut lipsahtaa ihan mahdottoman pitkäksikin. Yritän ehtiä parantamaan tapani, kun työkiireet ja sairasteluputket meidän perheessä joskus helpottavat.

Mitä meille siis kuuluu? Äsköinen lause kiteyttikin aika hyvin meidän kuulumiset, työkiireitä ja sairasteluputkia. On ihan uskomatonta, miten paljon eri sairaudet ovat nyt piinanneet perheen pienintä. Kamalaa katsottavaa, kun oma rakas sairastaa jatkuvasti ja tahtoisi tehdä kaikkensa, jotta toisen sairastelut nyt loppuisi. Itse poden järjettömän huonoa omatuntoa jatkuvista työpoissaoloista ja väsyneestä olemuksesta, joka vain yksinkertaisesti johtuu stressistä, huonoista yöunista, huolesta/murheesta tuon pikkuisen puolesta ja liikunnan vähyydestä. Voi kunpa tämä tilanne nyt pian laukeaisi, Kimmon työkiireet helpottaisi, sairastelut loppuisi ja päästäisiin taas viettämään vähän tasaisempaa arkea. Tykkään mun työstä tosi paljon, mutta tavallaan myös odotan sen loppumista, jolloin kaikki stressi varahoidoista, sairasteluista ja työpoissaoloista katoaa ja voi ottaa vain "rennosti" kotona, todellisuudessahan mulla on paljon, paljon rennompaa töissä kuin kotona. Enkä voi olla myöntämättä, etteikö Kimmon pitkät poissaolot kotoa harmita myös minua, tottakai erityisesti Karkkia, mutta kyllä tämä raskaushormonien valloittama äitikin tarvitsisi lämmintä syliä vähän useammin, kuin kerran kolmessa viikossa. Tottakai on hyvä, että toisella on töitä, mutta voi miksi aina äärilaidat, joko lomautus tai 24/7 työt, miksei meidän kohdalla tunneta käsitettä mukava 7-15 arkityö? Ainakin arvostan omaa työtäni aina vain enemmän, kun se on säännöllistä ja illat saan viettää tytön kanssa. 

Mutta se niistä, mitkä vähän mieltä painaa, nyt niitä iloisempiakin kuulumisia. Hurjasti kaikkea mukavaa on myös tapahtunut. Karkki esiintyi ensi kerran elämässään, kun meillä oli keskiviikkoisen aikuinen-lapsi -jumpan esiintyminen viikko sitten. Äiti oli ylpeä tytöstään, vaikkei kaikki ihan mennytkään niinkuin piti, ja iloinen, kun muutama läheinen tahtoi tulla tätä ensiesiintymistä todistamaan. Olen päässyt jonkinverran kuntoilemaan, kun Karkin mummo on ystävällisesti katsonut tytön perään ja saanut hätätilanteessa korvaamatonta apua Karkin ukilta ja hyvältä ystävältäni, kun en ole voinut Karkkia hoitoon viedä. Ollaan saatu viettää Karkin kanssa kahdenkeskeistä kivaa aikaa mm. ulkoillen, kun säät ovat sallineet ja nähden molempien ystäviä. Kun ei ole ollut sen suurempaa stressiä sairasteluista, on meidän arki aika mukavaa, vaikkakin sitä isiäkin me kaivataan.
 

Raskauteen kuuluu pääasiassa hyvää,  tänään on jo 22 raskausviikkoa takana, hurjaa! Rakenneultrassakin käytiin viime perjantaina, kaikki näyttäisi olevan kunnossa, ihanaa, kyllä sitä ultraa tuli jännitettyäkin. Ja saatiinhan me sukupuolestakin melko vahva lupaus, poikaahan sieltä meille lupailtiin <3 Vatsa kasvaa tasaisesti käyrällään ja Papu vastasi viikkoja kokonsa puolesta, ei se vatsa siis niin hurjan kookas olekaan, vaikka niin kuvittelin. Painoa on tullut kerättyä ihan liikaa omaan makuuni, saan kyllä syyttää vain itseäni ja surkeaa itsekuria herkkujen edessä.  Lähiaikoina en ole voinut ihan niin hyvin, kuin olisin toivonut. Vatsa painaa ja vatsanseudulla on välillä kipuilua. Supistuksiakin on ollut jonkin verran ja väsymys on valtava. Eilen piinasi alaselkäsärky työpäivää. Liikkeet ovat alkaneet onneksi alkaneet tuntua yhä selkeämmin päivä päivältä, etuistukasta huolimatta. Iltaisin on ihana tuntea pienen Pavun potkut, se jos mikä saa hymyn huulille. Tunteet on jatkuvasti pinnassa, vähän väliä olen itku kurkussa ja yritän pidätellä kyyneleitä, niin onnen kuin harmituksenkin. Pienetkin asiat tuntuvat nyt niin suurilta ja maata mullistavilta. Miten niin voimakkaat hormonit.

Viikonloppuna oltiin Tallinnassa yhden yön lomamatkalla ystäväperheen kanssa, matka oli väsyttävä, mutta mukava. Toki Karkin sairastuminen laski ainakin äidin mielialaa ja toi huolta, mutta oli kiva viettää kiireetöntä aikaa niin perheenä kuin hyvien ystävienkin kanssa. Liian äkkiä vaan taas koitti se Kimmon lähtö  Porvooseen. Nautittua tuli hyvästä ruoasta vähän liiankin kanssa. Elämän ihanuuksia on pienet irtiotot arjesta mahtavassa seurassa makunystyröitä hemmotellen.

Paljon olisi kuvia, joita tahtoisin jakaa teidän kanssanne, samoin luonnoksissa roikkuu mm. postaus Karkin syntymäpäivistä, mutta kun perheen ainut läppäri on isin matkassa mukana, on kuvien julkaisu mahdotonta. Vain iphone kuvat on nyt käytössäni.

Loppuun haluan todeta, että vaikka tästä postauksesta oli pelkkä positiivisuus kaukana ja teki hyvää kertoa suoraan myös niistä vähän ikävimmistä puolista meidän arjessa, olen kuitenkin järjettömän onnellinen siitä mitä minulla on. Kaikki ei koskaan voi olla täysin täydellistä, aina jokin asia painaa mieltä, mutta silloin kun on haastavampaa, on yritettävä nauttia niistä arjen pienistäkin hetkistä ja ilontuojista. Pieni potku mahassa tai iloinen naurun hörähdys Karkin huulilta muistuttaa niistä oikeasti tärkeistä asioista, joista en luopuisi mistään hinnasta.

Ihanaa ja aurinkoista helatorstaita <3