Miten meni noin niinkuin omasta mielestä!?

Muistaako enää kukaan, millaisia "tavoitteita" asetin itselleni alkuraskaudessa? Etten ottaisi hirveää määrää kiloja, söisin terveellisesti ja en näyttäisi koko kesää ihan ryhävalaalta sekä nauttisin kesästä. Näin ihan viime metreillä ajattelin vähän pohtia, onnistuinko tavoitteissa. 

Tänään eletään jo RV 36+4, joten aika viimeisillään tässä aletaan jo olla. Kiloja on tähän mennessä tullut kotivaa'alla mitattuna 13, saman verran mitä Karkista tuli kokonaisuudessaan. Neuvolan antama tavoite oli vain 11,5 kg, joten sen yli mentiin, mutta silti kohtalaisen tyytyväinen olen, sillä vielä on varaa ottaa 3 kg ennen kuin painan saman verran, mitä Karkkia synnyttämään lähtiessä. Toivottavasti en ehdi enää montaa viikkoa kiloja kerryttää!

Terveellisesti olen syönyt, hmm, toisinaan. Arjet menee kohtalaisen terveellisesti, ellei kovin monessa kahvipöydässä ehditä istumaan, mutta viikonloput on mennyt aikalailla herkutteluksi. Painoa on tullut kuitenkin kohtalaisen maltillisesti ja turvotustakaan en ole havainnut, joten ehkä sitä on aika hyvin tullut syötyä. Ainakin säännöllisesti ja riittävästi, laatu ei aina ehkä paras mahdollinen, mutta onneksi useimmiten laatukin aika hyvä!

Kaikkein tyytyväisin olen kuitenkin siihen, miten hyvin olen kyennyt liikkumaan läpi raskauden. Viimeksi eilen kävin salilla ja tänään aamun aloitin crosstrainerilla. Liikunta tuo vain ja ainoastaan mukanaan nautintoa, vain harvat lajit, kuten kävely, aiheuttaa painetta ja liitoskipuja. Ja nekin alkaa olla näillä viikoilla jo ihan toivottuja "oloja", jotta pikkuinen saapuisi pian meidän maailmaan. Jaksamiseni on ollut onnekseni harvinaisen hyvä raskaana olevaksi, kun arjet menee kaksin esikoisen kanssa.  Ei saa missään nimessä valittaa, koska niin monella muulla on liikunta ja energisyys vaan haaveissa raskausaikana. Olen onnekas, kun itse kykenen jopa nauttimaan lämmöstä ja kesästä mahasta huolimatta, kävelemään vaunulenkkejä keskipäivän aikanakin ja saan ottaa kaiken ilon irti tästä auringosta! Hikoilen kyllä paljon ja aina on kuuma, mutta harvoin voin silti huonosti.

Aina välillä on harvinaisen iso olo ja bikineissä ollessa tiikerin raidat vatsassa hävettää, mutta ne kuuluu asiaan. Tosiasiassa olen kuullut monelta, etten näytä viimeisillään olevalta ja että vatsa on kohtalaisen siro viikkoihin nähden, joten ehkä ryhävalas-tavoitteessakin on onnistuttu, vaikka oma olo on välillä toinen.

Kaikenkaikkiaan todella ihana raskausaika takana ja vaikka odotankin pienen tapaamista ja oman kehon takaisin saamista kovasti, tiedän myös ikävöiväni masua hurjasti jo ihan muutamankin viikon päästä!

"Tuomio"

Nyt vasta ehdin taas Karkin leikkipuisto leikkejä seuraillessani kirjoitella ne kauan, kauan odotetut TYKSi-käynnin tulokset. Voitte ehkä kuvitella,  miten sain nukuttua edellisenä yönä ruhtinaalliset muutaman hassun tunnin yöunet, kun mielessä pyöri vaikka mitä kauhuskenaarioita valtavasta leikkausarvesta ja loputtoman pitkästä toipumisajasta. Ja kieltämättä ajaessani kohti TYKSiä koitin henkisesti valmistautua pahimpaan, kivuliaaseen kääntöyritykseen tai automaattiseen sektio - tuomioon.

Kaikki tämä oli kuitenkin onnekseni täysin turhaa, sillä kaikki osoittautuikin olevan varsin mallikkaasti. Vauva oli kääntynyt itsekseen raivo-tarjontaan. Hän on siro, hieman alle keskiarvon, arviolta noin 2700 g ja näinollen vatsan koko huomioiden myös olisi laskettuna aikana arviolta 3-3,5 kg:n keskiarvo-vauveli.  Kuitenkin Karkin syntymä ajankohta (RV 39+5) ja kohdunsuun tämän hetkisen tilanteen huomioiden lääkäri arvioi, ettei ihan sinne laskettuun aikaan asti tarvitsisi odotella Papua. Miten mahtavia uutisia sainkin! 

On ihan huippua, että on kaikki mahdollisuudet saada ainakin yrittää synnyttää alakautta ja että saan rauhassa jännittää, koska on sen maagisen ajankohdan aika. Olisihan se ollut tavallaan helppoa, jos ajankohdan tietäisi etukäteen, mutta toisaalta on se kutkuttava jännityskin aika kiva tunne. En malta odottaa, että saadaan Papu meidän maailmaan, ja täytyy toivoa, että tämäkin lapsi ajoittaa tulonsa yhtä täydellisesti kuin Karkki silloin isänsä sähköliiton lakko-päiviin. Jokin viikonloppu pian olisi aika täydellinen meidän tilanteessa!

Vauvan on lupa tulla

Pikkuhiljaa alkaa jälleen iskeä jo se kyllästyminen raskaana olemiseen ja malttamattomuus tähän odotuksen loppumetreille. Näin sen kai kuuluukin biologisesti mennä, että nainen on kaikesta synnytyskivusta huolimatta valmis koitokseen, koska kyllästyy odottamaan rakasta nyyttiään syliin. Tiedän, että nyt kannattaisi vain nauttia vielä elämän helppoudesta, auringosta, kuntosalista, vapaa-ajoista, hyvinvoinnista, laatuajasta taaperonsa kanssa ja monesta muusta asiasta, jotka saattavat muuttua uuden tulokkaan myötä. Tiedän, ettei välttämättä synnytys ja sen jälkeinen aika ole kovinkaan mukavaa näillä ihanilla kesäilmoilla, mutta jostakin kumman syystä sitä silti haluaisi vauvan jo syliin. Syytän biologiaa!

Kotona kaikki alkaa olla valmista vauvan tuloon.  Pikkuruiset vaatteet on pesty ja viikattu,  vaippoja, tutteja jne tarvikkeita löytyy vinot pinot (kiitos ystävien) ja jopa vauvakirja saatiin vihdoinkin hommattua. Enää puuttuu se pieni tuhisija kehdostaan.

Onhan tässä vielä jännitystä vaikka ja kuinka, sillä edelleenkään viime perjantain neuvolassa ei voinut hoitaja sanoa varmuudella, että Papu olisi masussa oikein päin. Joten voitte vain arvata, kuinka kovin odotan torstain synnytystapa-arviota TYKSissä!! Odottavan aika on niin kovin kovin pitkä. Palaan asiaan kun tiedän itsekin enemmän, nyt kaikki peukut pystyyn, että Papu olisi vihdoin asettunut aloilleen pää alaspäin ja on valmis saapumaan meidän luokse pian!

Maailman onnekkain odottaja

En saa unta, koska olen vieläkin niin jännittyneessä,  häkeltyneessä ja yllättyneessä tilassa, joten päätin heti alkaa kirjoittamaan tästä päivästä. Voi olla, etten loppuun asti jaksa heti kirjoitella, mutta tänään 12.8 mut yllätettiin totaalisesti.

Oltiin sovittu jo viikko sitten ystäväni Heidin kanssa, että nähdään tänään. Eilen vielä kirjoiteltiin,  että voitais mennä vaikka tyttöjen kanssa metsäretkelle pienten eväiden kera. Päivällä soitin isälleni kun Turussa olimme ostoksilla, ja ihmettelin, kun hän kyseli, että olenko jo nähnyt Minnaa. Ajattelin,  että ehkä Minnalle on jotain uutisia tms kerrottavanaan.  Illemmalla pimpotin retkivaatteet ylläni Heidin ovikelloa ja yllätyin todella, kun vastassa oli kasa ystäviäni, jotka huudahtivat yllätys. Häkellyin aivan täysin. En osannut yhtään odottaa mitään tällasta. Aivan puskista tuli ja ihmeissäni vain taisin toistella jotakin 'ihana yllätys' tms.

Karkin Kummisetä nappasi tytöt mukaansa ja vei heidät ulos leikkimään. Saimme siis todellista luksusaikaa ihanien naisten kesken. Alku taisi mennä täysin yllätyksestä 'toipuessa' ja itseään keräillessä, sen verran paljon yllätyin yhtäkkisestä keskipisteenä olosta että jälleen kerran tuli 'vähän' kuuma ja jopa perhoset vatsaan, vaikka paikalla olikin täysin tuttuja ihmisiä.

Sain kunnian aloittaa ihanat tarjoilut. Jokainen oli tainnut tuoda mukanaan jonkin ihanan omin käsin tehdyn herkun. Oli salaattia, leipää, suolaista piirakkaa, ruissipsejä täytteillä,  makea juustokakku, korvapuusteja, karkkia... kyllä sai vatsansa vähän liiankin täyteen! 

Syötyäni hirveän kasan herkkuja ja vaihdettuani kuulumisia samalla ystävien kanssa, sain pian avata lahjat. Kaikki oli panostanut niin hurjasti! Oli aivan ihania itsetehtyjä aarteita, mm villasukat, pipo ja helistinlelu. Vaippakakku kaikkine herkkuineen ja vielä muutama lisäpaketti vaippoja. Tarpeellisia vauvanhoitotarvikkeita, pipoja, tutteja, pulloja, vaatteita, pyyhe.. ja vielä mullekin hemmottelua; kulmien ja ripsien värjäystä kauneushoitolassa. Aivan mielettömät lahjat!

Tämän jälkeen oli ohjelmassa vielä vaikka mitä mukavia leikkejä. Jokainen arvasi paperille lapsen syntymäpäivää, painoa ja pituutta sekä tulevaa nimeä. Jokainen  leikkasi lankakerästä sen pituisen pätkän lankaa, kuin arveli vatsani ympärysmitan olevan ja sitten vertailtiin niitä todelliseen ympärykseen. Vatsan ympärykseni viikolla 34+6 oli 101 cm. Onkohan se paljon vai vähän? Sain itse harjoitella pienen vaipan laittoa paksuhkolle vauvannukelle ja jopa testata aikuisten vaippaa itselle, sillä kahden lapsen äitinä ei välttämättä aina ehdi vessaan. Sain hyvän suojan jos synnytys käynnistyy vesien menolla. Lisäksi jokainen taiteili vielä yhteen vaippaan jonkin tekstin piristämään tulevia vaipanvaihtoja. Kivat ohjelmanumerot!

Oli mielettömän ihana ilta, iso kiitos kaikille osallistuneille, arvostan vaivannäköänne valtavasti ja tunnen itseni hurjan onnekkaasti kun mulla on niin mahtavia ystäviä! 

Tämän hetken aatteita

Vahdin tässä Myllyn muumileikkipaikassa Karkin leikkejä ja samalla ajattelin toisella silmällä kirjoitella vähän ylös tämän hetken päässä pyöriviä ajatuksia.

- ostosten teko on niin hankalaa, kun leikki maistuisi paljon paremmalta.

- mitäköhän kaikkea mun pitikään muistaa ostaa? Aina pitäisi olla ostoslista.

- tunnen päivittäin syyllisyyttä ja olevani etuoikeutettu, kun saan olla kotona ja muut joutuvat tekemään töitä näillä ihanilla kesäkeleillä. Oon kyllä ihan harvinaisen onnekas!

- välillä aika juoksee, viikot vierii eteenpäin ja vuorokaudessa loppuu tunnit kesken. Niin paljon pitäisi saada vielä aikaan. Toisinaan taas tuntuu vielä niin  kaukaiselta se ajatus, että oikeasti meitä on pian neljä. 

- piakkoin olisi ihan oikeasti ajankohtaista saada se sairaalakassi pakattua ja vauvanhuone kuntoon. Mutta ketä näillä keleillä viihtyy sisällä kun voi ottaa ilon irti auringosta.

- uskaltaakohan sitä vielä uida!? Mieli tekisi niin kovin, mutta ehkä asia on paras kuitenkin varmistaa neuvolassa.

- kivaa, kun viikonloppuun on luvassa vaikka mitä mukavaa puuhaa. On niin aikuisten kuin lastenkin juhlia.

- huomenna RV 35+0

Tällaisia pikakuulumisia! Mukavaa keskiviikkoa.

Raskauspohdintoja

Nyt sitä mennään jo 34+ viikolla, hurjaa, ei enää montaakaan viikkoa, ja Papu voi olla jo sylissä. Toinen lapsi kun voi helposti tulla reippaastikin etuajassa, kun nostelee tuota taaperoaan päivät pitkät eikä sohvalla istuskeluita mahdu päivään kovinkaan montaa. Tai sitten mun tuurilla toinen viihtyykin pomppivassa menossa yliajalle asti. Se h - hetken arvuuttelu tässä odotuksessa se jännin asia taitaakin olla.

Välillä ikävöin omaa vartaloani ja sen hallintaa todella kovin, toisinaan taas haluaisin raskauden jatkuvan vielä pitkään. Ristiriitaisia ajatuksia, kuuluu kai tähän, kun ajattelee, että tämä saattaa olla viimeinen pallomahani. Toisaalta, raskaus on edennyt jälleen niin mukavasti, ettei rakkaan pallon kanniskelu vähän pidempäänkään haittaisi. Viime päivät on kävely ja kuntosalikin maistunut taas todella hyvin, pieniä liitoskipuja ja painetta toki on, mutta ne fiilikset, jotka liikunnasta saan, vievät ehdottomasti voiton. Tänäänkin oli aika huippua treenata ystävän kanssa auringossa lasten leikkiessä uima-altaassa. Hiki virtaa, se nyt on selvä näissä lämpötiloissa ja tässä kohtaa raskautta, vaikka välillä se oikein hävettää olla ainut hikikasa muiden palellessa. Muuten on vointi jälleen erinomainen. On se aurinko ja lämpö vaan ihanaa!

Eniten ajatuksissa pyörii synnytys, niinkuin yleensä näillä viikoilla varmaan käy. Näen mitä merkillisempiä unia, aina niissä kuitenkin on jollakin tapaa kyse synnytyksestä. Pohdin tottakai jatkuvasti, mitenköhän päin se Papu tuolla mahassa möyryää, se kuitenkin on se suurin synnytykseen vaikuttava tekijä. Tottakai kokokin jännittää edellisen synnytyksen vuoksi erityisen paljon, mutta toiveissa toki olisi luonnollisesti käynnistynyt normaali alatiesynnytys. Jännitän  ajankohtaa hurjasti, koska tuo esikoinen vaatii synnytyksen ajaksi hoitopaikan,  itse mahdollisesti kyydin sairaalaan ja tottakai toivon Kimmon ehtivän tuohon niin suureen hetkeen mukaan. Se ei voi olla yhtä liikuttavaa ja ainutlaatuista ilman, että sen saa jakaa Kimmon kanssa. Ihanteellista olisi, että synnytys käynnistyy viikonloppuna, jolloin Kimmo on kotona ja hoitajiakin on eniten tavoitettavissa.

Arkeenpaluukin vähän jännittää, sillä nämä Kimmon neljä viikkoa kesälomaa hurahti ohitse hetkessä ja sunnuntaina illalla Kimmo lähtee taas kohti Porvoota. Nyt kun esikoisella on päällä mitä voimakkain uhma sekä äiti-, isi-, koti ja oma sänky -villitys ovat pahimmillaan, voi Kimmon lähtö olla aikamoinen shokki tälle perheelle. Mitenköhän oma hermo ja kärsivällisyys kestää!? Onneksi Kimmo tulee joka torstai viikonlopuksi kotiin ja isyysvapaatkin häämöttävät jo kivenheiton päässä. Mitenköhän tuo tyttö pärjää hoidossa h-hetken koittaessa?! 

Sain eilen aivan ihanan yllätyksen. Käytiin esikoisen kanssa vauvajumpassa, ja sieltä meitä jäi mukava 7 äidin tiimi, joiden kanssa ollaan treffailtu silloin tällöin lasten kanssa tai ilman, isommassa tai pienemmässä porukassa. Eilen oli taas määrä treffata yhden äidin luona lasten kanssa. Ihmettelin, miksi keskustelussa puhuttiin lapsille sopivasta ruoasta, mutta ajattelin tämän äidin haluavan vain panostaa tapaamiseen tavallista enemmän. Perillä olikin mitä herkullisemmat tarjoilut ja mulle vauvalahja sekä alkoholitonta skumppaa. Meinasihan siinä väkisinkin kyyneleet pudota poskille kun en yhtään osannut odottaa näin ihanaa elettä. On huippua kun on lapsen myötä tutustunut niin loistaviin naisiin! 

Tällaista ajatusten juoksua tällä kertaa, nyt silmäluomet painavat jo niin paljon, että on paras mennä katsomaan uusi synnytysuni, hyvää yötä ja viikonloppua! 

Miniloma perheen kesken

Varattiin viimeviikolla pieni miniloma, vielä reissu kolmihenkisenä perheenä, jossa touhutaaperomme saa jakamattoman huomiomme. Teki kyllä hyvää, ja vaikka matka olikin suunniteltu lähinnä taaperon ehdoilla, oli se meille vanhemmillekin kiva irtiotto kotielämästä.

Niimpä me maanantaina aamulla pakattiin auto ja otettiin nokka kohti Sastamalaa. Matka meni kohtalaisen kivuttomasti, vaikkakin kovasti uhmaamaan alkanut Karkki sieltä takapenkiltä huutelikin milloin mitäkin ipadilla pyörivästä elokuvasta huolimatta. Sastamalassa pysähdyttiin lounastamaan Kotipizzaan, tuttua ja turvallista ruokaa ja paikka, jossa ei pienet lapsen riemun/kauhun kiljahdukset haittaa. Mahat täynnä suunnattiinkin sitten Herra Hakkaraisen talolle. Sattumalta reittejä selvitellessäni törmäsin tähän, ja onneksi törmäsin, sen verran kiva kokemus tuo talo kuitenkin oli. Sisällä oli erilaisia huoneita, joissa voi joko leikkiä tai katsella Mauri Kunnaksen luomaa maailmaa ihan livenä. Ulkona kuitenkin oli se mieluisin alue, liikennepuisto oheishärpäkkeineen. Ja käveli se itse Hakkarainenkin unissaan lasten halittaviksi. Käytettiin talolla oloon suunnilleen noin 2 tuntia, miikä oli ihan riittävästi paikkojen läpikäymiseen ja Karkin väsyttämiseen. Silmät painuivatkin autossa kohti Ikaalisia kiinni alta aikayksikön.

Oltiin varattu Ikaalisten kylpylästä yhden yön TiTi-paketti, johon kuului siis huoneen lisäksi sisäänpääsy Titinalletaloon. Vaikka ajattelinkin hotellin olevan lapsiystävällinen, yllätyin silti useasti, miten hyvin nuo pienet ihmiset olikaan hotellissa otettu huomioon. En voi kuin suositella kaikille lapsiperheille. Jo heti vastaanotosta sai tyttö puuhavihkosen kouraan. Huoneesta löytyi mikro ja astiat. Hetken levättyämme pakattiin kamat ja siirryttiin jälleen päärakennukseen (oma huoneemme oli Terme-hotellirakennuksessa) ja siellä päätettiin ensin tutustua leikkihuoneeseen. Ja sehän oli valtava, löytyi puuhaa jos jonkinmoista. Pallomeri, kauppa, keittiö, lautapelejä, leluja... valtavasti kaikkea. Tämän jälkeen siirryttiin kylpylään, joka sekin hämmästytti suuresti lapsiystävällisyydellään. Löytyi kaksi eri allasta pienille lapsille, joissa vettä oli arviolta 30-40 cm, löytyi liukumäkiä 2 kpl, muita vesileluja ja -suihkuja. Tämän lisäksi naisten ja miesten osioiden lisäksi oli Titinallesauna, johon sai koko perhe mennä yhdessä uikkarit päällä, ja jossa telkkarissa pyöri Titinalleohjelmaa jatkuvasti. Voitte vain kuvitella, miten onnessaan meidän vesipeto taaperomme olikaan. Väsy painoi, mutta uida jaksoi siitä huolimatta.

Yö ei ihan mennyt niinkuin elokuvissa. Ajateltiin, että uinnilla väsytetty nälkäinen tyttö nukahtaa kuin saunalyhty kun saa huoneessa mahansa täyteen, mutta mitä vielä. Tyttö kiljui milloin kotia ja milloin omaa sänkyään, vaikka kuinka koitettiin työntää häntä vaunuissa uneen. Meilläkin nälkä painoi, muttei kehdattu mennä väsyneen ja uhmakkaan tytön kanssa hotellin hienoihin ravintoloihin, joten päätettiin koittaa nukuttaa tyttö autoon ja lähteä etsimään ruokaa Ikaalisten keskustasta. Lopulta päädyttiin syömään ehkä yhtä parhainta rullakebabia ikinä hotellihuoneeseen tytön ollessa edelleen 30 minuutin ajeluista huolimatta hereillä. Lopulta lähempänä klo 23 saatiin tyttö nukahtamaan huoneeseen ja sammuttiin itsekin samantien väsymyksestä.

Tästä yörumbasta huolimatta heräili Karkki pitkin yötä ja lopulta herätti meidät kokonaan jo heti klo 7 jälkeen. Raahauduttiin siis hyvissä ajoin aamiaiselle. Ja sekin, jos mikä, hämmästytti runsaudellaan. Aivan mielettömän hyvä ja kattava aamiainen, jossa sielläkin oli lapset huomioitu omilla astioillaan, Titinallepöydällään, pienellä leikkinurkkauksella ja itse Titinallen käynnillä. Aikamoinen aamun pelastaja. Tästä suunnattiin pakkaamaan jo tavarat autoon ja sitten rannan leikkipaikkaan odottelemaan Titinalletalon aukeamista. Järvelläkin oli tarjolla vaikka ja mitä kivaa puuhaa, todella kivan oloinen leikkipaikka elektronisella reaktiopelillä, vaierikeinulla, jättimäisillä pomppupatjoilla ja muilla perinteisemmillä leikkipuistovälineillä. Järvessä oli uimareille tarjolla kivoja ilmatäytteisiä vesileikkijuttuja.

Myös Titinalletalo oli aivan huippu paikka. Väkeä oli sopivasti, ei liikaa. Hahmoja sai halailla mielinmäärin ja ohjelmaakin oli joka tasatunnein. Talossa oli vaikka mitä kivaa puuhaa ja katseltavaa ja kolme tuntia talossa kului kuin siivillä. Muistoksi ostettiin erittäin edulliset cd-levyt, Karkille automusiikkia ja Papulle vihdoinkin se unilevy. Tämän jälkeen nukahtikin Karkki aika helposti. Mutta koska myös me vanhemmat oltiin todella väsyneitä huonosti nukutun yön jäljiltä, päädyttiin lähtemään ajamaan kotia kohti, vaikka oltaisiinkin niin tahdottu mennä kylpylään vielä uudelleen, palveluita kun sai käyttää koko päivän, vaikka huone olikin jo luovutettu. Kuntosalillakin olisin mielelläni käynyt, mutta väsymys vain vei voiton. Nukahdin itsekin autoon hetkeksi. Mahat täytettiin ABC:llä ja oltiin kotona hyvissä ajoin. Kotona iski pieni holidayblues, tässäkö oli nyt meidän lomareissut pieneen hetkeen, kylpyläänkään ei ole asiaa muutamaan kuukauteen pienen vastasyntyneen kanssa jne. Mutta eikös se niin ole, että onnistunutta reissua seuraa aina pieni lomaltapaluu ahdistus!?

Karkin syntymäpäivät

EDIT: Hetken on lojunut tämä teksti luonnoksissa odottamassa kuvia, nyt ehkä vihdoin saan aikaiseksi julkaista tämän näin 3,5 kk myöhässä. Hauska, miten sitä tuolloin kuvitteli, että vatsa on jo valtava, toihan on niin pieni ja siro verrattuna nykyiseen!

Meidän tytön 2-vuotis syntymäpäivät on nyt juhlittu, ja hyvä niin. Vaikka olenkin aikamoinen organisoija, rakastan järjestää ja suunnitella erilaisia juttuja, vievät ne myös aika tavalla voimia. Olen innoissani etsinyt inspiraatiota meidän juhliin toisista lapsiperhe-blogeista jo pitkin talvea ja kevättä, ja kirjoitellut kalenteriin ylös mieluisimpia tarjottavia. Minulle henkilökohtaisesti oman tyttären syntymäpäivä on yksi vuoden tärkeimmistä juhlista, joihin tahdon panostaa kunnolla. Mikä muu olisikaan merkannut omassa elämässäni yhtä paljon, kuin rakkaan Karkin syntymä. Nyt Kimmon ollessa keikkatyössä, oli aikataulu melkoisen tiukka, ja se jos mikä, aiheutti murhetta ja päänvaivaa. Tiukkaan aikatauluun nähden ja lähes täysin yksin kaiken tehneenä, suoriuduin mielestäni ihan hyvin, ja sain aikaan tytölle kivat juhlat niin ystäville kuin sukulaisillekin. 

Lauantaina olin kutsunut meille ystäviä, niin meidän aikuisten ystäviä, kuin Karkinkin lapsikavereita. Porukka jakautui kuitenkin niin, että yksi ystäväperhe kävi jo perjantai-iltana, yksi sunnuntai-aamuna ja viimeiset vielä maanantai-iltana, ja ehkäpä ihan hyvä niin, meno lauantaina oli jo 7 lapsen voimin melkoinen. Karkki kyllä innoissaan odotti vieraita (ja varmasti etenkin lahjoja), mutta häkeltyi aikatavalla, kun ihmisiä tulikin kerralla niin paljon. Ujous iski, ja tyttö olikin normaalia aremmalla tuulella. Onnittelulaulua laulaessa ja kakkukynttilää puhaltaessa tyttö lähinnä itki, mutta reipastui onneksi koko ajan ja lahjojen availu taisi ollakin sitä mieluisinta puuhaa. Parasta herkkua taisi olla popcornit ja vaahtokarkit, omaa syntymäpäiväkakkuaan ei tyttö tainnut edes maistaa kumpanakaan juhlapäivänä. 

Sunnuntainakin tyttö häkeltyi vieraiden määrästä ja ujosteli osaa sukulaisita, mutta availi jälleen innoissaan lahjansa. Toistaiseksi tyttö ei siis taida nauttia huomion keskipisteenä olemisesta, tai sitten tämä on taas yksi niistä "kuuluisista vaiheista", joita lapsilla tuntuu jatkuvasti olevan. 

Nyt meillä on kaikki paikat täynnä tuliteriä, upeita lahjoja, ja tuskastelenkin, mihin ihmeeseen ne kaikki lukuisat lahjat sijoittaisi. Karola sai mitä upeampia leluja ja vaatteita, ja olenkin todella kiitollinen ihan jokaiselle juhlavieraalle. Kiitos että tulitte, toitte mukananne aivan liian hienon lahjan, ja toivottavasti viihdyitte! Vaikka päivä ei Karkille merkitse vielä hirveästi ja unohtuu varmasti ajan myötä, merkitsee se äidille hurjasti että te kaikki tulitte juhlimaan mun rakasta tyttöäni ja Karkki sai muistoksi mitä ihanimpia lahjoja ja toivottavasti muutaman onnistuneen valokuvankin. 

Seuraava viikonloppu meneekin lepäillessä ja toipuessa juhlahumusta uusilla leluilla leikkien, ja ehdottomasti normaalia ruokaa syöden! Tuo neljän päivän herkkujen napostelu 24/4 oli liikaa ja pelkkä makeiden kakkujen ajattelu saa puistatuksen päälle. Onneksi on työpaikka, johon sain tuotua kaikki jäljelle jääneet herkut tarjolle, työkaverit kiittää!