Lomapäivien kuulumisia

Täällä ollaan NIIIIN lomalla! Ihan huippua, mahtava tunne, kun mitään ei ole pakko, vaan vaikka touhuankin aamusta iltaan taukoamatta jotakin, teen niitä juttuja koska tahdon, enkä siksi, että on pakko. Pidän työstäni todella paljon, mutta onhan se silti aina "pakko mennä töihin" -fiilis. Nyt lomalla voin rauhassa tehdä päätöksiä extempore ja saan olla ulkona, jos tahdon! Joko uskotte että on ihan mahtavaa olla lomalla, etenkin, kun teidän peukut auttoi ja ilmat parani heti loman alussa. Huippua! 

Mitäs me sitten ollaan Karkin kanssa touhuttu? Lauantaina mentiin käymään Turussa järjestettävillä keskiaikamarkkinoilla. Ihmisiä oli todella, todella paljon, vaikka ilma olikin tihkusateinen. Nuo markkinat on ihanan tunnelmalliset. Niihin panostetaan ja saadaan luotua ihanan vanhanaikainen tunnelma ihmisten pukeutumisella, tuoksuilla ja rekvisiitalla. Meillä ei kovinkaan kauaa ollut aikaa markkinoilla pyöriä, mutta ehdittiin katsastaa nopeasti lapsille tarkoitetut leikkimahdollisuudet ja ostaa herkkuja, ihana karamelliomena ja paahdettuja manteleita! Tapahtumassa olisi viihtynyt vaikka kuinka kauan, mutta oltiin sovittu Ymmin kanssa ruokatreffit yhteen Turun seudun parhaimmista kebab-paikoista. 

Sunnuntaina vietettiin ihanan aurinkoista ja lämmintä päivää mökillä. Karkki sai polskia pienessä altaassaan monen monta hetkeä. Käytiin veneilemässäkin, mutta tänävuonna oli veneily Karkin mielestä pelottavaa, kun viime vuonna se vielä oli hauskaa. 

Maanantai vietettiin ystävien kanssa. Oltiin aamusta iltaan heidän luonaan, herkuteltiin, ulkoiltiin ja lenkkeiltiin kaikessa rauhassa. 

Tänään me ollaan käyty salilla, saatu hiekkalaatikko pihaan ja käyty alennusmyynneissä! 

Aika menee ihan hurjaa tahtia lomaillessa, päivän tunnit viuhuvat vain silmissä. Mutta nautin tästä kyllä täysillä! Nyt alkaa silmäluomet painaa, joten on paras painua nukkumaan, kun huomenna on taas vaikka mitä kivaa tiedossa! Toivotaan jatkossakin aurinkoa ja ihanaa lomailusäätä! Hyvää yötä.

RV 28+

Nyt sitä sitten viimeistään ollaan viimeisellä kolmanneksella, raja kun vaihtelee eri lähteiden mukaan. Mutta viimeiset 12 viikkoa edessä, tai voihan se olla, että jo esimerkiksi 10 viikon päästä on poika sylissä, hurjaa!

Huomenna on myös viimeinen työpäiväni,  ennen pitkääkin pidempää lomaa, joka kestää x kuukautta, yhtään kun ei voi etukäteen mennä sanomaan, mitä elämä tuo tullessaan. Tunnelma on samaan aikaan helpottunut, innokas ja onnellinen, mutta myös toki haikea. Päässä pyörii monia ajatuksia; tulenkohan enää koskaan työskentelemään täällä ja jos tulen, niin koskakohan palaan työelämään. Millaista täällä silloin on ja onko kaikki samat tutut kasvot edelleen töissä? Millaista on jäädä kotiin ja saanko päiväni kulumaan mukavasti niin, että Karkillakin on kivaa? Arjen muutokset jännittää aina kovasti, mutta pääasiassa olen todella innoissani, mun ja Karkin kesä alkaa huomenna, vaikka vettä tulisikin taivaan täydeltä!

Pääasiassa edelleen voin hienosti, fiilis vain kohoaa päivä päivältä loman lähestyessä ja stressin vähentyessä. Joitakin kurjia raskausvaivoja on kuitenkin ollut kiusanani tällä viikolla. Voimakasta paineentunnetta, kuin kaveri yrittäisi jo nyt päästä ulos turvapaikastaan. Menkkakipumaisia jomotuksia ja supistuksia sekä tänään melko viiltäviä liitoskipuja.  Papu on edelleen kovin aktiivinen ja välillä rauhassa istuessa esimerkiksi kahvipöydässä tms, voin silmin nähdä, miten maha heiluu iskujen voimasta. Hän tykkää selkeästi siitä, kun syön ja muistuttaakin usein potkuillaan, että eikös olisi jo taas aika tankata, potkut kun yleistyvät nälän tunteen kanssa samaan tahtiin. Vaikea on sanoa, miten päin poika siellä majailee, liikkeitä kun tuntuu milloin missäkin, toki voivat ne iskut olla nyrkkeilyharjoituksiakin, ei pelkästään potkuja. Hikasta ei ole Papu kärsinyt vielä kertaakaan ainakaan niin, että olisin sitä huomannut, siskonsa kun taas hikoitteli jatkuvasti. Napani on osittain pulpahtanut ulos ja osittain kuopalla,   merkillisen näköinen. Vatsa tuntuu jättiläismäiseltä ja jotkut asiat vähän jo hankalilta suorittaa itse, mm. kenkien jalkaanlaitto ja varpaankynsien leikkaaminen. Kohta saa Kimmo leikata kolmet varpaankynnet, hän kun on yleensä hoitanut Karkin kynnet omiensa lisäksi, saa kohta taas hoitaa munkin. Unentarve tuntuu vain lisääntyvän päivä päivältä ja joka päivä herätyskelloon herääminen tuntuu yhä vaikeammalta. Mutta kun nukun, nukun kuin tukki ja näen mitä merkillisempiä unia.

Kuntoilu maistuu edelleen todella hyvältä, enkä malta odottaa, ettei ainakaan työt ole kuntoilun ja ulkoilun esteenä. Toivotaan myös aurinkoisia ilmoja, jotta voidaan Karkin kanssa ulkoilla vaikka koko päivä jos siltä tuntuu! Kesässä parasta on myös tuoreet herkut. Jälleen kerran olen koko viikon syönyt lähinnä erilaisia herkullisia salaatteja lounaaksi ja päivälliseksi. Tänäänkin lounaalla söin kana-mansikka-avokado-viinirypäle-vesimeloni-salaattia hurjan kasan, sitä kun voi vielä hyvällä omalla tunnolla vedellä vaikka kilon kerralla. Rakastan erilaisia kesäsalaatteja! Ja kirsikat,  nam mikä jälkiruoka. Kotivaa'an mukaan painokin on alkanut pysymään aisoissa, ihan kiva niin!

Pidättehän peukkuja, että se kesä nyt alkaisi ihan oikeasti, kun varmasti hyvin monen suomalaisen kesäloma alkaa samaan aikaan kuin munkin?
Onko muut odottajat jo hamstranneet alelaarit tyhjiksi vauvanvaatteista? Itse kun ajattelin päästä koluamaan laareja vasta lomalla.

Erilainen juhannus

Voin ihan suoraan myöntää, että vielä muutama vuosi takaperin, koostuivat juhannukseni poikkeuksetta kolmen päivän juhlinnasta kaveriporukalla mökkeillen. Olihan se kieltämättä ihanaa rentoutua kolmen päivän ajan tekemättä muuta, kuin syöden grilliruokia,  juoden alkoholia ja saunoen/uiden/paljuillen  hyvässä seurassa vailla arjen murheita ja herätyskelloa. Ja uskomatonta kyllä, viikon päästä tällaisesta putkesta jo juostiin puolikas marathon Turussa ilman minkäänlaisia ongelmia. Nuorena jaksoi.

Nyt juhannus meni hieman erilaisella kaavalla. Ei missään nimessä huonommalla, mutta erilaisella. Nykyään mulle on kaikkein tärkeintä, että Karkilla  on kivaa ja että hän saa viettää aikaa rakkaidensa kanssa mahdollisimman paljon. Niinpä tänävuonna meidän juhannus koostui yhdessäolosta, laivailusta, ystävistä, perheestä, mökkeilystä ja tottakai hyvästä ruoasta.

Torstai-ilta meni rentoillen yhdessä perheenä ja tehden se pakollinen  ostosreissu. Yllättävän mutkattomasti selvittiin kauppareissusta aatonaatto iltaan nähden.

Perjantaina lähdettiin piknik - risteilylle kolmestaan. Mikäs onkaan helpompi tapa viettää kiireetöntä aikaa vain perheenä, herkutella ja saada se taaperokin vielä kiljumaan riemusta. Reissu oli todella onnistunut, vaikka buffetissa tulikin vedettyä järkyttävät ruokaöverit, oli muuten vointi kaikinpuolin hyvä. Karkki viihtyi erinomaisesti ja oli huippua, että kesäaikaan on laivoissa (ainakin Turusta lähtevillä Siljoilla) iso extra-leikkialue lapsille ja vielä enemmän ohjelmanumeroita kuin ennen. Mikä onkaan mieltä lämmittävämpi näky kuin oman lapsen vilpitön riemu, kun kerrankin saa viettää isänsä kanssa kiireetöntä aikaa kivassa paikassa leikkien.

Lauantaina mentiin pitkien unien jälkeen virkeänä Karkin kanssa salille. Kuvittelin, että saadaan juhannuspäivänä olla ihan kaksistaan,  mutta vielä mitä, monen monta innokasta saliseppoa ja punttipirkkoa siellä treenaili hulluna. Kohtalaisen hyvin sain kuitenkin treenin tehtyä, kiitos ipadin, netflixin ja viinirypäleiden. Vein Karkin mökille Papille hoitoon ja hain Kimmon kotoa lattianuusimishommista. Kyllä, meillä se pesänrakennusvietti onkin iskenyt isiin eikä odottavaan äitiin, jo toinen lattian uusinta muutaman viikon sisään. Ja tietäisittepä mistä muista uudistuksista se isimies haaveileekaan. Missäköhän se mun vietti luuraa, itse taas haaveilen yllätysyllätys lomamatkoista. Mutta, takaisin aiheeseen, hurauteltiin perinteisesti Uudenkaupungin saaristoon kaverin mökille. Tällä kertaa ei jääty yöksi, vaan käytiin päivävisiitillä grillailemassa ja vaihtamassa kuulumisia. Sillä koska Karkki jäi mummolaan yöksi (hän siirtyi illan aikana hoitopaikasta toiseen), tuli vielä myöhään illalla kavereita meille istumaan iltaa. Mukava päivä ystäviä nähden.

Sunnuntai meni oikeastaan aika pitkälti rentoillen. Saunottiin Karkin kanssa keskellä päivää, leikkipuistoiltiin ja käytiin Papilla syömässä herkkuruokaa.

Loppuun taas kuvia juhannuksen ajalta. Edelleenkään en osaa niitä kännykällä tänne väleihin sijoittaa, mutta, tj 2, ja sitten toivon postailevani enemmän tietokoneella!

RV 27 ja erään aikakauden päätös

Tänään eräs yli vuoden pituinen aikakausi tulee päätökseensä. Nimittäin Karkki on tänään viimeistä päivää omalla perhepäivähoitajallaan. Mulla itsellä on vielä ensi viikko töitä ja näinollen Karkkikin menee hoitoon, muttei omalle hoitajalle,  joka jää tänään kesälomalle. Oma oloni on jotenkin haikea, vaikka onkin aivan ihana jäädä pian Karkin  kanssa yhdessä kotiin. Onhan Karkki ikäänkuin jättämässä yhden kodeistaan. Monen monta viikkotuntia on Karkki tuolla kodissa viettänyt ja sama tärkeä ihminen on häntä hoitanut. Heille on muodostunut tärkeä suhde ja omat rutiinit. Lisäksi on Karkki saanut hoidosta tärkeitä ystäviä, joista kotonakin jutellaan. Nyt yhtäkkiä se kaikki on ohitse. Voisinpa vain päästä tuon pienen taaperon pään sisään ja nähdä, mitä mieltä hän itse tästä kaikesta on.

Samalla on ihanaa, kun tietää, ettei jatkossa tarvitse potea huonoa omatuntoa jättäessään itkevää lasta hoitoon ja ettei ensi viikon jälkeen tarvitse stressailla jatkuvia varahoitoja ja niiden sujumista. Kun Karkki on sairas, ei tarvitse jälleen kerran soittaa pomolle, kuinka on taas pois töistä ja harvoin tarvitsee taaperoaan kiskoa aikaisin väkisin ylös sängystä.

Silti tiedän, että kun haen tänään Karkkia viimeistä kertaa hoidosta ja vien pienen muistamisen hoitajalle, ei tälläisen tunteikkaan raskaushormonien valtaamaan äidin kyyneleet ole kaukana. Olen kiitollinen siitä, miten hurjasti mun pienen pieni tytön alku onkaan kehittynyt hoitotaipaleensa aikana, miten hänestä on tullut avoin ja rohkea, kaikkien kanssa toimeen tuleva tomera tyttö. Hän on oppinut hurjasti uusia asioita ja varmasti tehnyt paljon sellaisia asioita, joita ei kotona koskaan harrasteta.

Raskaus etenee omalla painollaan, kuin huomaamatta. Ellei vatsa alkaisi olla tiellä kummarrellessa laittamaan kenkiä jalkaan tai välillä saisi mojovia potkuja muistutukseksi Papun olemassaolosta, en useimmiten edes muistaisi olevani raskaana. Liitoskipuja on ilmaantunut toisinaan, ja välillä tulee huonoja päiviä, kun tuntuu, että vastaan särkee ja pistää koko päivän ja olo on huono & voimaton. Suurimmaksi osaksi voin kuitenkin todella hyvin, kun muistan pitää huolta riittävästä liikunnasta, unesta ja ravinnosta. Rakastan vatsaani ja sen sisältöä erityisesti. Kuitenkin poden toisinaan vaatekriisejä ja tunnen itseni jättiläiseksi. Kai nämä on näitä typillisiä hormonihirviön ailahteluja, toisinaan kaipaa jo omaa vartaloaan  takaisin ja toisinaan tahtoisi vaan raskauden jatkuvan ikuisesti. Kuitenkin yleisesti ottaen rakastan olla raskaana.

Pidemmittä puhetta tahdon toivottaa teille kaikille mielettömän ihanaa keskikesän juhlaa säästä huolimatta! Muistakaa, asenne ratkaisee yllättävän paljon, joten hymyssä suin juhlimaan ja rentoutumaan kukin omalla tyylillään, kuitenkin turvallisesti!

Uusia tuttavuuksia

En muista, olenko koskaan maininnut, että yksi mun elämäni motoista on: kavereita ei voi koskaan olla liikaa. Tätä viljelen aika usein ympäriinsä, sillä kuka voi muka sanoa rehellisesti, ettei haluaisi yhtäkään mukavaa ihmistä elämäänsä rikastuttamaan enää lisää!?

Tämän aasinsillan kautta voin vannoa, että olen useammin kuin kerran maininnut meidän ihanasta "valmennusäiti ja -lapsi" poppoosta, me äidit siis tutustuttiin toisiimme jo raskausaikana perhevalmennuksissa. Ollaan edelleen treffailtu toisiamme ahkerasti ja ystävystytty toisiimme. Lapsemme viihtyvät toistensa seurassa aivan huippuhyvin ja olen todella iloinen, että olen löytänyt nämä huiput äidit mun ystävävikseni.

Tästä päästään vielä aasinsillalla itse asiaan. Nyt kun odotan toista lastani, toivoin löytäväni myös tälle lapselle samanikäistä seuraa ja itselleni samanikäisten lasten äitejä vertaistueksi,  kahviseuraksi ja ystävikseni. Jo heti plussattuani liityin vau.fi sivuston LA syyskuussa 2015 -ryhmään ja tätä kautta myös samannimiseen suljettuun facebook-ryhmään. Ryhmässä keskustelu on kiivasta ja on kiva seurata muiden samoilla raskausviikoilla odottavien oloja ja tilanteita.  Ryhmässä on kaksi muuta Turun seudulla asuvaa odottajaa,  joiden blogejakin olen ahkerasti lueskellut ryhmäkeskustelujen lisäksi. Kun ryhmässä otettiin puheeksi iso tapaaminen Tampereella,  ajattelin, etten ehkä sinne lähde, mutta olisi kiva tavata nämä lähistöllä asustavat tulevat äidit.

Niinpä me kolme sitten eilen treffattiin Turun keskustassa kahvilassa. Ja lähes heti jaettiin ajatuksia kuin vanhatkin tutut. Aika riensi vauhdilla ja juttua olisi riittänyt varmasti vaikka muutaman päivän putkeen. Todellakin toivon siis uutta tapaamista piakkoin ja toisiimme tutustumista lisää! Nämä mukavat naiset löydät näiden blogien takaa: Höyhenen kevyt ja Punainen leijona.

Perheviikonloppu

Saatiin Kimmo tosiaan jo keskiviikkoiltana kotiin ja näinollen meidän suunnittelema paljon yhdessäoloa sisältävä viikonloppu onnistui varsin mallikkaasti. Suurimmaksi osaksi säätkin suosi kerrankin! Samaa ei voi kyllä enää sanoa ennusteiden perusteella, mutta saatiinpahan edes pari lämpimämpää päivää.

Perjantaina sää oli ihanan aurinkoinen, ja lähdettiinkin lähes samantien töistä kotiuduttuani testaamaan uudet vaunut kauppareissun yhteydessä. Reippailtiin muutaman kilometrin päähän tekemään ostokset ja herkuttelemaan jäätelöt ennen kotiinpäin kävelyä. Uudet vaunut olivat niin kevyet työntää ja Karkkikin viihtyi hyvin isossa tilassa. Takaisintullessa Papun matkatessa vielä mahassa, toimi hänen paikkansa oivana kauppakassitelineenä. Saatiin siis varsin isot ostokset mahtumaan vaunuihin.

Kotona alettiin lähes samantien valmistamaan iltapalaa, itsetehtyjä hampurilaisia. Sämpylätaikinan pyöräytin hetkessä ja kananmunat paisteltiin pannulla sämpylöiden valmistuessa uunissa. Sitten kiireen vilkkaan ulos nauttimaan säästä sekä grillaamaan pihvit ja pekonit. Pian päästiinkin jo herkuttelemaan täydellisiä hampurilaisia omassa pihassa, ja oli kyllä juurikin niin hyvää, miltä näyttää. Ilman viiletessä ja kellon käydessä oli pakko siirtyä sisälle pakkailemaan seuraavan päivän retkijutut valmiiksi ja mennä nukkumaan kohtalaisen ajoissa.

Lauantaina soi kello aikaisin, jotta saatiin rauhassa syödä kattava aamupala ennen reissuun lähtöä. Oltiin siis menossa Insinööriliiton järjestämälle Tampereen-retkelle, joka sisälsi bussimatkojen lisäksi Vapriikki-museon vierailun ja keittolounaan siellä sekä rannekkeet Särkänniemeen. Jo pelkkä linja-autossa matkustaminen on meidän pienelle suuri ja kauan odotettu elämys, mutta kieltämättä itsekin odotin tätä koko perheen yhteistä reissua kovasti.

Kohtalaisen kivasti bussimatka menikin yhden pysähdyksen voimin. Onneksi bussia ei ollut ihan täyteen buukattu ja Karkkikin sai oman istumapaikkansa.  Myös Kimmon viereinen paikka jäi tyhjäksi, joten vuoroteltiin Karkin vieressä istumista ja hänen viihdyttämistään. Sillä vaikka matkustus kuinka jännittävää olikin, ei reilu 2 vuotias vauhdikas taapero viihdy hissukseen paikallaan kahta tuntia linja-autossa. Katseltiin netflixiä kännykästä ja syötiin eväitä, ne olivat ehkä ne parhaimmat keinot saada tyttö pysymään penkissä.

Perillä museolla sai mennä syömään omaan tahtiinsa, mutta koska me tiedostettiin hyvin, että aika on rajallinen ja että meidän perheen ruokailu voi todellakin kestää astetta kauemmin, aloitettiin lounaalla. Oli kyllä runsas ja hyvä keittolounas salaatteineen, leipineen ja hedelmäsalaatteineen,  tosin keitto oli niin mausteinen, etten ihmettele, että Karkki söi mieluummin leipää ja jälkiruokaa. Kokonaisajaksi museossa oloon jäi aikaa vain 1,25 h, josta meillä ruokailuun meni yli puolituntia, joten emme nähneet museosta kuin pienen silauksen. Valittiin kohteeksi lelumuseo ja luontopuoli,  koska tiedettiin niiden olevan Karkin mielestä mielenkiintoisimmat alueet. Museo oli siinä mielessä kiva, ettei siellä ollut pelkästään lasin takana olevia esineitä, vaan että asioita sai myös kokeilla ja tunnustella, leluilla sai leikkiä ja luontopuolellekin oli järjestetty erilaisia aktiviteetteja. Oltaisiin viihdytty kyllä kauemminkin,  mutta myös Särkänniemeen oli kova kiire.

Karkki alkoi jo selkeästi väsymään matkalla Särkänniemeen. Perillä kuitenkin into piukeana meni isänsä kanssa karuselliin kuin vanha tekijä. Seuraavaksi vein Karkin tattiralliin, joka ei ollut hyvä valinta. En tajunnut, että laitteessa on turvakaari,  juuri ja juuri mahduin mahani kanssa sen taakse. Laite myös kohosi vähän ilmaan ja se olikin väsyneelle Karkille vähän liikaa, raukka pelkäsi hieman, vaikka koitinkin häntä kovin rauhoitella kainalossani. Tämän jälkeen todettiinkin että on paras saada tyttö unten maille. Hetken yritettyämme onnistuimmekin ja herkuteltiin rauhassa jäätelöt & kurkattiin Koiramäki jo valmiiksi, mitä kivaa näytettävä sieltä Karkille löytyy. Unien jälkeen syötettiin tyttö ja käytiin taikajoessa lillumassa. Tästä isi suuntasi tytön kanssa parhaaksi laitteeksi osoittautuvaan vanhalla autolla ajoon, kantti x kantti -laitteeseen. Karkki oli tästä aivan innoissaan! Pääsinhän minäkin tytön kanssa karuselliin ja siitä Koiramäkeen. Nälkä alkoi jo kurnia vatsoja ja hetken koiramäessä kierrettyämme päädyimme pizzabuffettiin. Ruoka ei ollut mitään tähtitieteellinen hyvää, mutta kelpasi pahimpaan nälkään ja kiireeseen. 
Hotkittuamme masut täyteen todettiin kellon olevan jo niin paljon, ettei enää ehdittäisi kuin pariin laitteeseen. Kokeiltiin laittaa Karkki yksin pieneen lastenlaitteeseen, mutta tyttö pelkäsi olla siellä yksin, joten nämä yksin laitteeseen menot saa jäädä ensi kesään. Karkki ehti vielä isänsä kanssa uudelleen autoilla ajeluun, ja sitten olikin jo pakko rientää bussille. Oltaisiin mieluusti katsottu esitys koiramäessä sekä delfinaariossa, kierretty akvaario ja hurjasteltu laitteissa monen monta kierrosta lisää, mutta aika se vaan on aina liian lyhyt.

Kotimatka sujui kivasti kun meidän takana istuvat tytöt viihdyttivät Karkkia mielellään. Pitkä, mutta huippu päivä takana oli myös aivan ihana päästä omaan sänkyyn nukkumaan. Yllättävän hyvin jaksoin mahani kanssa seisoa ja kävellä ympäri särkänniemeä,  jalat vain väsyivät painavasta lastista. 

Sunnuntaina aloitin päivän leipomalla kinkku- ja raparperipiirakat päivän vieraille tarjottaviksi. Vähän siivoskeliin kotia ja puolenpäivän maissa meille tulikin ystäväperhe kyläilemään. Pari tuntia vierähti hetkessä kahvitellessa ja lasten villiä menoa seuratessa. Pian vieraiden lähdettyä lähdettiin itsekin kipinkapin kohti Papin herkkupöytää. Karkki nukahti, joten saatiin rauhassa herkutella lohta herkullisilla lisukkeilla ja hörppiä kahvit raparperipiirakan jämän kanssa. Pari tuntia vierähti jälleen vauhdilla ja pian olikin jo aika suunnata kotiin, vieläkään kun Kimmo ei ollut saanut ilmoitusta, lähteäkö illalla kohti Porvoota vaiko ei. Eihän  hän sitten lähtenyt, ja päädyttiinkin iltapalaksi noutamaan vähän herkkuja Mcdonaldsista ja katsomaan elokuvaa, aika rentouttavan ihana päätös viikonlopulle!

Ponsit sille, ketä jaksoi lukea koko postauksen alusta loppuun, huomaamattani tästä tulikin astetta pidempi. Näin kivoista asioista voisi vaan turista vaikka kuinka pitkään.

RV 26

Hurjaa, enää 14 viikkoa laskettuun aikaan, vaikka arkena tuntuu viikot matelevan, hypitään viikonloput sellaisella tahdilla, että raskausviikot vain vilisee silmissä. Vaikka näinkin pitkällä olen jo toista kertaa elämässäni, en siltikään voi käsittää sitä, että ihan oikeasti meidän perhe kasvaa yhdellä jäsenellä ensi syksynä. Vaikka vatsa tuntuu valtavalta ja jokin möyryää sisälläni päivittäin, on ajatus vauvasta silti niin kaukainen, vaikka todellisuudessa se pienen pieni nyytti voi olla sylissäni jo kolmen kuukauden päästä.

Maanantaina olin sokerirasituksessa. Sunnuntai-iltana tankkasin "varastoon" syömällä herkkuja kaksin käsin, mutta kyllä se karu totuus aamulla silti odotti. Ei sitä etenkään raskaana oleva ihminen voi syödä mihinkään varastoon, vaan se nälkä iskee joka kerta sillä samalla sekunnilla, kun silmät aukeavat. Heräsin mahdollisimman myöhään, jotta nälkää tarvitsisi kärsiä mahdollisimman vähän. Piikkikammoisena olin tietenkin yöllä nähnyt jo painajaista  verta pulppuavista suonista ja kaikkien aikojen pahimmasta raskausdiabeteksestä, jossa jouduin piikittämään itseäni koko ajan. Yllättävän kivuttomasti selvisin kuitenkin kolmesta piikistä ja sokerilitkusta,  litkusta ehkä siksi, että oli niin  hirveä jano ja nälkä. Kyllähän se huono olo yltyi koko ajan ja päänsärky alkoi voimistua, mutta oksentamatta ja pyörtymättä selvittiin. Olo parani oikeastaan vasta iltapäivällä kunnollisten ruoka-annosten ja runsaan juonnin  jälkeen.

Tänään mulla oli sitten vuorossa neuvola aikaisin aamulla. Sokerirasituksen tulokset olivat reippaasti alle raja-arvojen, joten tämä tyttö saa jatkaa salmiakin popsimista. Kerrankin painoakin oli tullut lisää neljän viikon aikana vajaan kilon verran, on tainnut leivän puputtamisen vähentäminen auttaa asiaa. Sf-mitta kulkee edelleen keskikäyrällä ja verenpaineetkin oli hyvät. Hemoglobiinikin oli hyvä, mikä kyllä hämmästyttää, koska tuntuu, että väsymys vaivaa koko ajan. Kaikki oli kuten pitääkin ja hyvä niin. Supisteluihinkin täti otti aika vähän kantaa, levätä pitäisi enemmän, mutta teki kyllä mieli töksäyttää, että millähän ajalla. Käytiin läpi loppuraskauden tyypillisiä vaivoja ja sitten niitä, joita ei saisi ilmaantua. Taas oli puhetta synnytystapa-arviosta TYKSissä raskauden loppumetreillä viime synnytyksen vuoksi.

Papu liikkuu kovin edelleen ja selkeästi hengailee mieluiten ihan alhaalla, koska lähes kaikki liikehdintä tuntuu siellä. Tämä aiheuttaa toisinaan kovaakin paineentunnetta alavatsalla, mutta ei tätä tyyppiä ole kovin helppoa pakottaa viettämään aikaansa vähän ylempänä. Väsymys kiusaa ja välillä on todella vetämätön  olotila, toisinaan taas olisi energiaa touhuta vaikka ja mitä. Liikunta ja hyvä ravinto pitää mielen virkeänä, voi kun sen vaan muistaisi aina silloinkin, kun se herkkujen liika popsiminen ja sohvalla röhnöttäminen vetävät puoleensa. Toki pitää välillä rentoutua/levätä ja hemmotella itseään, mutta jos selkeästi huomaa voivansa paljon paremmin pysyessään liikkeessä kohtuudella ja syömällä pääasiassa terveellisiä asioita, eikö niitä kannata silloin vain yrittää mahdollisuuksien mukaan suosia.

Olen huono myöntämään itselleni, että on ihan luonnollista, ettei raskaana voi pysyä aivan yhtä hyvässä kunnossa kuin ilman raskautta. Ja tämä jos mikä  vaivaa liikkuessa. Sykkeen nousevat pilviin yhä helpommin viikko viikolta, ja luonnollisesti Suoritustaso laskee. Pitäisi osata hellittää ja liikkua kevyemmin, mutta se on välillä todella vaikeaa, koska yksinkertaisesti parhaat endorfiinit tulee kunnon rääkistä. Onneksi olen kuitenkin tajunnut seurata sykkeitä koko ajan liikkuessani,  jotta tajuan hellittää ajoissa. Välillä vaan on sellainen fiilis, että onkohan tällaisesta heilumisesta nyt mitään hyötyä kun ei saa kunnon poltetta aikaan, muut liikuntaintoilijat varmasti tietävät, mitä ajan takaa. Pitäisi kuitenkin olla tyytyväinen siitä, että ylipäätään kykenee liikkumaan edelleen näinkin pitkällä raskautta, se kun ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Hassuinta ehkä tässä on se, että salilla treenatessani ei ole vielä koskaan supistellut ja papukin innostui mm eilen oikeen kunnon jumppaan ollessani itsekin treenaamassa.  Kai se vaan niin on, että sikiö voi hyvin kun äitikin voi.

Eilen oli melkoinen yllätys, kun Kimmo olikin yllättäen treenin aikana saapunut kotiin. Ihanaa, taas monta yhteistä iltaa tiedossa perheenä, mikäs sen parempaa! Ja kruununa kakun päälle, tuli miehen mukana meidän ensimmäinen, mutta ehkä isoin hankinta vauvaa ajatellen. Ne niin täydelliset emmaljungan tuplarattaat.  Rakastuin emmaljungaan jo Karkin vauva-aikana, ja minulle oli selvää, että samalla linjalla jatketaan, jos mahdollista. Kimmon töiden ja oman liikuntaintoilun vuoksi oli tulin siihen tulokseen, että meille kunnolliset tuplat tulee, koska lenkkeily vaunuilla voi olla yksi harvoista liikuntamahdollisuuksista,  jota voin harrastaa mahdollisen kahden lapsen "yksinhuoltajuuden" aikana. Lisäksi tällä hetkellä on Karkki matkannut aivan yli huonoilla väliaikaisilla, kivikautisilla ja ilmaisilla brioilla, koska työt aloittaessani  myin täydelliset emmaljungani hyvään hintaan eteenpäin ajanpuutteen vuoksi. Karkki on myös toisinaan edelleen nukahtanut mieluummin vaunuihin kuin omaan sänkyyn päiväunille, minkä toivon jatkuvan syksylläkin, helpottaisi kummasti lasten samankaltaisen rytmin aikaansaamista. Mutta juurikin niin ihanilta nämä vaunut vaikutti, kuin uskalsin toivoakin. Siistikuntoiset  (käytetyt) ja todella kevyet työntää. Vaunukoppa, seisomalauta ja sadesuojakin tuli kaupan mukana. Nämä pääsevät heti käyttöön ja briot lentävät mäkeen samantien, vaikka lapsia vielä vain yksi onkin. Olen enemmän kuin tyytyväinen edulliseen kauppaan.

Viikonlopun hurjat hulinat

Meidän viikonloppu oli menoa ja meininkiä täynnä. Perjantaina heti työpäivän jälkeen suunnattiin työpaikkani grillijuhliin Karkin kanssa. Herkuteltiin hampurilaisella, täytetyllä sienellä ja jäätelöllä.  Karkki oli innoissaan koirista ympärillä huolimatta siitä, että päiväunet oli jääneet väliin jo kahtena viimeisenä päivänä. Tästä suunnattiin Papin luokse yökylään, sillä tahdottiin antaa Kimmolle myös vähän omaa aikaa kavereidensa kanssa. Uni tuli aikaisin.

Lauantaina kellot soi jo 7 aikoihin aamiaiselle. Syötiin kattava aamiainen, napattiin Ymmi kyytiin ja lähdettiin ajelemaan kohti Linnanmäkeä. Papi oli saanut edulliset  rannekkeet liittonsa kautta ja koko Linnanmäki olikin varattu vain MMA-liiton jäsenille klo 10-13. Mutta jottei kaikki menisi liian hyvin, oli parkkipaikan löytäminen Helsingistä Linnanmäen lähistöltä yhtä tuskaa. Onneksi jätin muut kyydistä jo hurvittelemaan, sillä melkein tunnin myöhemmin selvisin itse paikalle pyörittyäni ympäriämpäri tuntemattomia katuja, jätettyäni auton ylihinnoitetulle paikalle yli kilometrin päähän Linnanmäestä.
Etukäteen jännitin hurjasti, uskaltaako Karkki mennä mihinkään laitteeseen, sillä muutama kuukausi takaperin funparkissa ei touhusta tullut yhtään mitään. Mutta mun murusta olikin yhtäkkiä kuoriutunut rohkea hurjapää. Alkuun arasteli, mutta kun äiti oli lähellä koko ajan, rohkaistui tyttö koko ajan. Lopulta uskalsi jo nostaa käsiä ilmaan ja huudella "jee" ja tahtoi laitteisiin yhä uudelleen. Tyypillisesti tämänkin pikkutytön lempariksi osoittautui hepparatsastus-laite, jonka kyydissä laulettiin iloisesti ihahaa-biisiä. Ajan loputtua ei olisi Karkki millään tahtonut lähteä kotiin.

Matkalla uni  nopeasti reippaalle hurjapäälle,  mutta heräsi, kun pysähdyttiin tankkaamaan vatsoja Lohjan ABC:lle. Herkuteltiin noutopöydästä ja jälkkäriksi vielä jäätelötkin maistui. ABC:n karuselli oli Karkin mielestä ihan huippu, ja täältäkään ei oltaisi millään lähdetty kotiin.

Täytyy myöntää, että itse kuskikin oli aika poikki päivästä ja oli myös kiva päästä kotiin Kimmon luo. Lähes heti perääni saapui viikonloppuvieraamme, Kati perheineen.  Lähes samantien alettiin valmistamaan päivällistä, uusia perunoita, salaattia ja grilliin kanaa & lihaa, kasvisvartaita ja juustoa. Kylkeen vielä herkullinen leipä ja nam, mikä ihana kesäruoka saatiinkaan aikaan. Kaikkea kokkaamista haastoi toki jo torstaina ilmeentynyt vesibakteeri, jonka vuoksi hanavettä ei voinut käyttää keittämättömänä edes kasvisten tai hampaiden pesuun. Jälkkäriksi lettukonkari Teemu paisti meille läjän lettuja muiden perusherkkujen rinnalle. Kun lapset saatiin nukahtamaan, jatkoivat aikuiset jutustelua herkkujen äärellä, katsottiin lastensairaala-konserttia ja pelailtiin lautapeliä. Kiva ilta, mutta väsy painoi aikaisin ja päätettiin jatkaa turinoita seuraavana päivänä.

Sunnuntaina syötiin aamiaiset niin rauhassa, kuin kolmen touhukkaan taaperon kanssa vaan voi. Tästä lähdettiin Katin ja lasten kanssa vaunulenkille ja nakitettiin isit leipomaan sillä välin raparperipiirakkaa. Pitkän lenkkeilyn  ja leikkipuistoilun jälkeen nälkä jo kurnikin,  ja soitettiin kotiin jos myös grilli saataisiin päälle. Herkuteltiin ulkona grilliruokia ja siirryttiin sisään kahville, herkulliselle  isien leipomalle raparperipiirakalle, jäätelölle ja letuille. Kello kävi vauhdilla, ja pian suunnattiinkin koko poppoo MLL:n järjestämään lastentapahtumaan.  Harmiksemme aurinko meni pilveen ja kylmä tuuli kiusasi, joten tapahtumassa ei ollut ihan niin nautinnollista, mitä kauniissa säässä olisi pikniköiminen voinut olla. Lapset kuitenkin tykkäsivät kovasti ja sehän on tärkeintä. Meidän Karkki tykästyi kovasti keppihevostalliin, kun taas Tenho viihtyi paloautossa. Kaikkein parhain asia taisi kuitenkin olla kyyti ihka oikean hepan vetämässä kärryssä. Malttamattomina odottivat kumpikin jonossa vuoroaan ja ilmeet kyydissä oli jännittyneet. Kyydin loppuessa alkoi Karkkia harmittamaan, hän kun olisi jaksanut monen monta kierrosta enemmänkin. Ostettiin myös Karkin elämän ensimmäinen hatara ja hyvin näytti maistuvan niin tytölle kuin vanhemmillekin. Isin kanssa Karkki kävi onginnassa ja oli ikionnellinen pinkistä lapiosta ja etenkin muumitikkarista. Karkki meni myös rohkeasti pomppimaan pomppulinnaan vieraiden lasten kanssa. Tämän jälkeen piti jäädä odottamaan lastenorkesteri sähköankeriaksen esiintymistä, mutta hyytävä tuuli ja tihkusade pakotti meidät pakenemaan autoihimme. Forssan vieraat lähtivät ajelemaan kotia kohti ja me suunnattiin kaupan kautta mummolaan syömään. Pian olikin jo isin aika ottaa suunnaksi jälleen Porvoo ja jätettiin haikeat jäähyväiset. Onneksi tällä kertaa pitäisi erossaoloajan olla vain su-to, toivottavasti tämä pitäisi paikkaansa ja saataisiin jatkossa isi joka viikonloppuna kotiin viettämään "lämmintä kesää" meidän kanssa. 

Kaikin puolin huippu viikonloppu takana ja tuskin maltan odottaa seuraavaa, kun tiedossa on isin seuran lisäksi ainakin särkänniemireissu pienen perheemme voimin. 

Ps. Uuden kännykän blogger-sovellus on vaikea käyttöinen, ja tämän vuoksi tekstin ja kuvien jäsentely on mitä sattuu, en osaa sijoittaa kuvia tekstin väliin, vaan ne kaikki tulee perässä satunnaisessa järjestyksessä, pahoitteluni tästä. 

Ihana jälleennäkeminen

Maanantaina VIHDOINKIN se tapahtui, me saatiin Kimmo kotiin 22 pitkääkin pidemmän päivän jälkeen. Kun olin saanut monta kertaa Kimmolta varmistuksen, että hän on nyt ihan oikeasti pääsemässä kotiin, uskalsin tästä mainita Karkille hakiessani hänet hoidosta. Tyttö innoissaan hokikin sitten muutaman kerran; "iti tänään kotiin". Koko ilta odoteltiin ja vihdoin puoli yhdeksän maissa illalla kaarsi auto pihaan. Karkki hakkasi ikkunaa riemusta huutaen "itiä" ja juoksi ovelle vastaan. Sain tästä hellyyttävän videon kuvattua, mutta minä onneton en osaa sitä tänne linkittää. Alkuun oli Karkki jopa vähän ujona,  kun ei ollut isäänsä viikkoihin nähnyt, mutta pian jo seurasi tätä intoa puhkuen huoneesta toiseen kuin koira. Monen monta halia ehdittiin lyhyen hereillä olon aikana vaihtaa. Ja olihan minäkin aika onnellinen saadessani Kimmon vihdoin kotiin. Kaiken kukkuraksi sain Kimmolta aivan ihanan yllätyksen, hän oli ostanut mulle kauan, kauan haaveilemani Samsung galaxy s5:den äitienpäivälahjaksi. Ihan huippu yllätys, paranee kuvien laatu blogissakin kertaheitolla!

Eilen sai tyttö viettää laatuaikaa isänsä kanssa, kun sai jäädä hoidosta pois kotiin isin kanssa leikkimään. Varmasti teki hyvää kummallekin. Itseäni kieltämättä harmitti painella töihin, kun olisin niin mieluusti aikaa viettänyt pitkästä aikaa perheen kesken. Onneksi illalla vietettiin yhteistä aikaa, herkuteltiin kotipizzalla ja oltiin yhdessä. Karkin nukahdettua saunottiin vielä kaksin Kimmon kanssa, melko luksusta! Myös tänään he jäivät kaksin kotiin nukkumaan, kun minä painelin töihin.  

Ihanaa, kun voi käpertyä toisen kainaloon koska haluaa, toinen voi silitellä pyöristyvää mahaani, voi vaihtaa ajatuksia reaaliajassa, voidaan yhdessä hämmästellä meidän isoa pientä tyttöämme ja nauraa tämän hauskoille jutuille, toinen nukkuu vieressä ja koko perhe on koolla. Miten sitä ei osaa arvostaa näitä arjen ihania pieniä tärkeitä hetkiä ennen kuin niihin ei olekaan yhtäkkiä mahdollisuutta. Nauttikaa läheisyydestä, jos siihen on mahdollisuus edes ihan pienen pusun tai halin verran, koskaan ei tiedä, koska seuraavan kerran sen pienen hetken pääsee sen oman rakkaan kanssa jakamaan!

Tiedän kuka ja mitä olen

Musta tuntuu että vasta näin vanhemmiten olen oppinut arvostamaan sitä, mitä olen. Nuorena varmasti lähes kaikki etsii itseään ja pohtii sitä, mitä muut susta ajattelevat. Haluaa väkisin miellyttää kaikkia ja pitää kavereistaan kynsinhampain kiinni. Mutta kun ikää tulee, oppii arvostamaan niitä omia huonoinakin pitämiään piirteitä, tai vähintäänkin myöntämään ja hyväksymään ne. Oppii ymmärtämään, ettei kukaan ole täydellinen, on hyväksyttävää olla juuri sellainen kuin on ja kaikkia ei tarvitse miellyttää. 

Elämän varrella tulee suuria ns. kehitysaskeleita, jotka luovat ja muokkaavat sitä omaa identiteettiä tiettyyn suuntaan. Omalla kohdallani voisin sanoa suurimpien minä-kuvan muutoksien olleen äitini kuolema, Kimmon tapaaminen, ammattiin valmistuminen ja tietysti äidiksi tulo. Myös harrastukset liittyvät vahvasti minä-kuvaan. 

Varsinkin äitiys on opettanut valtavasti, ja tuonut vahvan perustan koko itsetunnolleni. Koska ennen kaikkea olen aina äiti, tapahtui mitä tahansa. Toki ammatti ja työt sekä hyvin tärkeäksi muodostunut kuntosali-harrastus vaikuttavat aivan varmasti ulosantiini. Myös parisuhde ja yhteinen talo määrittelevät sitä, kuka minä olen. Olen tyytyväinen. 

En koe, että minun tarvitsisi olla kaikkien kaveri ja miellyttää jokaista vastaantulijaa. Olen avoimesti se, kuka olen, tykkäsivätpä muut siitä tai eivät. Aivan tietoisesti sitä on alkanut viettää enemmän aikaa vain sellaisten ihmisten kanssa, joilla on todella merkitystä ja vähentämään niiden seuraa, joiden kanssa ajatusmaailmat ei kohtaa. Toki saa, ja pitääkin olla eri mieltä, muttei toista pidä tuomita jos hänen elämänsä arvot ovat erilaiset kuin omat. 

Kun oppii olemaan sinut oman itsensä kanssa, ei ole tarvetta arvostella toisten valintoja ja sitä kautta pönkittää omaa egoaan. Ihminen ei ole koskaan valmis vaan haluaa aina kehittyä, olla parempi ihminen, puoliso, äiti, ystävä, sisko, lapsi, mutta on helpompi lähteä kehittämään itseään, kun tietää, kuka tällä hetkellä on. 

Tässä tällaista "kevyttä" tiistai-pohdintaa, toivottavasti piditte. Aihe tuli mieleen Haloo Helsinki! biisistä, kuussa tuulee sekä tällä hetkellä monessa blogissa ajankohtaisesta sinä loukkasit minua -kampanjasta. Olkaa rohkeasti omia itsejänne, niin minäkin päätän olla!