Raskauskuulumisia

Aika vähän olen kirjoitellut yleistä höpinää tästä raskaudesta, joten olkoon nyt sen vuoro. Tänään, tiistaina 7.4 on raskausviikkoja kasassa 16+5. Toisinaan olo on hyvinkin "raskaana-oleva", toisinaan taas voin myöntää unohtavani koko asian. Kun on toista kertaa raskaana ja kotona asustaa vilkas taapero, ei vauvaa ehdi kovinkaan usein ajatella, kun ajatukset pyörivät lähinnä arjen sujuvassa rullaamisessa. En siis tarkoita missään nimessä, että tämä raskaus olisi jotenkin vähäpätöisempi kuin ensimmäinen, mutta ensimmäisen kohdalla oli aikaa aivan eri tavalla ja kaikki oli täysin uutta. Nyt sisäistää jo valmiiksi, mitä ihanaa sitä onkaan tiedossa. 

Onnekseni tämäkin raskaus on ollut ainakin tähän mennessä melko vaivaton, aivan kuten edeltäjänsäkin. Toki on väsyttänyt ja ollut huonoa oloa, tunneailahteluja ja muita tyypillisiä raskausoireita, mutta luulen kanssaelävien salaisen facebook-ryhmän odottajien keskusteluja lukeneena päässeeni aika helpolla. Ja hyvä niin, olisihan se kamalaa, jos se ihana odotusaika menisi täysin valittamiseen ja sängyn pohjalla makaamiseen. 

Maha on toisinaan hyvinkin selvä raskausmaha, toisinaan taas ei. Ensimmäisestä raskaudesta löystynyt vatsanahka kun reagoi helposti kaikkeen syömiseen ja juomiseen, on maha täysin erilainen aamuisin ja iltaisin. Odotan kyllä salaa jo sitä ihan oikeaa vauvamahaa, enkä vain syömisestä turvoksiin paisunutta vatsanahkaa, mutta tämä taitaa olla aika usean uudelleen odottajan "ongelma". Ensimmäisessä raskaudessa ei tässä kohtaa ollut vielä mitään merkkiä raskausmahasta ja painoakin oli tullut todella vähän. Nyt on eri ääni kellossa, kun on painoakin kertynyt jo 4,5 kg. Toki se vaikuttaa, että lähtöpaino oli nyt 3 kg matalampi, kohtu kasvaa paljon vauhdikkaammin ja ne salakavalat hekkuhimot vaivaa toden teolla. Joka viikonloppu on mitä ihanempia kissanristiäisiä ja aikaa treenille on vähemmän taaperon kanssa. 

Eniten odotan liikkeiden tuntemista. Viime

raskaudessa taisin liikkeitä tuntea vasta aivan puolen välin tietämillä, ja pelkään, että tässäkin raskaudessa käy niin. Sillä nt-ultrassa sain jo sen käsityksen, että jälleen on istukka etuseinämässä vaimentamassa potkuja. Harmi! Pienet potkut kun piristäisi päiviä kummasti. Tiedän kyllä että saan niitä potkuja osakseni kyllästymiseen saakka raskauden aikana, mutta naisen mieli se on vain kummallinen; kaikki heti mulle nyt! 

Joka ikinen ilta kuuntelen kotidopplerilla sydänääniä ja nautin siitä tasaisesta jumputuksesta. Tyyppi (raskausajan nimitykseksi on muodostunut Papu) on kova liikkumaan, sen verran eri kohdista alavatsaa se syke löytyy joka ilta. Jopa neuvolalääkäri onnistui useaan kertaan hävittämään sykkeen kun Papu lähti anturin alta pois. 

Sukupuolesta voin sanoa, että kummassakin on puolensa, ja suurin toiveeni on saada terve lapsi, aivan sama kumpaa sukupuolta hän on. Hirmuisen rakas hänestä tulee sukupuolesta ja toki terveydestäkin riippumatta, mutta varmasti jokainen vanhempi tietää että jo terveenkin lapsen äitinä huolta ja murhetta riittää vaikka muille jakaa, joten mitä se onkaan sairaiden lasten vanhemmilla, nostan isosti hattua heidän hermoille, rakkaudelle ja kärsivällisyydelle. Tahdomme kuitenkin jos mahdollista, ottaa rakenneultrassa selville Papun sukupuolen, mutta eniten kyllä odotan sitä, että saisin kuulla, että tyypin rakenne on kunnossa ja kaikki olisi hyvin. 

Tällaisia mietteitä tällä kertaa, jos olisin kotona, kaivaisin esille vertailukuvan viime raskauden näiden viikkojen olemattomasta vatsasta versus tämän hetkinen ruokapöhötysmaha herkullisen lounaan jäljiltä. Toivottavasti kuvatonkin postaus kelpaa, palaillaan ja nauttikaa yhden päivän lyhyemmästä työviikosta!