perjantai 15. toukokuuta 2015

Ajatuksia...

Tänään en saa päähäni yhtä selkeää ajatusta, josta erityisesti tahtoisin kirjoittaa, mutta mieli tekee jotakin julkaista, joten päädyin julkaisemaan sekalaisen listan tämän päivän ajatuksista. 

• PERJANTAI!!
• huippua tekemistä taas koko viikonlopuksi edessä! 
• pienisuuri ketutus siitä, että joku on kolhinut mun autoa keskiviikkona työpäivän aikana, mur! Eikä jättänyt lappua tms. Tämä kun vaan tietää paperisotaa ja rahanmenoa, auton huoltoa ja ylimääräistä säätöä. Ihan kuin niitä paperitöitä, sählinkiä ja murheita ei olisi jo tarpeeksi. Onneksi kyse on vain ja ainoastaan materiasta, joten todellisuudessa hyvin, hyvin pieni vastoinkäyminen, mutta silti ikävä sellainen. 
• Oon kyllä onnekas kun on niin huippuja tyyppejä ystävinä! 
• saan viikonloppuna mummon ansiosta omaa aikaa kokonaisen illan ja yön verran. Oliskohan sitä niin ahkera, että heräisi ajoissa sunnuntaina vielä salille ennen tytön hakua kotiin?! 
• TJ 6 viikkoa hyvinhyvin pitkään lomaan. 
• se tunne kun joutuu jättämään itkevän tyttönsä väkisin aamulla hoitoon
• luin eräästä blogista ihanista baby showereista ja aloin "salaa" haaveilla sellaisista, oishan se huippua jos sellaiset sais yllätyksenä. 
• sairaalanimien pohdintaa facebookin välityksellä Kimmon kanssa, ois ehkä astetta helpompaa kasvotusten, mutta tieto tahdotaan hyvissä ajoin
• on ne pienet liikkeet vaan jotain niin ihanaa! 
• missäköhän se kesä viipyy?! 
• RV 22+1
• nyt alkoi viikonloppu, pian näen Karkin ja pääsen viettämään kivaa iltaa ystävän luokse! 


Onko ihan hölmöä julkaista välillä tällaisia ajatuksen sekamelskoja, jos ei saa päähänsä yhtäkään selkeää aihetta, tykkäsittekö? Ja aina saa toki toivoa kirjoituksia eri aiheista, mielelläni otan ideoita vastaan.

Huisia viikonloppua myös sulle! Nautitaan! 

2 kommenttia:

  1. Näitä on kiva lueskella. :)
    Mekin saatiin vihdoin nimet päätettyä sekä tytölle että pojalla (poikaahan meille on luvattu ultrassa).
    Ja täällä toinen joka salaa haaveilee että joku järkkäis ne baby showerit mulle. :D

    VastaaPoista
  2. Tää oli mukava postaus! Oli kiva lukea tätä aamupalan kaverina :)

    VastaaPoista