Tässä jälleen kerran keskellä parasta uniaikaa pyöriessäni valveilla sängyssä levottomasti (kroppa kai jo totuttautuu yövalvomisiin ja heräilyihin), hiipii mieleen väkisinkin pienimuotoinen ahdistus ja paniikki, meille ihan oikeasti tulee pian vauva! Ja miten me ollaan siihen valmistauduttu, ei mitenkään, APUA!!
Todellisuudessa, onhan meillä vaikka ja mitä jo ja vain murto-osa puuttuu, kuten vaatteita ja pientä sälää, tuttipulloja, tutteja, vaippoja.. ehkä kyse enemmän onkin siitä henkisestä valmistautumisesta. Tässä pyörittäessään taaperoarkea ja keskittyessään tarjoamaan tälle päivään tarpeeksi erilaisia asioita, sitä pyörii ajatukset ehkä liiankin vähän siinä todellisuudessa, että kohta meitä onkin yksi lisää. Ehkä sitä eniten jännittää sitä, miten uusi arki lähtee pyörimään ja miten Karkki suhtautuu vauvaan. Riittääkö kuuluisa äidinrakkaus molemmille ja pystynkö tarjoamaan molemmille tarpeeksi aikaa, lämpöä, virikkeitä ja hellyyttä. Kai tämä panikointi on juurikin sitä henkistä valmistautumista tulevaan ja kuuluu asiaan, taisi sitä viimekerrallakin ensimmäistä kertaa äidiksi tullessaan panikoida, onkohan musta äidiksi!?
Mielessä pyörii paljon asioita, joita tahtoisin ehtiä vielä raskaana olessani toteuttaa... saada aikaiseksi päivittää perheen valokuvat ajantasalle, saada otettua raskauskuvia tarpeeksi ja teetettyä taulu muistoksi seinälle raskausajasta perheen tähtihetkiä seinälle, päivittää raskausajan päiväkirjaan, hommata tulokkaalle vauvakirja, kuunnella iltaisin unimusiikkia, jotta vauva oppii rauhoittumaan siihen, ehtiä tehdä erilaisia asioita perheenä ja kaksin sekä Kimmon että Karkin kanssa ennen vauvan syntymää... ja ennenkaikkea nauttia vielä masusta ja vauvan ihanista liikkeistä, koska kuitenkin pian jo ikävöin niitä!
Tällaisia pieniä ajatuksia keskellä yötä, tulisipa se uni jo pian...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti