keskiviikko 12. elokuuta 2015

Maailman onnekkain odottaja

En saa unta, koska olen vieläkin niin jännittyneessä,  häkeltyneessä ja yllättyneessä tilassa, joten päätin heti alkaa kirjoittamaan tästä päivästä. Voi olla, etten loppuun asti jaksa heti kirjoitella, mutta tänään 12.8 mut yllätettiin totaalisesti.

Oltiin sovittu jo viikko sitten ystäväni Heidin kanssa, että nähdään tänään. Eilen vielä kirjoiteltiin,  että voitais mennä vaikka tyttöjen kanssa metsäretkelle pienten eväiden kera. Päivällä soitin isälleni kun Turussa olimme ostoksilla, ja ihmettelin, kun hän kyseli, että olenko jo nähnyt Minnaa. Ajattelin,  että ehkä Minnalle on jotain uutisia tms kerrottavanaan.  Illemmalla pimpotin retkivaatteet ylläni Heidin ovikelloa ja yllätyin todella, kun vastassa oli kasa ystäviäni, jotka huudahtivat yllätys. Häkellyin aivan täysin. En osannut yhtään odottaa mitään tällasta. Aivan puskista tuli ja ihmeissäni vain taisin toistella jotakin 'ihana yllätys' tms.

Karkin Kummisetä nappasi tytöt mukaansa ja vei heidät ulos leikkimään. Saimme siis todellista luksusaikaa ihanien naisten kesken. Alku taisi mennä täysin yllätyksestä 'toipuessa' ja itseään keräillessä, sen verran paljon yllätyin yhtäkkisestä keskipisteenä olosta että jälleen kerran tuli 'vähän' kuuma ja jopa perhoset vatsaan, vaikka paikalla olikin täysin tuttuja ihmisiä.

Sain kunnian aloittaa ihanat tarjoilut. Jokainen oli tainnut tuoda mukanaan jonkin ihanan omin käsin tehdyn herkun. Oli salaattia, leipää, suolaista piirakkaa, ruissipsejä täytteillä,  makea juustokakku, korvapuusteja, karkkia... kyllä sai vatsansa vähän liiankin täyteen! 


Syötyäni hirveän kasan herkkuja ja vaihdettuani kuulumisia samalla ystävien kanssa, sain pian avata lahjat. Kaikki oli panostanut niin hurjasti! Oli aivan ihania itsetehtyjä aarteita, mm villasukat, pipo ja helistinlelu. Vaippakakku kaikkine herkkuineen ja vielä muutama lisäpaketti vaippoja. Tarpeellisia vauvanhoitotarvikkeita, pipoja, tutteja, pulloja, vaatteita, pyyhe.. ja vielä mullekin hemmottelua; kulmien ja ripsien värjäystä kauneushoitolassa. Aivan mielettömät lahjat!


Tämän jälkeen oli ohjelmassa vielä vaikka mitä mukavia leikkejä. Jokainen arvasi paperille lapsen syntymäpäivää, painoa ja pituutta sekä tulevaa nimeä. Jokainen  leikkasi lankakerästä sen pituisen pätkän lankaa, kuin arveli vatsani ympärysmitan olevan ja sitten vertailtiin niitä todelliseen ympärykseen. Vatsan ympärykseni viikolla 34+6 oli 101 cm. Onkohan se paljon vai vähän? Sain itse harjoitella pienen vaipan laittoa paksuhkolle vauvannukelle ja jopa testata aikuisten vaippaa itselle, sillä kahden lapsen äitinä ei välttämättä aina ehdi vessaan. Sain hyvän suojan jos synnytys käynnistyy vesien menolla. Lisäksi jokainen taiteili vielä yhteen vaippaan jonkin tekstin piristämään tulevia vaipanvaihtoja. Kivat ohjelmanumerot!


Oli mielettömän ihana ilta, iso kiitos kaikille osallistuneille, arvostan vaivannäköänne valtavasti ja tunnen itseni hurjan onnekkaasti kun mulla on niin mahtavia ystäviä! 

6 kommenttia:

  1. Oi ihanaa että sulle järkättiin vauvakutsut. :)
    Mä niistä niin haaveilin, mutta valitettavasti niitä ei koskaan tullut. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin ihana yllätys! ☺
      Harmi ettet saanut juhlia, olisit ne aivan varmasti ansainnut!

      Poista
  2. Voi ihanaa! Meilläkin oli juuri vauvajuhlat ja niistä löytyy juttua blogistamme.
    Yllätykset on ihania <3 http://yhtakuinkolme.blogspot.fi/2015/08/voihan-kettu-mitka-baby-showerit.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätykset ovat kyllä ihan huippuja! 😊 luin itseasiassa sun postauksen jo ennen kuin mainitsit siitä tässä, kivat juhlat sait säkin, ollaan aika onnekkaita odottajia!

      Poista
  3. Ihanaa että sä sait ne yllätys-showerit! :D Kuulostaa kyllä aivan ihanalta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, olen kyllä todella onnellinen näin huipuista ystävistä ❤️

      Poista