Nyt sitä mennään jo 34+ viikolla, hurjaa, ei enää montaakaan viikkoa, ja Papu voi olla jo sylissä. Toinen lapsi kun voi helposti tulla reippaastikin etuajassa, kun nostelee tuota taaperoaan päivät pitkät eikä sohvalla istuskeluita mahdu päivään kovinkaan montaa. Tai sitten mun tuurilla toinen viihtyykin pomppivassa menossa yliajalle asti. Se h - hetken arvuuttelu tässä odotuksessa se jännin asia taitaakin olla.
Välillä ikävöin omaa vartaloani ja sen hallintaa todella kovin, toisinaan taas haluaisin raskauden jatkuvan vielä pitkään. Ristiriitaisia ajatuksia, kuuluu kai tähän, kun ajattelee, että tämä saattaa olla viimeinen pallomahani. Toisaalta, raskaus on edennyt jälleen niin mukavasti, ettei rakkaan pallon kanniskelu vähän pidempäänkään haittaisi. Viime päivät on kävely ja kuntosalikin maistunut taas todella hyvin, pieniä liitoskipuja ja painetta toki on, mutta ne fiilikset, jotka liikunnasta saan, vievät ehdottomasti voiton. Tänäänkin oli aika huippua treenata ystävän kanssa auringossa lasten leikkiessä uima-altaassa. Hiki virtaa, se nyt on selvä näissä lämpötiloissa ja tässä kohtaa raskautta, vaikka välillä se oikein hävettää olla ainut hikikasa muiden palellessa. Muuten on vointi jälleen erinomainen. On se aurinko ja lämpö vaan ihanaa!
Eniten ajatuksissa pyörii synnytys, niinkuin yleensä näillä viikoilla varmaan käy. Näen mitä merkillisempiä unia, aina niissä kuitenkin on jollakin tapaa kyse synnytyksestä. Pohdin tottakai jatkuvasti, mitenköhän päin se Papu tuolla mahassa möyryää, se kuitenkin on se suurin synnytykseen vaikuttava tekijä. Tottakai kokokin jännittää edellisen synnytyksen vuoksi erityisen paljon, mutta toiveissa toki olisi luonnollisesti käynnistynyt normaali alatiesynnytys. Jännitän ajankohtaa hurjasti, koska tuo esikoinen vaatii synnytyksen ajaksi hoitopaikan, itse mahdollisesti kyydin sairaalaan ja tottakai toivon Kimmon ehtivän tuohon niin suureen hetkeen mukaan. Se ei voi olla yhtä liikuttavaa ja ainutlaatuista ilman, että sen saa jakaa Kimmon kanssa. Ihanteellista olisi, että synnytys käynnistyy viikonloppuna, jolloin Kimmo on kotona ja hoitajiakin on eniten tavoitettavissa.
Arkeenpaluukin vähän jännittää, sillä nämä Kimmon neljä viikkoa kesälomaa hurahti ohitse hetkessä ja sunnuntaina illalla Kimmo lähtee taas kohti Porvoota. Nyt kun esikoisella on päällä mitä voimakkain uhma sekä äiti-, isi-, koti ja oma sänky -villitys ovat pahimmillaan, voi Kimmon lähtö olla aikamoinen shokki tälle perheelle. Mitenköhän oma hermo ja kärsivällisyys kestää!? Onneksi Kimmo tulee joka torstai viikonlopuksi kotiin ja isyysvapaatkin häämöttävät jo kivenheiton päässä. Mitenköhän tuo tyttö pärjää hoidossa h-hetken koittaessa?!
Sain eilen aivan ihanan yllätyksen. Käytiin esikoisen kanssa vauvajumpassa, ja sieltä meitä jäi mukava 7 äidin tiimi, joiden kanssa ollaan treffailtu silloin tällöin lasten kanssa tai ilman, isommassa tai pienemmässä porukassa. Eilen oli taas määrä treffata yhden äidin luona lasten kanssa. Ihmettelin, miksi keskustelussa puhuttiin lapsille sopivasta ruoasta, mutta ajattelin tämän äidin haluavan vain panostaa tapaamiseen tavallista enemmän. Perillä olikin mitä herkullisemmat tarjoilut ja mulle vauvalahja sekä alkoholitonta skumppaa. Meinasihan siinä väkisinkin kyyneleet pudota poskille kun en yhtään osannut odottaa näin ihanaa elettä. On huippua kun on lapsen myötä tutustunut niin loistaviin naisiin!
Tällaista ajatusten juoksua tällä kertaa, nyt silmäluomet painavat jo niin paljon, että on paras mennä katsomaan uusi synnytysuni, hyvää yötä ja viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti