Tänään eräs yli vuoden pituinen aikakausi tulee päätökseensä. Nimittäin Karkki on tänään viimeistä päivää omalla perhepäivähoitajallaan. Mulla itsellä on vielä ensi viikko töitä ja näinollen Karkkikin menee hoitoon, muttei omalle hoitajalle, joka jää tänään kesälomalle. Oma oloni on jotenkin haikea, vaikka onkin aivan ihana jäädä pian Karkin kanssa yhdessä kotiin. Onhan Karkki ikäänkuin jättämässä yhden kodeistaan. Monen monta viikkotuntia on Karkki tuolla kodissa viettänyt ja sama tärkeä ihminen on häntä hoitanut. Heille on muodostunut tärkeä suhde ja omat rutiinit. Lisäksi on Karkki saanut hoidosta tärkeitä ystäviä, joista kotonakin jutellaan. Nyt yhtäkkiä se kaikki on ohitse. Voisinpa vain päästä tuon pienen taaperon pään sisään ja nähdä, mitä mieltä hän itse tästä kaikesta on.
Samalla on ihanaa, kun tietää, ettei jatkossa tarvitse potea huonoa omatuntoa jättäessään itkevää lasta hoitoon ja ettei ensi viikon jälkeen tarvitse stressailla jatkuvia varahoitoja ja niiden sujumista. Kun Karkki on sairas, ei tarvitse jälleen kerran soittaa pomolle, kuinka on taas pois töistä ja harvoin tarvitsee taaperoaan kiskoa aikaisin väkisin ylös sängystä.
Silti tiedän, että kun haen tänään Karkkia viimeistä kertaa hoidosta ja vien pienen muistamisen hoitajalle, ei tälläisen tunteikkaan raskaushormonien valtaamaan äidin kyyneleet ole kaukana. Olen kiitollinen siitä, miten hurjasti mun pienen pieni tytön alku onkaan kehittynyt hoitotaipaleensa aikana, miten hänestä on tullut avoin ja rohkea, kaikkien kanssa toimeen tuleva tomera tyttö. Hän on oppinut hurjasti uusia asioita ja varmasti tehnyt paljon sellaisia asioita, joita ei kotona koskaan harrasteta.
Raskaus etenee omalla painollaan, kuin huomaamatta. Ellei vatsa alkaisi olla tiellä kummarrellessa laittamaan kenkiä jalkaan tai välillä saisi mojovia potkuja muistutukseksi Papun olemassaolosta, en useimmiten edes muistaisi olevani raskaana. Liitoskipuja on ilmaantunut toisinaan, ja välillä tulee huonoja päiviä, kun tuntuu, että vastaan särkee ja pistää koko päivän ja olo on huono & voimaton. Suurimmaksi osaksi voin kuitenkin todella hyvin, kun muistan pitää huolta riittävästä liikunnasta, unesta ja ravinnosta. Rakastan vatsaani ja sen sisältöä erityisesti. Kuitenkin poden toisinaan vaatekriisejä ja tunnen itseni jättiläiseksi. Kai nämä on näitä typillisiä hormonihirviön ailahteluja, toisinaan kaipaa jo omaa vartaloaan takaisin ja toisinaan tahtoisi vaan raskauden jatkuvan ikuisesti. Kuitenkin yleisesti ottaen rakastan olla raskaana.
Pidemmittä puhetta tahdon toivottaa teille kaikille mielettömän ihanaa keskikesän juhlaa säästä huolimatta! Muistakaa, asenne ratkaisee yllättävän paljon, joten hymyssä suin juhlimaan ja rentoutumaan kukin omalla tyylillään, kuitenkin turvallisesti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti