keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Idioottipiirakka

En tiedä, mistä tämä vähintäänkin outo nimi tälle piirakalle tulee. Ehkä idioottikin saisi tästä hyvää, sen verran helppoa se on valmistaa. Ja maistuu hyvälle, kiva pikkusuolainen tarjottava. Täytteenä voi käyttää mitä ikinä mieleen vain tuleekaan, helppo tapa esimerkiksi tyhjentää jääkaappia jämärasioista. Kun on kiire saada aikaan jotakin helppoa suolaista tarjottavaa vieraille, suosittelen kokeilemaan tätä.

Uunipellilliseen idioottipiirakkaa tarvitset:

- valitsemiasi täytteitä
- juustoraastetta
- mieluisia mausteita
- 6 dl maitoa
- 4 kananmunaa
- 3 dl vehnäjauhoja

Meidän viimelauantaisen idioottipiirakan valmistus:

Jääkaapista löytyi jauhelihaa, nakkeja ja paprikaa, joten niistä tehtiin piirakan täytteet. Koska tämä meni tuliaisiksi illanistujaisiin, tehtiin puolet jauhelihasta ja puolet nakeista, jotta mahdollisimman moni tykkäisi edes jommastakummasta puolesta. Koko piirakka meni, joten taisi kummatkin puolet maistua.

1. Pilko haluamasi täytteet leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin. (Meillä lisäksi jauheliha tuli ensin paistaa kypsäksi.)


2. Levitä päälle juustoraaste.


3. Valmista ns. taikina. Maito, munat ja jauhot vain sekaisin.


4. Kaada taikina täytteiden päälle. Mausta. 



5. Uuniin 200 *C 30 minuuttia (heh, en saa kännykällä tota astemerkkiä)

6. Nauti!








4 kommenttia:

  1. Näyttää ainakin superhyvältä! :) Aina on jotain jämiä jääkaapissa, niin täytyykin hyödyntää ne enskerralla tällaseen !

    VastaaPoista
  2. Näyttää ainakin superhyvältä! :) Aina on jotain jämiä jääkaapissa, niin täytyykin hyödyntää ne enskerralla tällaseen !

    VastaaPoista
  3. Kiva vinkki, pitää kokeilla joskus :)!

    VastaaPoista