tiistai 23. syyskuuta 2014

Arvostus

Iän ja kokemusten karttuessa omat arvostusten kohteet muuttuu. Ihminen kasvaa henkisesti ja oppii näkemään maailmaa uudella silmällä. Ihminen oppii uutta ja tekee tietoisia valintoja opittujen asioiden, arvostusten kohteiden ja kokemuksen kautta. Tärkein oppi ja päämäärä elämässä olisi mielestäni kuitenkin omien arvojen kehittymisen lisäksi oppia arvostamaan toisen ihmisen arvoja. Tämä ei ole kuitenkaan mikään helppo tehtävä ja vie aikaa oppia arvostamaan ihmisiä juuri sellaisina, kuin he ovat.

Blogistakin on varmasti helppoa löytää ja vähintäänkin lukea rivienvälistä niitä arvoja, joita minä pidän elämässäni tärkeimpinä. Perhe, ystävät, liikunnallisuus, terveys, kokemukset... Itse esimerkiksi arvostan enemmän kokemuksia, kuin materiaa, lue: ostan mielummin etelänmatkan kuin desinglampun. Ymmärrän kuitenkin, että jollekin toiselle ei matkustus olekaan lähellä sydäntä, vaan haluaakin käyttää ylimääräiset taskunpohjalle jääneet rahat merkkilaukkuun tai auton päivittämiseen. Itse arvostan aikaa perheen ja etenkin Karkin kanssa, mutta ymmärrän sen, että esimerkiksi lapsettomilla ja kotikaupungistaan poismuuttaneilla saattaa ystävien kanssa vietetyt baari-illat olla se viikonlopun kohokohta. Itse arvostan hyvinvoivaa ja liikunnallista kehoa, jonka eteen on nähty vaivaa, kuin taas joku toinen voi pitää sitä itserakkaana ja turhamaisena. Ymmärrän senkin, osa haluaa käyttää vapaa-aikansa esimerkiksi mielummin konsolipelien parissa kuin kuntosalilla hikoillessa.

Nämä ovat vain joitakin pieniä esimerkkejä ihmisten erilaisista arvomaailmoista. Onhan niitä vielä isompiakin arvomaailmakysymtyksiä, kuten uskonto, perinteinen perhe vs. homoliitot ja koulutustaso jne. Ketään ihminen ei ole täydellinen ja pysty sanomaan, että ei koskaan tuomitse, hyväksyy kaikki ihmiset juuri sellaisina kuin he ovat ja toivovat jokaiselle ihmiselle pelkkää hyvää. Mutta hyvä päämäärä elämässä olisi tähdätä siihen. Oppia arvostamaan sitä, mikä toiselle on tärkeää.

Oletteko samaa mieltä? Tähdätäänkö kaikki kohti toisten arvostamista?

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. niimpä! Kaikesta ei tarvi olla samaa mieltä, mutta toisen näkökulma on otettava tosissaan :)

      -Laura

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus ja samaa mieltä kanssasi ! Jokaisen täytyisi oppia arvostamaan niitä asioita, mitkä toiselle ovat tärkeitä, vaikka ne eivät oman arvomaailman kanssa kohtaisikaan. Ei pitäisi vähätellä sitä mikä toiselle on tärkeää! Itselleni arvomaailmassa ovat tärkeitä myöskin liikunta ja hyvinvointi, sekä oman perheen kanssa vietetty aika ja lähimpien ystävien. Itse taas sitten mielummin käytän ehkä rahat kodin laittamiseen nätiksi ja kivojen vaatteiden osteluun, kuin matkustamiseen, vaikka rakastakin matkustamista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Maailma olisi varmasti todella tylsä paikka, jos me kaikki oltaisiin samanlaisia arvomaailmaltamme. On kiva saada keskustelua aikaan erilaisista näkökulmista ja rakentaa omaa elämänkatsomustaan samalla :)
      Mäkin sitten taas rakastan kauniita sisutuselementtejä ja merkkilaukkuja, mutta kuitenkin panostan mielummin elämyksiin :)

      Poista